Puhtaalta pöydältä

16.4.2013

Jukka Nikulainen

Tämän blogin epäviralliseksi tavoitteeksi on näköjään tullut vakuuttaa lukijat siitä, ettei huonekaluja tarvitse ostaa juuri koskaan uutena.

Tajusin itsekin asian vasta kun aloin laskea, kuinka moni huonekalu asunnossamme on ostettu. Taisin päästä laskuissani kahteen. Lisäksi toisen Lundia-hyllyni olen perinyt.

Huonekalut ovat roskalavojen peruskauraa. Ehkä tämän ei tosin pitäisi tullakaan yllätyksenä. Vuoden 2007 suuren vaalirahoituskohun taustalta paljastui muiden muassa Maskun kalustetalon omistaja Toivo Sukari. Ilmeisesti kalustekauppa käy Suomessa niin hyvin, että sen tuottoja riittää jaettavaksi vaalitukenakin. Siniset Ikea-kuutiotkaan eivät huhuista huolimatta kirjaimellisesti nouse maasta kuin sienet sateella. Ne rakennetaan vastaamaan kysyntään.

Uusien kalusteiden oston täytyy näkyä myös ketjun toisessa päässä vanhojen mööpeleiden purkautumisena. Rikkinäiset tavarat toki joutavatkin jätehuollon kautta kierrätykseen.

Siirtolavalta ehjänä löytyvät tavarat kuitenkin jäävät mietityttämään. Karhu-tuolin ja jakkaroiden ohella esimerkiksi kuvassa oleva nykyinen keittiön pöytämme makasi pari vuotta sitten jalat taivasta kohti keväisellä roskalavalla. Kun pinnasta puhdisti kymmenen vuoden liat, alta paljastui siro ja kätevä pöytä. Tiikkiviilu tuo ehkä liikaa mieleen tunkkaisen 1970-luvun, mutta sen voi peittää pöytäliinalla.

Ymmärrän tietysti esimerkiksi muuton tai remontin jalkoihin jäävien ehjien huonekalujen selityksen. Kierrätyskeskusten vastaanottokykykin on rajallinen. Ehjästäkään vanhasta huonekalusta harva on valmis maksamaan suuria summia. Niin kauan kuin roskis on lähempänä kuin kierrätyspiste, pöytiä ja tuoleja tulee aina löytymään lavoilta.

Tweet