What would Robin Hood do?

7.12.2010

Jukka Relander

Esa Suominen lopetti viimeviikkoisen puheenvuoronsa lauseeseen ”Kello käy, mutta Hakulista ei näy”.

Jouduin oikein pinnistelemään, ennen kuin muistin että Hakulinen oli 1960-luvulla vaikuttanut hiihtäjä.

Viittaus herättää kysymyksiä. Katsooko joku tosiaan vielä hiihtoa? Ja jos katsoo, kuinka vanha täytyy olla, että muistaa Hakulisen saavutukset?

Täytyi tarkistaa netistä. Wikipedian mukaan Hakulinen voitti tukun mitaleita silloin, kun demarit olivat moderni puolue, kun kokopäiväinen palkkatyö oli työntekemisen ainoa malli ja kun  perusturvajärjestelmä oli ajan tasalla.

Demarien keskivertokannattajalle nämä tiedot saattavat olla peruskauraa. Mutta vain heille. Kello käy, ja se olisi syytä panna merkille. Demareissakin.

Suomisen maailmassa ihmiset tekevät töitä yhdeksästä viiteen maanantaista perjantaihin (paitsi tietenkin vuorotöissä, joista säädetään asianmukaisesti sopimuksissa). Työsuhteet ovat pysyviä, ja jos on työtön, paluu työelämään tapahtuu solmimalla uusi, kiinteä työsuhde, kun tilaisuus vain avautuu.

Demarien mallissa pätkätyöt ovat pahasta ja niistä pitäisi pyrkiä pikimmiten eroon. Käytännössä tämä tarkoittaa pätkätyöläisten elämän tekemistä kyllin kurjaksi, ettei kukaan enää halua tehdä niitä.

Juuri tästä johtuen se ei ole demareille mikään ongelma, että toimeentulotuki nousee peruspäivärahaa tärkeämmäksi tukimuodoksi niille, jotka eivät syystä tai toisesta saa ansiosidonnaista. Kuten Hannu Oskala laskeskeli kommentoidessaan Suomisen viimeviikkoista tekstiä, toimeentulotukea saavalle jää päivän töistä vähän toistakymppiä käteen, jos töihin erehtyy menemään, muu peritään toimeentulotuesta takaisin.

Kahden euron tuntipalkasta kieltäytyvää on vaikea moittia laiskaksi.

Sosiaalijärjestelmän asiakkaan ongelmien ratkaisu riippuu olennaisesti siitä, minkälaiseksi hänet määrittelemme. Sosiaalipolitiikan linjoja onkin kätevintä erotella sen mukaan, minkälaiselle mielikuva-asiakkaalle tuki on kulloinkin suunnattu.

On olemassa kolmenlaisia mielikuva-asiakkaita: yksi on kahden pätkän väliin pudonnut luovan alan toimija, joka tarvitsee selkänojaa ennen seuraavaa keikkaa. Toinen on reppana, joka ei selviydy edes kauppareissusta ilman, että fattan täti on mukana, ja kolmas on systeemin hyväksikäyttäjä, joka ei viitsi pinnistellä, kun sen tonnin kuussa saa kotisohvallakin, kun vain vähän jaksaa lypsää.

Ihan vain ekonomisista syistä johtuen kutsun näitä mielikuva-asiakkaita nimillä vihreä, demari ja kokkari.

Vihreän mielikuva-asiakkaaan ongelma ratkeaa perustulolla. Huonon kuukauden sattuessa pätkätyöläinen saa perusturvan automaattisesti ilman että uuden keikan vastaanottamisesta rangaistaan. Veroprosentti vain muuttuu miinukselta plussalle, kun työmahdollisuus aukeaa.

Demarien mielikuva-asiakas taas tarvitsee tukea, apua, holhousta ja kuntoutusta. Työelämän ulkopuolelle pudonnut ei hallitse elämäänsä ilman ulkoista tukea, ja jotta hänet saataisiin kurssitettua kiinteään työsuhteeseen, järjestelmän pitää tarjota päivittäispalveluita, säännöllisiä tapaamisia ja virikkeellisiä lomakkeita, joihin voi kirjoittaa perä perään työtön, työtön, työtön.

Kokkarien mielikuva-asiakasta taas pitää kontrolloida, ihan jo Ben Zyskowiczin yöunien takaamiseksi. Tuo katala hyväksikäyttäjä näet käyttää valveillaoloaikansa sen miettimiseen, miten voisi itse parhaiten hyötyä toisten maksamista veroista.

Nykyinen järjestelmä on kok+dem. Se holhoaa ja kontrolloi, mutta ei tue. Se ei mahdollista työn vastaanottamista, vaan rankaisee siitä. Näin se pakottaa välttelemään töitä - ja koska se pakottaa välttelemään töitä, se kannustaa laiskuuteen, joka puolestaan syrjäyttää, sotkee elämänhallinnan ja siten tuottaa asiakkaan, joka tarvitsee holhousta. Näin itseään ruokkiva automaatti toimii.

Parempi perusturva mahdollistaisi laajempien työmarkkinoiden synnyn. Se vapauttaisi työttömiä tekemään töitä, vaikkapa edes pienissä pätkissä. Sekin on hyvä, pätkillä kun on taipumis tihentyä, ja niiden kautta pysyy (työ)elämässä kiinni.

Huoltosuhteen heiketessä luulisi, että tämäkin työllisyyttä kohentava keino haluttaisiin ottaa käyttöön, varsinkin kun olen ymmärtänyt, että demarien kannattajakunnassa koetaan suurtakin huolta siitä, löytyykö eläkkeille maksajia.

Näistä syistä peruspäivärahaa pitää nostaa. En sulkisi pois sitäkään, etteikö nosto voisi koskea myös pienimpien ansiosidonnaisten saajia. Mutta siinä ei ole mitään järkeä, että keskimääräistä korkeampaa ansiosidonnaista saavien tulotasoa pitää nostaa samaan aikaa vieläpä tuntuvasti isommilla summilla, erinäisten monimutkaisten kytkösten takia.

Siitä olen Suomisen kanssa tismalleen samaa mieltä, että on ajettava Robin Hood -sosiaalipolitiikkaa, jossa rikkaimmilta siirretään rahaa köyhimmille. Siitä taas olen eri mieltä, että solidaarisuus pitäisi rajoittaa vain liiton jäseniin. Jos demareilla ei ole kaikkein köyhimmille tarjota muuta kuin satanen lisää kuussa, se tarkoittaa käytännössä nykyisen eriarvoistumiskehityksen siunaamista.

Pieni siirto ei riitä, itse järjestelmä pitää remontoida.

Tweet