Lasse Leipola

Bonn antoi toivoa – ilmastoneuvotteluiden tulevaisuus näyttää kuitenkin hankalalta

18.11.2017 7.56

Lasse Leipola

Kansainväliset ilmastoneuvottelut lähestyvät hetkeä, jolloin epämiellyttävä totuus on kohdattava. Ensi vuoden lokakuussa valmistuu Pariisin ilmastokokouksessa 2015 alullepantu ilmastopaneeli IPCC:n selvitys siitä, miten sopimuksen tavoite lämpenemisen rajoittamisesta puoleentoista asteeseen voidaan saavuttaa.

Jo nyt tiedetään, että tarvittavat toimet ovat mittavia.

Lauantaiaamuna päättyneen Bonnin kokouksen alla ilmestynyt YK:n ympäristöohjelma Unepin raportti arvioi, että puolentoista asteen saavuttaminen edellyttää, että globaaleista päästöistä leikataan kolmannes 12 vuodessa. Se ei kuitenkaan tuonut neuvotteluihin kipeästi kaivattua vauhtia.

IPCC:n raportti eroaa kuitenkin Unepin raportista sillä olennaisella tavalla, että IPCC:n selvitys on osa virallista neuvotteluprosessia, joten sen tuloksien sivuuttaminen on paljon vaikeampaa. Se tarkoittaa myös sitä, että ensi vuonna Puolan Katowicessa ollaan vakavien päätösten äärellä.

Valmius uusiin päästövähennystoimiin on Bonnin neuvotteluiden perusteella vaatimatonta, vaikka kokouksessa sovittiinkin vuotta 2020 edeltävien toimien vahvistamisesta.

Kun Yhdysvallat on lamaantunut liittovaltiotason ilmastopolitiikassa, erityisesti Euroopan unionilta odotettiin esimerkillä johtamista ja kunnianhimon nostamista.

EU on kuitenkin vastahakoinen uusiin toimiin. Vuoden 2030 tavoitteista on käyty vuosien mittaista vääntöä ja EU kokee, että se on osuutensa tehnyt, koska sen päästövähennykset ovat keskimääräistä kunnianhimoisemmat.

Ilmastokomissaari Miguel Aries Cañete antoi ymmärtää keskiviikon tiedotustilaisuudessa, että tavoitteiden kiristäminen voisi toteutua sitä kautta, että unionin päästöt vähenevät tavoitteita enemmän. Eli käytännössä tavoitetta voidaan kiristää, jos näyttää että siihen päästään ilman lisätoimia.

Hollanti nousi kokouksessa EU:n kirkkaimmaksi ilmastotähdeksi, kun maan ympäristöministeri esitti unionin 2030-päästövähennystavoitteen kiristämistä 40 prosentista 55 prosenttiin. Esitys ei kuitenkaan ottanut – ainakaan vielä – tuulta alleen.

Suomen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) luonnehti esitystä ”uuden ministerin innokkuudeksi”. Hän muistutti, että tällaista keskustelua ei ole käynnissä ja ettei tällainen avaus helpota alkuperäisen tavoitteen yksityiskohdista sopimista.

Tavoitteen ajaminen on kuitenkin Hollannin uudessa hallitusohjelmassa, joten asia tulee pysymään esillä.

Katowicen kokouksen vaikeuskerrointa nostaa myös se, että siellä pitäisi päästä sopuun Pariisin sopimuksen säännöistä. Tätä työtä tehtiin jo Bonnissa, mutta neuvotteluiden lopputulos oli käytännössä valtava lista ristiriitaisia toiveita, jonka läpi neuvottelijoiden pitää raivata itsensä ensi vuonna.

Yksi vaikeimmista asioista säännöissä tullee olemaan palomuuri, jonka piti jäädä historiaan jo Pariisissa. Palomuurilla tarkoitetaan maiden jakoa kahteen ryhmään: teollisuusmaihin ja kehitysmaihin.

Pariisin sopimuksessa tätä jaottelua pyrittiin häivyttämään puhumalla "erilaisista kansallisista olosuhteista". Eli maita ei enää luokiteltu ryhmiin 1990-luvulta periytyneen jaottelun mukaan, vaan kaikkiin maihin päätettiin soveltaa samoja sääntöjä – tosin kansalliset olosuhteet huomioiden.

Käytännössä tämä linjaus oli vaikein vaurastuneille ja vaurastuville maille, jotka ovat perinteisessä jaossa kehitysmaita, mutta nykyisten olosuhteidensa valossa huomattavasti lähempänä teollisuusmaita.

