EU elää yöllä

18.10.2019

Anna-Kaisa Itkonen

Anna-Kaisa Itkonen on vastannut väistyvän EU-komission ilmasto- ja energia-asioiden viestinnästä Brysselissä.

Olen viimeisten kymmenen Brysselin-vuoteni aikana nukkunut yöni periaatteessa hyvin, mutten ole koskaan elämässäni nukkunut yhtä vähän.

Olen ollut komissiossa töissä talouskriisin ja Pariisin ilmastoneuvottelujen keskellä. Näkökulmasta riippuen tämä voidaan katsoa joko valtavaksi ammatilliseksi onnenpotkuksi tai ohitus­kaistaksi lataamoon.

EU-virkanaisen ja -miehen Bryssel ei ole päivällä kummoinen paikka, mutta illan tullen alkaa tapahtua. EU:ssa ei nimittäin tehdä päätöksiä päivänvalolla. Sellaisesta puuttuu kaikki draama.

Euroryhmän kriisikokouksessa toukokuussa 2010 yö oli jo kääntynyt aamuksi, kun nokoseni delegaatiotilassa keskeytyivät ohi ryntäävään Christine Lagardeen, joka oli tuolloin Ranskan valtiovarainministeri. Lagarden perässä hölkkäsi avustajien laahus.

”Missä on Olli (Rehn)? Missä on Olli? Japanin pörssi aukeaa tunnin päästä, jotakin on päätettävä ennen sitä!”

Ei säväyttäisi virka-aikana.

EU-huippukokouksissa on sama kaava. Proseduuri etenee sivistyneesti illalliseen saakka, ja jatkuu ennalta määräämättömän pitkällä junnausvaiheella. Sen tarkoi­tuksena on ottaa mittaa mahdollisten uusien tulokkaiden sietokyvystä.

Pääministerit vetäytyvät tuijotuskilpailuunsa ikkunattomaan huoneeseen siihen saakka, kunnes rikkovat edellisen kerran ennätyksen. Sitten päätetään järjestää uusi kokous.

Väsyneet ja nälkäiset toimittajat pohtivat lehdistösalissa, miten tuosta elämyksestä saisi kasaan 500 sanaa.

YK:n ilmastokokoukset kestävät kaksi viikkoa, jonka voisi kuvitella riittävän intohimoisimmallekin kokous­tajalle. Kuitenkin myös siellä on varauduttava valvomaan viimeiset yöt putkeen – ja yliajalle menevät vuorokaudet päälle.

Konkarit eivät nimittäin paljasta korttejaan milloin sattuu.
Varsinaiset neuvottelut aloitetaan aamuyöllä, kun enemmistön verensokeri on ruokalan suljettua ovensa laskenut itkuraivaritasolle.

Palasin hiljan viimeiseltä virkamatkaltani komission delegaatiossa YK:n ilmastokokouksesta New Yorkista. Ilmassa oli syksyn lisäksi haikeutta. Uusi komissio tuo mukanaan uudet valvotettavat.

Itkeä tirautin Manhattanilla muistellessani kaikkia pikkutunneilla tikut silmissä särvittyjä kolatölkkejä ja kokoussämpylöitä. New Yorkissa neuvottelut eivät venyneet, ja söimme illallista lautaselta haarukalla ja veitsellä. Se tuntui suorastaan väärältä.

Pääsin sinä iltana nukkumaan ennen puolta yötä ja tunsin oloni sekä petturiksi että petetyksi.

Heräsin, kun puhelimeni pärähti soimaan kolmelta aamuyöllä. Työpäivä oli juuri alkanut Brysselin pääkonttorilla. Riemastuin, kun puhelun jälkeen näin pitkän litanian pikaista vastausta odottavia sähköposteja ja pikaviestejä.

Uneni jäivät sittenkin lyhyiksi, ja maailma palasi turvalliselle radalleen. Yö on EU-virkanaisen parasta aikaa.

euroopan unioni