Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Sammeli Heikkinen
Oikeudessa nähdään. Turvapaikkalinjan kiristyminen tuo lisää työtä hallinto-oikeuksille.
8.9.2016 14.41
Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen on huolissaan siitä, että maahanmuuttoviraston kiireellä tehdyt turvapaikkapäätökset kuormittavat Suomen oikeusjärjestelmää.
”Nyt tehdään paljon päätöksiä kiireesti. Potentiaalisesti maahanmuuttovirastossa tehdään sellaisia päätöksiä, joita pitää oikeusasteissa lähteä vielä tarkentamaan. Se kuormittaa kovasti järjestelmää”, Lehtinen sanoo.
Maahanmuuttovirastosta kielteisen päätöksen saaneilla turvapaikanhakijoilla on mahdollisuus valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen. Turvapaikka-aiheisten valitusten määrä alkoi kasvaa hallinto-oikeudessa kesän aikana, ja tänä vuonna odotetaan noin 10 000 valitusta turvapaikkapäätöksestä. Viime vuonna turvapaikkavalituksia tuli tuhat.
Lähes kaikista kielteisistä turvapaikkapäätöksistä
valitetaan, mutta kaikilla turvapaikanhakijoilla ei ole riittävästi tietoa
valituskäytännöistä, Lehtinen arvioi. Syyskuun alusta lähtien
turvapaikanhakijoilla ei ole enää ollut oikeutta ilmaiseen oikeusapuun turvapaikkapuhuttelussa. Myös valitusaikaa hallinto-oikeuteen lyhennettiin
kuukaudesta kolmeen viikkoon. Hallinto-oikeudessa turvapaikanhakijalla on
edelleen oikeus saada ilmaista oikeusapua.
”Se on todella lyhyt aika löytää lakimies ja sitten tutustua monimutkaisiin tapauksiin ja toisaalta valmistella valitusta riittävästi hallinto-oikeuteen”, Lehtinen sanoo.
Helsingin hallinto-oikeuden hallintopäällikkö Riikka Asa
vakuuttaa hallinto-oikeuden olevan hyvin varautunut lisääntyvään
turvapaikkapäätösvalitusten määrään. Helsingin hallinto-oikeus on saanut tälle
vuodelle 7,8 miljoonaa euroa lisää rahaa tuomareiden,
esittelijöiden ja muun henkilökunnan palkkaamiseen. Summa vastaa hieman yli puolta Helsingin
hallinto-oikeuden vuosittaisista määrärahoista.
”Se näyttää riittävän ainakin tämän vuoden osalta. Olemme lähteneet siitä, että haluamme palkata mahdollisimman hyvää henkilökuntaa, jotta valitusten käsittely sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Tällä hetkellä koemme, että resurssit ovat ihan hyvät”, Asa sanoo.
Onko palkatuilla henkilöillä tarpeeksi asiantuntemusta turvapaikka-asioissa?
”Kaikilla määräaikaisesti palkatuilla tuomareilla on aikaisempaa maahanmuuttoon liittyvää kokemusta, mutta esittelijöiksi on otettu henkilöitä, joilla ei välttämättä ole aikaisempaa kokemusta turvapaikka-asioista. Uutta henkilöstöä on kuitenkin koulutettu laajasti turvapaikka-asioista.”
Eniten turvapaikkapäätöksistä valittavat afganistanilaiset,
irakilaiset ja somalit. Annu Lehtisen mukaan se johtuu siitä, että he saavat eniten
kielteisiä päätöksiä. Toisaalta siksi, että aiemmin turvattomia maita on
luokiteltu turvallisiksi ja toisaalta siksi, että maahanmuuttovirasto on
alkanut soveltaa maan sisäisen paon linjausta. Nyt esimerkiksi monen irakilaisen
päätöksessä lukee, että vaikka heidän olisi perusteltua saada turvapaikka,
maahanmuuttovirasto katsoo, että Irakissa on alueita, jonne turvapaikanhakija
voi turvallisesti palata.
"Jo joulukuun turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman ensimmäisessä lauseessa sanottiin, että tavoitteena on katkaista turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen. Nyt nähdään sen ohjauksen vaikutteita", Lehtinen sanoo.
turvapaikanhakijat  hallinto-oikeus 
Tweet