Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
15.12.2018
Myöhään lauantai-iltana päättynyt Katowicen ilmastokokous ylitti täpärästi sille asetetun riman. Pariisin ilmastosopimuksen säännöt jäivät kuitenkin osin auki eikä kokoukselta saatu vahvaa signaalia päästövähennyksien kiihdyttämisestä.
18.11.2017
Saksan Bonnissa käydyt ilmastoneuvottelut saavuttivat tavoitteensa, mutta ensi vuodesta tulee vaikea, sillä viimeistään Puolan ilmastokokouksessa maat joutuvat kohtaaman toimiensa riittämättömyyden.
29.10.2017
Ruotsissa hallitus laittaa ennätysmäärän rahaa ilmastonmuutoksen torjuntaan. Suomen ilmastobudjetti on melkein yhtä suuri. Mutta miksi Suomi silti häviää Ruotsille selvästi?
16.8.2016
Suomen kehitysyhteistyön rahoituksesta voi lähivuosina repiä positiivisia otsikoita, sillä määrärahojen on määrä kasvaa vuosi vuodelta hallituskauden loppuun asti. Aiempi taso jää kuitenkin vielä kauas.
4.5.2015
Vihreän ilmastorahaston käynnistyminen viivästyy, sillä osa rahoitusta luvanneista maista ei ole vielä toimittanut rahoja. Suomen osalta kyse on teknisestä viivästyksestä.
11.12.2014
Köyhimpien maiden ilmastotoimien tukemiseen vaadittava ilmastorahoitus on odotetusti yksi Liman kokouksen vaikeimmista ja kriittisimmistä kysymyksistä.
27.11.2014
Ilmastonmuutoksen torjuntaan maailmassa käytetty rahasumma on laskenut. Climate Policy Iniativen selvityksen mukaan ilmastoinvestoinnit laskivat viime vuonna 28 miljardilla dollarilla ja olivat noin 331 miljardia dollaria.
20.11.2014
Suomi tukee kansainvälistä vihreää ilmastorahastoa noin 80 miljoonalla eurolla, eli 100 miljoonalla dollarilla. Rahaston ensimmäinen rahoituskierros päättyi torstaina ja siihen saatiin kerättyä hieman yli yhdeksän miljardia dollaria, mikä on alle tavoitellun kymmenen miljardin.
5.12.2013
<p>Kansainvälisen ilmastorahasto päämaja otettiin käyttöön keskiviikkona Etelä-Korean Songdossa. Tähän asti rahastoa on pyöritetty Saksan Bonnissa sijainneista väliaikaistiloista.</p>
23.10.2013
<p>Ilmastonmuutoksen hillintään ei käytetä likimainkaan riittävästi rahaa, arvioi Climate Policy Iniativen tuore The Global Landscape of Climate Funding -raportti. Positiivisena seikkana raportissa nostetaan esiin se, että teknologian kehittäminen on laskenut uusiutuvan energian hintaa.</p>
14.10.2013
<p>Kehitysmaille suunnatusta ilmastorahoituksesta sovittiin jo
Kööpenhaminan ilmastokokouksessa 2009. Rahoituksen ensimmäinen vaihe on
kuitenkin nyt päättynyt eikä jatkosta ole sovittu muuta kuin, että
rahoitus on 100 miljardia vuonna 2020.</p>
29.11.2012
<p>90 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että historiallisesti eniten päästöjä mailla on vastuu kehitysmaiden ilmastotoimien rahoittamisessa – joko yksin tai yhdessä Kiinan ja Intian kaltaisten nousevien talouksien kanssa.</p>