Tuoksuvat jäähyväiset

1.9.2015

Jukka Nikulainen

Tämänkertainen roskislöytö jää viimeiseksi merkinnäksi. Kuvan hajuvesipullojen sulotuoksujen tavoin kaikki hyvä loppuu aikanaan... Tai, siis, hajuvesipullot olivat kyllä löydettäessä vähintään puolitäysiä ja ihan käyttökunnossa. Kuten moni muukin asia, jotka roskiksia riittävän pitkään tonkiva löytää.

Paatunut dyykkijä ei ylläty enää mistään. Välillä kuitenkin ihmetyttää, miten jotkin tavarat on päätetty hylätä kaatopaikan täytteeksi. Ehkä asiaa helpottaa, jos löytöjä yrittää jotenkin kategorisoida.

Yhden selkeän kategorian muodostavat erilainen mielenkiintoinen sälä ja pikkutavara. Näillä ei yleensä ole juurikaan rahallista arvoa ja ehkä juuri siksi ne lentävät niin helposti roskiin. Esimerkeistä käy vaikkapa sata vuotta vanha avioehto, vanha tonttikauppakirja, Rorschachin testin kuvat tai aliupseerikoulun muistovihko kahdeksankymmenen vuoden takaa.

Olisi jotenkin sääli, jos vaikkapa nämä paperit muussaantuisivat kaatopaikalla tai makuloitaisiin aaltopahviksi. Lisäksi, toisin kuin vanhat sanomalehdet, monia tämänkaltaisia löytöjä ei ole systemaattisesti talletettu mihinkään. Ne sisältävät vaatimattoman mutta ainutlaatuisen ruohonjuuritason perspektiivin historiaamme. On ehkä aikamme hengelle kuvaavaa, että niistä halutaan vain päästä eroon. Vakaa aikomukseni on lopulta luovuttaa tällaiset löydöt, valokuvakansio mukaan lukien, niistä kiinnostuneelle museolle.

Bette Davisin muotokuva löytää ehkä tiensä ihailijan kokoelmiin. Jokamiehen näpsän otan luonnollisesti pian omaan käyttööni, kunhan saan ommeltua itselleni kravatteja.

Toisen kategorian muodostavat erilaiset täysin käyttökelpoiset huonekalut ja laitteet. Yleensä vanhat huonekalut kaipaavat hieman laittoa tai nikkarointia. Toisaalta esimerkiksi keittiön pöytämme, työtuolini ja lampunjalka otettiin käyttöön sellaisenaan, perusteellisen puunaamisen ja siivouksen jälkeen.

Vanha ja kärsinyt lipasto kaipaa edelleen kunnostusta ja uutta viilutusta. Myös sähkökaapin tuunaaminen tietokoneen koteloksi vaati hieman kekseliäisyyttä. Eteisen lamppumme löysi käyttökohteensa helpommin ja yllä mainittu lampunjalkakin muuntui lopulta naulakoksi.

Myöskään näillä tavaroilla ei ole varsinaista myyntiarvoa. Ne eivät pienten vikojensa takia päätyisi myyntiin kierrätyskeskuksiinkaan. Toisaalta dyykityssä tavarassa on paljonkin arvoa: olemme säästäneet sievoisen summan rahaa, kun valtaosa asuntomme huonekaluista on dyykitty ja kunnostettu käyttöön. Kortteeristamme puuttuu uuden tavaran mukanaan tuoma steriiliyden tunne.

Onneksi Facebookin vaihtoryhmien kaltaiset sosiaaliset innovaatiot pitävät osan tällaisesta tavarasta pois roskiksista. Vanhan huonekalupuun lämpöarvo on toki suurempi kuin lastulevyllä. Kierrättäminen vain onnistuisi helposti muutenkin kuin lämpövoimalan kattilassa.

Ehkä roskakatoksessa makaavia huonekaluja vieroksutaan hieman samasta syystä kuin dyykittyjä vaatteita. Itse en oikein ymmärrä tätä psykologista estoa. Elämme maapallolla joka tapauksessa suljetussa kierrossa. Tämä kierto jää ehkä muullakin tapaa pimentoon. Moni päivittelee globalisaation vaikutuksia, muttei yhdistä vaateshoppailua halpaketjussa tai Ikean mööpelivuorta saman prosessin osaksi. Vaihtoehtoinen ratkaisu voisi olla työllistää samalla rahalla kotimaista käsityöntekijää.

Viimeisen kategorian muodostaa oikeasti arvokas, jostain syystä roskiin heitetty tavara. Kultaharkkoa en ole vielä löytänyt, mutta vaikkapa Toikan lasilintuja ja vintageaarteita kylläkin. Molemmat löydöt tiesivät silkkaa rahaa, kun jaksaa nähdä vaivan myydä ne jollekin kiinnostuneelle henkilölle.

On monia tapauksia, joissa on ymmärrettävää, että kelpo tavaraa joudutaan heittämään roskiin. Silti vaikkapa ehjän huonekalun tai siistien vaatteiden dyykkiminen herättää minussa hienoisen pettymyksen tunteen. Vähän samanlaisen hatutuksen kuin jos löydän sekajätettä muovipusseissa biojäteastiasta.

Dyykkimisessä on tietysti omaa romantiikkaansa. Joku saattaa luulla, että dyykkiminen on jollain hämärällä tavalla laitonta tai kiellettyä. Ainakaan Poliisi ei kysyttäessä keksinyt mitään tapaa, jolla dyykkiminen rikkoisi lakia.

Näillä ohjeilla ja jäähyväisillä Roskisdyykkijä siis jatkaa ruusun – ja Miss Diorin – tuoksuisella tiellään.

Tweet