Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


27.9.2019

Pakkopalautukset seis ja käsittelyajat lyhyemmiksi, vaativat Vihreiden nuorten puheenjohtajat Amanda Pasanen ja Sameli Sivonen.

15.5.2019

”Tulevaisuuden työvoimapulan kanssa tuskaileva Suomi jättää nyt myöntämättä oleskelulupia tänne kotoutuneille nuorille.”

14.1.2019

”Alaikäisenä yksin tulleiden nuorten haavoittuva asema on vihdoin tunnustettava.”

13.9.2018

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä valvoo turvapaikanhakijoiden palautuksia: ”Sitä emme tiedä, mitä näille ihmisille lopulta tapahtuu.”

20.8.2018

”Oikeusasteet eivät auta, jos alun perin tehtyjä virheitä ei missään vaiheessa korjata.”

13.6.2018

Touko Aalto on johtanut vihreitä vuoden. Sinä aikana on tullut kuraa niskaan ja sisu kasvanut. Puheenjohtaja vaatii puolueetonta selvitystä Suomen turvapaikkapolitiikasta.

30.5.2018

”Ensi viikolla tapaan poliisin. Pelkään, että poliisi ottaa kiinni ja sanoo, että minun pitää palata Afganistaniin”, Mojtaba Hassan sanoo.

11.4.2018

”Jos sanotaan, että työperäistä maahanmuuttoa halutaan lisätä, pitää myös toimia sen mukaan.”

4.4.2018

”Maahanmuuttoviraston sattumanvarainen toiminta yksin alaikäisinä tulleiden nuorten kohdalla rikkoo voimakkaasti oikeustajuani vastaan.”

28.3.2018

Hallitus toteuttaa perussuomalaisten kätilöimää tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, vaikkei sitä mielellään ääneen sano. Ihmisoikeusasiantuntijoiden mielestä turvan antaminen ei voi olla nollasummapeliä.

22.3.2018

Kansainvälisen suojelun saaminen Suomesta on vaikeutunut huomattavasti, osoittaa tuore tutkimus. Tutkijat pitävät Maahanmuutoviraston linjan tiukentumista oikeusvaltioperiaatteelle ongelmalliseksi.

19.3.2018

Vihreä Lanka kertoi aiemmin maaliskuussa, että hankkeelle ei ensimmäiseen määräaikaan mennessä löytynyt yhtään tekijää. Turvapaikanhakijoiden oikeusavusta raportoidaan ensimmäisen kerran marraskuussa.

27.2.2018

Irakilaismies pakkopalautettiin tänään ennen valitusajan umpeutumista. Karkotuksia tehdään reittilennoilla. Finnair sanoo luottavansa viranomaisiin.

19.2.2018

Paavalin kirkon suojiinsa ottama irakilainen mies aiotaan karkottaa Suomesta. Kirkkoherra Kari Kanala on pahoillaan siitä, että perinteinen kirkkoturva ollaan nyt valmiita rikkomaan.

28.12.2017

Miten Suomeen kotoutumista voisi edistää? Vihreä Lanka kysyi Suomeen muuttaneilta. Kiitotie kotoutumiseen on mahdollisuus asua suomalaisen perheen kanssa.

28.12.2017

Kielitaito ja työpaikka eivät ole vielä kotoutumista. Suomi on koettava kodiksi. Siinä auttaa Jamel Saltnen ja Manar Al-Abedin Finnish Affairs Facebookissa.

23.9.2017

Perussuomalaiset sysättiin hallituksesta, mutta turvapaikkapolitiikkaan ja sen seurauksiin hallitus ei ole puuttunut. Vihreät julkistaa sunnuntaina turvapaikkapoliittisen linjapaperinsa.

11.9.2017

Sisäministeriön kansliapäällikön Päivi Nergin ura alkoi puoluekirjakohulla. Toteuttaako hän turvapolitiikassa vain poliitikkojen linjauksia? Vihreä Lanka läpivalaisi kansliapäällikön uran.

31.8.2017

Nora Repo auttaa työkseen paperittomia. Nyt hallitus haluaa tehdä auttamisesta laitonta. "Inhimilliseen hätään vastaaminen ei ole koskaan väärin", Repo sanoo.

