Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Timo Juurikkala.
Pooli ei ollut cooli. Timo Juurikkala palaa sorvin ääreen.

Pooli ei ollut cooli. Timo Juurikkala palaa sorvin ääreen.

Ostopooli tyrehtyi keskustelunavaukseksi

14.5.2010 12.12

Jenni Leukumaavaara

Vihreiden sosiaali- ja terveyspoliittinen ohjelma hyväksyttiin puoluevaltuuskunnassa Helsingissä viime viikonloppuna.

Ohjelman tärkein osa oli ostopooli, eli vihreiden malli hyvinvointipalvelujen järjestämisestä. Kiivaan keskustelun päätteeksi se laimeni kuitenkin esityksestä keskustelunavaukseksi.

”Ei sitä ihan paskana mallina pidetty, mutta kuitenkin sen verran keskeneräisenä, että päätimme jatkaa työskentelyä ennen mallin laajempaa julkistamista syksyllä”, työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Juurikkala sanoo.

Ostopoolin perusajatusta, eli valtion, kuntien ja Kelan rahoituksen yhdistämistä samaan pottiin pidettiin hyvänä.

Kritiikkiä ohjelmalle tuli myös siitä, että se koettiin liian myönteiseksi terveyspalvelujen yksityistämistä kohtaan. Syytöksiä kuultiin myös liiallisesta valistusinnokkuudesta.

Jälkimmäistä lievennettiin muun muassa tällaisella muotoilulla: ”Kohtuus on kaikessa hyvä. Kukaan ei ole täydellinen ja nautinnot, joskus jopa pienet paheet, tekevät hyvää.”

vihreät  terveydenhuolto 




Viite