Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
2.12.2019
"MTK:lla, keskustalla ja maa- ja metsätalousministeriöllä on lähes symbioottinen suhde. Nyt tämä näkyy EU:n budjettineuvotteluissa."
5.11.2019
Terhi Lehtonen näki Brysselissä Suomen nousun ilmaston kärkimaaksi. Nyt hän on muuttamassa puheita teoiksi ympäristöministeriön valtiosihteerinä.
18.10.2019
”EU:ssa ei tehdä päätöksiä päivänvalolla. Sellaisesta puuttuu kaikki draama.”
15.10.2019
Tänä syksynä Euroopan unionin ja Britannian päätökset ovat erityisen tärkeitä, arvioivat politiikan asiantuntijamme.
8.10.2019
Ilmastokomissaariksi ehdolla oleva Frans Timmermans sanoi tiistai-iltana, ettei halua vielä sitoutua ajamaan 55 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä.
7.10.2019
Vihreä Lanka kysyi viideltä politiikan asiantuntijalta, ketä politiikassa kannattaa tänä syksynä ja talvena seurata. Tänä syksynä kiinnostavat etenkin EU:n vallankäyttäjät.
14.5.2019
Suomalaismepit on todettu selvästi keskimääräistä vaikutusvaltaisemmiksi. Euroopan parlamentissa ei edusteta ensisijaisesti omaa kotimaata, vaan omaa poliittista ryhmää.
26.4.2019
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen sanoo olevansa tyytyväinen vihreiden saamiin valiokuntapesteihin. Vihreät pääsee ensimmäistä kertaa linjaamaan ympäristövaliokunnalle kuuluvien rahojen käytöstä.
18.4.2019
Euroopan polarisoituminen jatkuu toukokuun EU-vaaleissa, arvioi Eurooppa-tutkija Timo Miettinen.
9.3.2019
IPCC:n raportti ja nuorten ilmastolakot pakottavat kaikki puolueet puhumaan ilmastosta. Vihreät haluaa eurovaaleista ilmastovaalit.
25.2.2019
”EU:n Eurooppaan takaama rauhanaika on mahdollistanut ennennäkemättömän elintason nousun.”
21.2.2019
”Nykyisen kuuden brittimepin menettäminen on kivuliasta ryhmälle.”
22.1.2019
”Ministerin paikkoja voivat tavoitella ne, jotka ovat ehdolla eduskuntavaaleissa”, sanoo Ville Niinistö. Hän haluaa tukea kokemuksellaan nyt vihreiden europarlamenttiryhmää.
4.1.2019
EU-vastainen laitaoikeisto on kasvanut viime
vuosina Euroopassa. Pessimistisimmät
pelkäävät, että nämä liikkeet saavat kevällä
vaalivoiton.
28.11.2018
”EU:n pitäisi vähentää päästöjä 60 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, jotta ilmaston lämpeneminen on rajoitettavissa 1,5 asteeseen.”
24.9.2018
Euroopan laajuinen kansalaisaloite pyrkii kieltämään tuotantoeläinten kasvattamisen häkeissä. Häkkejä käytetään End the Cage -kampanjan mukaan paitsi kananmunien myös muun muassa muiden lintujen, sikojen ja kanien tuotannossa.
19.9.2018
Tiukka talouspolitiikka on aiheuttanut oikeistopopulismin nousun. Näin väittävät tuoreet amerikkalaiskirja ja ruotsalaistutkimus. Komissaari Jyrki Katainen uskoo oikeistopopulismin olevan monimutkaisempi ilmiö.
18.9.2018
Euroopassa tehdään tulevan vuoden aikana Suomenkin kannalta painavia päätöksiä. Asiantuntijamme nostavat esiin Brexitin, Pariisin sopimuksen ja turvapaikkapolitiikan.