20.4.2017

Kesän aikana Rautatientorilla on tarkoitus järjestää useampia ennalta tarkkaan suunniteltuja tapahtumia. Niistä näillä näkymin ensimmäinen on Maailma kylässä toukokuun lopussa.

4.4.2017

Tiistainen mielenosoitus turvapaikanhakijoiden pakkokäännytyksiä vastaan sujui rauhallisesti, vaikka sosiaalisessa mediassa ehdittiin riehaantua ministeriöön tunkeutumisesta.

4.4.2017

Laittomat karkoitukset lopetettava -mielenosoitus alkaa Kansalaistorilla kello 12.

9.3.2017

”Mikä saa suomalaiset luopumaan inhimillisistä tunteista? Keitä ovat ihmiset, jotka haluavat epätoivoisen ihmisen kuolevan?”

27.2.2017

Turvapaikanhakijat esittivät maahanmuuttovirastolle tänään tapaamisessa neljä vaatimusta. Yhteen virasto lupaa heti tarttua.

11.11.2016

Nykyään turvapaikan voi saada vain henkilökohtaisen uhan vuoksi, vaikka ihmiset todellisuudessa pakenevat kollektiivista uhkaa ja toivottomuutta, sanoo SPR:n Pekka Reinikainen.

21.10.2016

Kymmenet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet elävät nyt paperittomana omien turvaverkkojensa varassa. Määrä kasvaa lähiaikoina.

8.9.2016

Hallinto-oikeus vakuuttaa olevansa varautunut turvapaikkavalitusten kasvavaan määrään.

3.6.2016

Hallitus perustelee turvapaikkapolitiikan kiristyksiä Euroopan pakolaiskriisillä. Ne koskevat kuitenkin jo Suomessa olevia ihmisiä, sanoo vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö.

1.4.2016

Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio on edelleen sitä mieltä, että poliisi toimi oikein tiedottaessaan uudenvuoden tapahtumista.

1.4.2016

Poliisi kuvaili Helsingin uuttavuotta ensin tavallista rauhallisemmaksi. Viikko vuodenvaihteen jälkeen kertomus muuttui. Mitä todella tapahtui?

11.3.2016

Valtiovarainministeriön virkamiesten valta ulottuu vaalien yli. Seuraavaksi ministeriö haluaa tarttua turvapaikkapolitiikkaan.

6.2.2016

Suomeen on saapunut Kaarinan verran turvapaikanhakijoita. Se ei aseta yhteiskunnan perusasioita kyseenalaiseksi, sanoo vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö. Niinistö ehdottaa kuitenkin poliisien lisäämistä kaduille turvallisuuden tunteen lisäämiseksi.

3.2.2016

Pääministeri Juha Sipilä olisi valmis nostamaan Suomen pakolaiskiintiötä, jos EU:n ulkorajat saadaan kuntoon. Todellisuudessa hallitus rakentaa Suomen ympärille näkymättömiä muureja kansan enemmistön tuella.

14.12.2015

"Pian tulee oikeita ruumita. Ei anneta sen tapahtua."

18.9.2015

Ensi viikolla avattavaan järjestelykeskukseen ei pääse vierailijoita. Maahanmuuttoviraston mukaan keskus on suljettu turvapaikanhakijoiden omaksi parhaaksi.

26.3.2015

Maailmassa jätettiin viime vuonna 866 000 turvapaikkahakemusta, arvioi kansainvälinen pakolaisjärjestö UNCHR. Määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2013 Irakin ja Syyrian sotien vuoksi.

7.5.2014

<p>Humanitaarinen viisumi ja turvapaikanhakijoiden taakanjako saivat ehdokkaiden enemmistön kannatuksen. Perussuomalaisten ja kd:n ehdokkaat olivat tiukemmalla linjalla.</p>

13.7.2010

<p>Euroopan unionin maahanmuuttoministerit pohtivat yhteiseurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän luomista oikeus- ja sisäasiainministereiden kokouksessa 15-16. heinäkuuta Brysselissä. </p>


Viite