Reunamerkintöjä taloudesta ja sosiaalipolitiikasta

24.3.2011

Esa Suominen

Tiedustelin viime kirjoituksessani Jukka Relanderilta näkemystä vihreiden vero- ym. yhteiskuntapoliittisen linjan järkevyydestä, jos tavoitteena on pienituloisten ihmisten ostovoiman parannus. Jukan vastaus väisti tuon kysymyksen, mutta avaa sen sijaan muita näkökulmia, joista kannattaa keskustella.

Ensinnä kysymys Sata-komiteasta. Jukka laittaa kirjoituksessaan komitean epäonnistumisen sdp:n syyksi. Tämä on mielenkiintoista sikäli, että toiveistaan huolimatta sdp ei ollut edustettuna kyseisessä komiteassa. Vihreät sen sijaan, hallituspuolueena, olivat mukana.

Käsitys, jonka mukaan vihreät eivät ole vastuussa oman hallituksensa rakentamasta ydinvoimasta ja epäsosiaalisesta veropolitiikasta, mutta demaripuolue kylläkin pannukakkukomiteasta jossa ei ollut mukana on, sanommeko, erikoinen.

Aiemmin keskustelimme myös perusturvan parantamisesta. Tuolloin muistan lukeneeni tästä blogista seuraavan virkkeen: ”Sdp:n ”satanen lisää kaikille” ei [ratkaisuksi] kelpaa, sillä toimeentulotuki pysyisi edelleen tärkeänä osana peruspäivärahalle pudonneiden perusturvaa ja työn vastaanottaminen olisi aivan yhtä kannattamatonta kuin nykyisinkin.”

Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että muutamaa viikkoa myöhemmin vihreät esittävät seuraavaa: ”Vihreät nostaisivat perusturvaa 100 eurolla kuukaudessa. Korotus varmistaisi kaikkein heikoimmassa asemassa oleville takuuturvan.”

Kysymys kuuluukin, millä tavoin tämä vihreiden tarjoama sata euroa auttaa perusturvan varassa olevia enemmän kuin sdp:n esitys sadasta eurosta? Varsinkin, kun Jukka itse totesi aiemmin, että ”Jos demareilla ei ole kaikkein köyhimmille tarjota muuta kuin satanen lisää kuussa, se tarkoittaa käytännössä nykyisen eriarvoistumiskehityksen siunaamista.”

Olen erittäin samaa mieltä Jukan toteamuksesta, jonka mukaan pienituloisten toimeentuloa on tuettava ja keskiluokka voi jäädä vähemmälle. Omasta mielestäni esimerkiksi ihmiset, joiden kuukausipalkat ovat noin 2000 euroa ja joiden työttömyysturva asettuu noin tuhannen euron tienoille, ovat verrattain pienituloisia ja ansaitsevat kohennusta toimeentuloonsa.

Olen vain kovin pahoillani, että vaikka saisinkin Jukasta tähän kumppanin, haraa Jukan puolue vastaan. Kyseessä on nimittäin keskimääräisen ansioturvan saajan työttömyysturvan suuruus. Eli niiden ihmisten tulotaso, jotka vihreiden perusturvalinjaus rajaa pois parantuvien tukien piiristä. Vihreiden näkökulmasta nämä ihmiset ovat ”hyväosaisia”, joita parannusten ei tule koskea.

Heidän ottamisensa mukaan korotusten saajiin maksaisi vihreiden omien laskelmien mukaan 50–75 miljoonaa. Tähän ei siis löydy vihreää valmiutta. Sen sijaan he ovat tässä hallituksessa hyväksyneet lähes kymmenkertaisen summan ruuan alv:n alentamiseen, tai 80-kertaisen määrän rahaa yleisiin veronalennuksiin.

Suomi 2.0:n periaatteista, luovan työn tukemisesta, erilaisten työsuhteiden tasa-arvoisuudesta lain edessä sekä uusien menestysalojen rakentamisesta on helppo olla samaa mieltä. Ilmoittaudun siis mukaan näihin talkoisiin. En kuitenkaan edelleenkään ymmärrä miksi se vaatisi selän kääntämistä teollisuudelle.

Paitsi että teollisuus luo kyljessään uusia tuotteita, palveluita ja innovaatioita sekä kehittyy edelleen, sen avulla voidaan myös rahoittaa uusia kokeiluita. Mikäli teollisuus kuihtuisi, tarkoittaisi se massiivisia taloudellisia ongelmia koko yhteiskunnassa. Tämä puolestaan saattaisi kyllä tarkoittaa tarvittavan luovuuden lisääntymistä ravinnon ja suojan hankinnan suhteen, mutta vanhuspalveluista, koulutusinvestoinneista tai tieteen ja taiteen tilasta kiinnostuneiden tuskin tätä kannattaa toivoa.  

Löytäisimmekö siis sittenkin Suomi 2.0:n rakennuspalikoita monipuolisesta elinkeinorakenteesta sekä hyvinvointivaltiomallista, jossa sosiaalipolitiikka ei ole köyhäinhoitoa vaan koskettaa koko kansaa? Ja jossa legitimiteettiä asioiden tekemiselle haetaan paitsi hyvistä ja kestävistä arvoista, myös yhteisistä eduista?

Kirjoittaja on sdp:n poliittisen osaston päällikkö.

Tweet