31.8.2018
Euroopan komissio alkaa valmistelemaan kesäajasta luopumista. Sen teettämässä selvityksessä peräti 84 prosenttia vastaajista kannatti kesäajasta luopumista.
6.8.2018
Joulukuun ilmastokokouksessa päätetään, miten Pariisin juhlapuheet alle kahden asteen lämpenemisestä toteutetaan. Siitä tulee vaikeaa.
16.6.2018
Heidi Hautala haluaa yritysvastuun painopisteeksi Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle.
10.4.2018
Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi yllättyi siitä, että Facebookin ja Cambridge Analytican tietojen käyttämisesta nousi kohu vasta nyt. Dataetiikasta pitäisi Kasvin mielestä puhua paljon enemmän.
12.3.2018
EU haluaa nuorison interrailille. Ensimmäiset 20-30 000 nuorta saa ilmaisen junapassin jo tänä kesänä.
12.2.2018
”Ranskan presidentillä Emmanuel Macronilla on täysi mahdollisuus muuttaa Euroopan poliittista kenttää.”
5.2.2018
”Ainakin kahdeksan EU-maata, myös Suomi, ovat myyneet Turkille aseellista kalustoa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt aseita käytetään siviilien tappamiseen.”
24.1.2018
”EU:lle on ehdotettu suoralla vaalilla valittavaa johtajaa. Esittäjien mielessä tuskin on Trumpin kaltainen hahmo.”
18.1.2018
”Macronilla on täysi mahdollisuus muuttaa Euroopan poliittista kenttää.”
18.12.2017
Suomi voi vaikuttaa EU-politiikkaan syksyllä 2019, kun Suomi on EU:n puheenjohtajamaa. Vihreät vaatii, että hallitus kutsuu kaikki puolueet valmistelemaan puheenjohtajuuskautta.
12.12.2017
Pääministeri Juha Sipilän puhe keskitiestä EU:ssa on harhaanjohtavaa. Sillä annetaan ymmärtää, että unionissa on useampi kaista, joista Suomi voi valita mieleisensä. Tällaisia kaistoja ole.
7.12.2017
Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto on EU:n ykkösfani.
Siksi hän on sitä mieltä, että euro oli virhe.
18.11.2017
Saksan Bonnissa käydyt ilmastoneuvottelut saavuttivat tavoitteensa, mutta ensi vuodesta tulee vaikea, sillä viimeistään Puolan ilmastokokouksessa maat joutuvat kohtaaman toimiensa riittämättömyyden.
17.11.2017
”Tarvitaan keskustelua siitä, mikä on Suomen paikka EU:ssa ja EU:n paikka maailmassa”, sanoo vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto.
16.11.2017
Hallitusta ei eurooppalainen yhteistyö kiinnosta. Se on sääli, sillä Euroopassa olisi nyt valtaa jaossa.
6.11.2017
EU on ollut hidas suitsimaan veronkiertoa. "Olisi tärkeää sulkea EU:n sisäiset veroparatiisit", sanoo europarlamentin varapuheenjohtaja Heidi Hautala (vihr).
26.10.2017
Hallituksen metsäpolitiikka huolestuttaa ulkomailla. Ympäristöjärjestöt Euroopasta ja Pohjois-Amerikasvat vetoavat ympäristöministeri Tiilikaiseen ja maa- ja metsätalousministeri Leppään.
13.9.2017
Euroopan yhteinen ilmastopolitiikka koki keskiviikkona takaiskun, kun parlamentti hyväksyi muun muassa Suomen hallituksen ja metsäteollisuuden ajaman muutoksen hiilinieluja koskevaan lakiesitykseen.
7.9.2017
