Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

10.4.2019

Juuri ennen kuin eduskunta jäi vaalivapaalle, se hyväksyi lain, jossa lastensuojelun jälkihuolto ulotettin 25-vuotiaisiin saakka. Aiemmin jälkihuolto loppui, kun nuori täytti 21 vuotta.

11.6.2018

”Hallituksen lehmänkauppa valinnanvapaudesta ja maakunnista on erityisen typerä. Se vie syystäkin politiikan uskottavuutta.”

26.4.2018

Sote-maakuntauudistus siirtää työntekijöitä ja vaatii palkkojen yhdenmukaistamista. Kulujen kauhistelu peittää alleen uhan palkkatasa-arvon vaarantumisesta.

31.1.2018

Miksi politiikalla säädellään ihmisen seksuaalisuutta ja naimisiinmeno-oikeuksia, mutta uniongelmien nostaminen ottaminen poliittiselle agendalle tökkii?

20.10.2017

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto on huolissaan siitä, että soten uudesta versiosta löytyvät edelleen useimmat valinnanvapausmallin keskeiset ongelmat.

19.10.2017

On ihan totta, että suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä toimii melko hyvin – ainakin jos verrataan muihin maihin. Maailma kuitenkin muuttuu, ja Suomi siinä mukana.

12.3.2015

Puhemiesneuvosto päätti torstaina, ettei paperittomien terveydenhuollon järjestämiseksi pidetä ylimääräistä istuntoa. Vihreiden Tuija Brax esitti kokouksessa, että sdp:n Kari Rajamäen viivyttämä lakiesitys yritettäisiin vielä käsitellä ennen vaaleja.

22.1.2015

Hallitus antoi joulukuussa esityksen paperittomien terveydenhuollon järjestämisestä. Sen mukaan EU:n ulkopuolelta tulleet saisivat välttämättömiksi arvioituja terveyspalveluita.

18.11.2014

Kansalaisaloite raskaudenkeskeytyksestä kieltäytymisestä on kerännyt yli 53 000 allekirjoitusta. Aloitteen tekijät luovuttavat sen eduskunnalle käsiteltäväksi vasta vaalien jälkeen.

24.3.2014

Sunnuntaina sote-uudistuksesta sopuun päässyt hallitus jatkaa tänään maanantaina kiireistä kevättään valtiontalouden kehysriihellä. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö oikoo väitteitä siitä, että sotesopu olisi syntynyt ilman vihreitä ja muita hallituksen pieniä puolueita.

19.4.2013

Sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty esitti alkuvuodesta Helsingin Uutisissa, että Helsingin terveysasemien määrä voitaisiin vähentää nykyisestä 26:sta muutamaan. Helsingin vihreät eivät ole samaa mieltä.

1.10.2012

Tehy varoittaa, että kokoomuksen puoluevaltuuston lauantaina esittämä sairauslomakarenssi voi pahentaa hoitajapulaa. ”Tehyn selvitysten mukaan työterveyshuollon palveluiden saatavuudessa on jo nykyisellään ongelmia”, sanoo puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola.

29.9.2012

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ehdottaa, että koulujen oppilashuoltoon säädettäisiin kuntia velvoittava mitoitus. Nykyinen suositus koskee vain terveydenhoitajia ja lääkäreitä eikä sitäkään noudateta kovinkaan hyvin.

11.4.2011

Vaalien alla puhe on keskittynyt esimerkiksi EU:n talouden vakauttamiseen, mutta suomalaisten suurimmat kysymykset ovat jääneet vihreiden mielestä paitsioon.

12.10.2010

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen pääjohtaja Pekka Puska haastoi alkuvuodesta puolueet pohtimaan köyhyyden ja syrjäytymisen vähenemistä.

26.8.2010

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona palvelusetelien kokeilun tietyissä terveys- ja sosiaalipalveluissa. Onko se askel kohti rikkaiden ja köyhien palvelujen eriytymistä toisistaan?

29.6.2010

Vihreät haluaa purkaa terveydenhuollon monikanavaisen rahoitusjärjestelmän. Nyt rahoituksesta vastaa yli 300 kuntaa, kela, valtio sekä sekalainen joukko muita toimijoita.

3.6.2010

”Alussa terveyspalveluiden tason nouseminen lisää kustannuksia, mutta pitkällä aikavälillä rakennemuutos laskee kustannuksia ja vaikuttaa positiivisesti kansantalouteen.”

14.5.2010

Vihreiden sosiaali- ja terveyspoliittinen ohjelma hyväksyttiin viime viikonloppuna. Ohjelman tärkein osa oli ostopooli, joka kuitenkin laimeni keskustelun päätteksi esityksestä keskustelunavaukseksi.

22.4.2010

Uusi laki pitää sisällään kauniita tavoitteita potilaiden valinnanvapauden lisäämisestä, mutta tarjoaa vain vähän keinoja niiden toteuttamiseen.

23.2.2010

Viime syksynä lakautettavaksi päätetty Tammisaaren synnytyssairaala saattaa jatkaa toimintaansa. Raasepori, Hanko ja Inkoo haluavat vuokrata tilat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä.

24.4.2009

Suomeen perustetaan terveys- ja hyvinvointialan strateginen huippukeskittymä, joka kehittää kansantauteihin liittyvästä osaamisesta vanhalle ja raihnaiselle Suomelle vientivalttia.

7.5.2008

Potilaiden tervehtymisessä on suuria eroja riippuen kunnasta ja sairaalasta. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä vain noin 17 prosenttia sydäninfarktin saaneista kuoli ensimmäisen sairausvuotensa aikana, Etelä- ja Pohjois-Karjalassa yli 25 prosenttia.

Viite