Bonnissa kehitysmaat pyrkivät Kiinan johdolla tuomaan tätä vanhaa jaottelua takaisin neuvottelupöytiin. Kyseessä oli myös yksi harvoista asioista, joista Trumpin hallinto antoi kokouksessa julkisia lausuntoja. Ja tässä asiassa se ja EU ovat samalla kannalla: palomuuria ei haluta takaisin.

Bonnissa nähtiin kuitenkin myös selvää edistystä. Tärkeimmät tavoitteet, eli Pariisin sopimuksen sääntöjen hahmottelu sekä nykyisiä ilmastotoimia arvioivasta Talanoa-dialogista sopiminen, saavutettiin.

Lisäksi kokouksessa päästiin sopuun muun muassa alkuperäiskansojen aseman vahvistamisesta sekä siitä, että maataloutta käsitellään jatkossa pelkän ilmastonmuutokseen sopeutumisen sijaan myös päästövaikutuksien näkökulmasta.

Virallisten neuvotteluiden ulkopuolella annettiin useita merkittäviä julistuksia. Ehkä tärkeimpänä parinkymmenen kivihiilen energiakäytöstä luopuvan maan joukko, johon myös Suomi liittyi. Ympäristöministeri Tiilikaisen mukaan kivihiilestä luopuminen tulee myös osaksi Suomen ilmastodiplomatiaa.

Kokouksen toisen viikon tiistaina Norjassa alkoi oikeuskäsittely, jossa selvitetään, onko öljyporauksen laajentaminen uusille alueille ristiriidassa perustuslain ympäristöpykälän kanssa. Norjasta saatiin toinenkin hyvä uutinen, kun peräti tuhannen miljardin dollarin omaisuutta hallinnoiva rahasto ilmoitti valmistelevansa fossiilisijoituksista luopumista.

Suomen anti jäi vaatimattomaksi. Kioton sopimuksen jatkon ja otsonisopimuksen laajennuksen ratifiointi sekä kivihiilestä luopuvien maiden joukkoon liittyminen ovat kaikki lähinnä muodollisuuksia, joihin liittyvät toimet ovat jo olleet jo aiemmin työn alla. Ministeri Tiilikainen korosti medialle, että tällaiset muodollisuudet ovat tärkeitä neuvotteluissa.

Trumpin ilmastopolitiikkaa vastaan kulkevien kaupunkien, alueiden ja yrityksien näyttävä esilläolo nosti tällaisten ei-valtiollisten toimijoiden aseman vahvemmaksi kuin koskaan aiemmin. Ne eivät osallistu neuvotteluihin vaan vähentävät päästöjään puhtaasti omasta tahdostaan ja kulkevat siten etulinjassa kohti tulevaisuutta.

Kokouksen puheenjohtajana toimi ensimmäistä kertaa pieni Tyynenmeren saarivaltio. Koska ilmastonmuutos uhkaa jo nykyisin Fidžiä, sen toivottiin tuovan neuvotteluihin kiireellisyyden tuntua.

Fidžin puheenjohtajuus jäi kuitenkin melko kosmeettiseksi. Saarivaltio näkyi kokouksessa, mutta sen anti varsinaiseen neuvotteluprosessiin jäi – sen ajaman Talanoa-dialogin läpimenoa lukuunottamatta – laihaksi. Erityisesti vaikeiden, rahoitusta koskeneiden kysymyksien ratkaiseminen kokouksen loppumetreillä oli kömpelöä.

Myös kehitysmaille tärkeän, ilmastonmuutoksen aiheuttamien vahinkojen korvausta koskevan mekanismin eteneminen oli vaatimatonta.

Yhdysvaltain toiminta kokouksessa herätti närää. Ei kuitenkaan sen vuoksi, että sen suunta olisi kääntynyt uuden presidentin myötä, vaan koska se oli tiukkana samoissa asiakysymyksissä kuin Obamankin kaudella, vaikka se aikoo jättää sopimuksen.

Kaikesta huolimatta Bonnin kokous vei Pariisin historiallista ilmastosopimusta eteenpäin. Iso kuva on kuitenkin yhä sama kuin jo vuosia ennen Pariisia: neuvottelut etenevät piinallisen hitaasti ja lämpeneminen pelottavan nopeasti.

Kuuntele alta Puhekupla-podcast, jossa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Antto Vihma arvioi kokouksen antia. Puhekuplan löydät myös iTunesista ja muista Podcasta-palveluista.

ilmastoneuvottelut  Yhdysvallat  euroopan unioni  kehitysmaat  päästöt  ilmastopolitiikka  hiilivoima  ilmastorahoitus 

Tweet