EU saattaa kutistua ja jakautua kahteen ryhmään. Joka tapauksessa Suomen pitää olla EU:n ytimessä, sanoo Vihreän Langan politiikan raati.
7.9.2017
Tänä syksynä poliittinen kiinnostus kohdistuu poliittisen kentän ääripäiden poliitikkoihin ja kovan paikan edessä oleviin johtajiin.
7.9.2017
”Reaktioista luulisi, että komissio piruuttaan kiusaa juuri Suomea. Oikeasti kyse on siitä, että EU-maat ovat sitoutuneet vähentämään päästöjä.”
17.6.2017
EU:n tulee ottaa johtava rooli maailmassa, sanoo Heidi Hautala. Hän on huolissaan siitä, että tällä hetkellä kansallismielinen sulkeutuneisuuden taistelee tilasta kansainvälisen avoimuuden kanssa.
13.2.2017
Hallitus haki EU-tukea yliopistoista itse irtisanomilleen. EU:n globalisaatiorahasto ei heltynyt, vaan linjasi, ettei tukea myönnetä julkisen sektorin irtisanomisiin.
9.2.2017
Komissaari Jyrki Katainen: Euroopan painoarvo kasvaa Trumpin aiheuttaman epävarmuuden myötä
17.1.2017
Europarlamentin uudeksi puhemieheksi valittiin ennakkosuosikki, italialainen oikeistokonservatiivi Antonio Tajani, 63.
16.1.2017
Euroopan parlamentti äänestää huomenna puhemiehestä. Valinta on jännittynyt. Kaikkia EU:n siirtoja leimaa tällä hetkellä huoli Unionin tulevaisuudesta.
1.12.2016
Komission tuki biopolttoaineille on hyvä uutinen Suomen nykypolitiikan kannalta, mutta jättää avoimeksi isoja kysymyksiä luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen osalta.
29.4.2015
Euroopan parlamentti kehottaa EU:ta käynnistämään Välimerellä humanitaarisen pelastusoperaation. Tällä hetkellä merellä partioi rajavalvontavirasto Frontex, jolle ihmishenget eivät ole prioriteetti.
26.2.2015
Eurooppalaiset demarijohtajat hyväksyvät sittenkin EU:n vapaakauppasopimusten kiistanalaisen investointisuojan. Demarikannatus taannee ISDS:n hyväksymisen Euroopan parlamentissa.
17.2.2015
"Haluaisimme tiedustella, onko komission mielestä kannanhoidollisen metsästämisen aloittaminen asianmukaista."
14.1.2015
Euroopan parlamentti hyväksyi eilen tiistaina esityksen, joka antaa jäsenmaille oikeuden kieltää geenimuunnellun viljelyn. Parlamentin vihreät ovat pettyneitä ratkaisuun, sillä ryhmän mielestä uusi malli helpottaa GMO-lajien tuloa Eurooppaan.
12.12.2014
Suomen luonnonsuojeluliiton Otto Bruun on pettynyt siihen, että EU on ollut Limassa vähemmän joustava kuin aiemmissa ilmastoneuvotteluissa. Se on esimerkiksi ajanut tiukkaa linjaa sen suhteen, ettei kansallisiin sitoumuksiin oteta muuta kuin päästövähennykset.
11.12.2014
Akatemiaprofessori Martti Koskenniemi kannattaa TTIP- ja CETA-sopimusten vapaakauppa-ajatusta. Sopimuksiin sisältyvää investointisuoja ja riitojenratkaisumenettely ovat kuitenkin niin ongelmallisia, että hän toivoo sopimusten kaatuvan.
4.12.2014
Yli miljoona EU-kansalaista on allekirjoittanut TTIP- ja CETA-vapaakauppasopimusten vastaisen kansalaisaloitteen. Allekirjoittajat haluavat estää muun muassa ympäristö- ja yksityisyydensuojanormien madaltumisen.
24.4.2014

Löperöt suunnitelmat vaarantavat unionin 20
prosentin energiansäästötavoitteen vuodelle 2020, arvioi energiansäästöä edistävä järjestö. Myös Suomi sai tiukat moitteet.

10.10.2013

EU-alueen päästöt olivat viime vuonna 18 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1990. Unionin yhteinen tavoite on vähentää päästöjä 20 prosenttia 2020 mennessä verrattuna vuoteen 1990. Euroopan ympäristövirasto EEA:n selvityksen mukaan nykyisillä päästövähennystoimilla päädytään 21 prosentin leikkaukseen.

25.9.2013

Parlamentin ja komission neuvotteluissa tiistaina tehty sopimus
yhteisestä maatalouspolitiikasta on europarlamentin vihreiden
mukaan paljon huonompi kuin maaliskuussa parlamentissa hyväksytty esitys.

10.9.2013

Kirjeessä ehdotaan muun muassa vartiokoirien ja aitausten
käytön edistämistä keinoksi, jolla maaseudun asukkaiden rinnakkaiselo
susien kanssa helpottuu.

23.8.2012

Saksassa nykyinen oppositio haluaa entistä tiiviimpää Eurooppaa.
Suomessa oppositio huutaa vähemmän Eurooppaa, ja vaatimus luonnollisesti
heijastuu myös hallituksen linjaan.

3.8.2011

Vihreiden kansanedustaja Anni Sinnemäki kuvailee eilen tiistaina suuressa valiokunnassa käytyä keskustelua euroalueen päämiesten huippukokouksesta ja Kreikan uudesta lainaohjelmasta "kiihkeäksi".

21.7.2011

EU:n kansalaiset ja maahanmuuttajat ovat yhtä mieltä siitä, mitä tarvitaan lääkkeeksi kotouttamispolitiikkaan, selviää tuoreesta Eurobarometri-tutkimuksesta.

8.7.2011

Euroopan parlamentti ei ole innostunut palauttamaan rajatarkastuksia Schengen-alueelle,
vaikka siihen on ollut paineita siirtolaisvirtojen ja
turvapaikanhakijoiden määrien lisäännyttyä.

7.7.2011

Tekniikan ja kauppatieteen tohtori Tarja Cronberg astuu Euroopan parlamenttiin ministeriksi valitun Heidi Hautalan tilalle. Cronberg aloitti työnsä tällä viikolla täysistunnossa Strasbourgissa.

6.7.2011

Euroopan unionin jäsenmailla on oltava oikeus kieltää geenimuunneltujen kasvien viljely
alueellaan ympäristöperusteilla, linjasi europarlamentti eilen tiistaina
äänestyksessään.

3.5.2011

"Kyllä hallitus syntyy", hallitustunnustelija Jyrki Katainen (kok) vakuutteli tänään tiedotustilaisuudessa. Sen verran pihtisynnytystä kuitenkin on, että Portugalin EU-apupaketti ulkoistetaan hallitusneuvotteluista.

12.4.2011

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Simon Elo potkisi pääministerinä Kreikan ja muut "EMU-kelvottomiksi osoittautuneet maat" talous- ja rahaliitosta, selviää Eurooppanuorten
kyselystä.

6.4.2011

EU:n kehitysapu kasvoi viime vuonna 53,8
miljardiin euroon, kun se oli edellisvuonna 4,5 miljardia euroa
vähemmän. Tämä on enemmän kuin koskaan ennen, mutta kuitenkin vähemmän
kuin tavoitteena oli.

21.1.2011

"Tämän on sanottu jo aiemmin olevan ongelma, mutta varoitukset on sivuutettu", E3G-järjestön asiantuntia Sanjeev Kumar sanoo uutistoimisto AP:n haastattelussa.

9.11.2010

Euroopan unioni suitsii teollisuuden päästöjä uudella lainsäädännöllä. Vuoden lopulla voimaan tuleva uusi direktiivi asettaa aiempaa
tiukemmat päästörajat EU:ssa toimiville suurille polttolaitoksille.

9.11.2010

Euroopan unionin kasvava biopolttoaineiden käyttö aiheuttaa maankäytön muutoksia, jotka
lisäävät ilmastopäästöjä enemmän kuin tähän saakka on arvioitu, selviää
tuoreesta tutkimuksesta.

8.10.2010

”Aina voi keskustella siitä, olisiko EU:n pitänyt tehdä niin jo Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Kun sitä ei tehty, nyt täytyy harkita huolellisesti, mitä Eurooppa saa vastineeksi”, Hedegaard sanoo.

27.9.2010

EU-parlamentin suomalaisjäsenten äänestyskäyttäytyminen joutuu suurennuslasin alle uusilla Meppivahti-sivuilla. Tarkoituksena on avata parlamentin toimintaa suurelle yhleisölle.

27.9.2010

EU:n maatalousministerit keskustelevat maanantaina jäsenmaiden vapaudesta päättää
geenimuunneltujen kasvien viljelystä. Ehdotuksen mukaan
jäsenmaat saisivat itse päättää muuntogeenisten lajikkeiden viljelystä.

8.9.2010

Uusi direktiivi laittaa rajat eläimille aiheutettavalle kivulle. Vihreät mepit kuitenkin pettyivät, etteivät jäsenmaat voi enää säätää direktiiviä tiukempia rajoituksia eläinkokeille.

29.7.2010

Muuntogeenisiä maisseja ei saa edelleenkään viljellä EU:n alueella, mutta niitä voidaan jatkossa käyttää
eläinten rehuna.

19.7.2010

Euroopan unionin asevientirajoituksissa on vakavia puutteita, sanotaan ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tänään julkaisemassa raportissa. Nykyiset säädökset
eivät estä asevientiä ihmisoikeuksia rikkoviin maihin.

14.7.2010

Euroopan komissio haluaa antaa eu-jäsenmaille vapauden päättää itsenäisemmin geenimuunneltujen kasvien viljelystä omalla alueellaan. Paikallista päätöksentekoa perustellaan erilaisilla kansallisilla olosuhteilla.

13.7.2010

Euroopan unionin maahanmuuttoministerit pohtivat yhteiseurooppalaisen
turvapaikkajärjestelmän luomista oikeus- ja sisäasiainministereiden
kokouksessa 15-16. heinäkuuta Brysselissä.

9.7.2010

Euroopan parlamentti hyväksyi eilen torstaina rypäleaseet kieltävän Oslon sopimuksen. Yli
puolet maailman maista on allekirjoittanut sopimuksen, mutta Suomi ei
kuulu tähän joukkoon.

8.7.2010

Euroopan parlamentissa päästiin eilen keskiviikkona sopuun teollisuuden päästöjen
vähentämisestä. Parlamentti hyväksyi uuden direktiivin, joka asettaa
vähimmäispäästörajat muun muassa suurille polttolaitoksille.

5.7.2010

Gmo-vapaa Suomi- kampanjan aktiivit haluavat estää geenimanipuloidun perunanviljelyn
Suomessa. EU-maista Luxemburg, Itävalta ja Unkari ovat kieltäneet
geenimanipuloidun Amflora-perunan viljelyn.

24.6.2010

Anni Sinnemäki ja Ville Niinistö vastustavat kerjäämisen kriminalisointia ja ehdottavat, että Euroopan unionille nimettäisiin romaniasioiden erikoislähettiläs.

11.6.2010

Eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen yhteisen Aidwatch-raportin mukaan EU-jäsenmaat
maksavat kuluvana vuonna 11 miljardia euroa vähemmän kehitysapua kuin
mihin ovat itse sitoutuneet.

10.6.2010

Greenpeacen mukaan EU:n biopolttoaineiden kestävyyskriteerit eivät riitä estämään sademetsien häviämistä ja kasvihuonepäästöjen kasvua.

14.12.2007

EU-maiden energiayhtiöt riiaavat Gazpromin kanssa. Sininen kulta on nyt halutumpaa kuin koskaan.

14.12.2007

Tekeekö maailman suurin kaasuyhtiö sen, mihin puna-armeija ei pystynyt?