Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

22.3.2019

Puoli Suomea luottaa kaukolämpöön. Miten fossiilisiin nojaava systeemi muutetaan päästöttömäksi? Ratkaisu pitäisi löytää lähivuosina.

3.3.2017

Ympäristövirasto EPA perui torstaina Obaman kaudella annetun määräyksen, jonka mukaan öljy- ja maakaasutuotannossa on raportoitava metaanipäästöistä.

13.4.2015

Yhdysvalloissa lisätään tänä vuonna ennätyksellinen määrä uusiutuvan energian tuotantokapasiteettia ja suljetaan monta hiilivoimalaa, arvioi ajatuspaja Bloomberg New Energy Finance.

16.4.2014

Yhdysvaltain ympäristöviranomaiset ovat tuoreen tutkimuksen mukaan arvioineet maakaasutuotannon metaanipäästöt jopa tuhat kertaa liian pieniksi. Valkoinen talo on jo aiemmin ohjeistanut viraston selvittämään öljyn- ja kaasuntuotantoon liittyvien metaanipäästöjen vähentämistä.

12.8.2013

Maakaasun tuotannon metaanivuotoje on aliarvioitu. Parhaana fossiilisena pidetyn kaasun käytöstä aiheutuukin tuoreen tutkimuksen mukaan jopa hiiltä suuremmat kasvihuonekaasupäästöt.

14.2.2013

Euroopan komission julkaisema puhtaan liikenteen strategia ja sitä toteuttava direktiiviehdotus edellyttävät, että Suomeen perustetaan satoja pisteitä, joissa autoon voi tankata bio- tai maakaasua.

9.11.2011

”IEA osoittaa raportissaan onnistuneesti fossiilisten polttoaineiden käytön heikkoudet. Järjestö ei kuitenkaan tuo ilmastokriisiin todellista, uusiutuvaan energiaan perustuvaa ratkaisua”, sanoo WWF:n ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas.

25.8.2010

Brittiläinen Cairn Energy löysi tiistaina maakaasuesiintymän Grönlannin edustalta. Greenpeace varoittaa, että kyseessä on uhka ilmastolle ja arkitisille alueille.

12.1.2009

Kaasutoimitusten katkeaminen on ajanut Euroopan energiakriisiin. Slovakia päätti käynnistää turvallisuusriskiksi luokitellun ydinvoimalan, ja samaa harkitsee myös Bulgaria.

14.12.2007

EU-maiden energiayhtiöt riiaavat Gazpromin kanssa. Sininen kulta on nyt halutumpaa kuin koskaan.

14.12.2007

Tekeekö maailman suurin kaasuyhtiö sen, mihin puna-armeija ei pystynyt?

26.1.2007

Kansanedustaja Oras Tynkkysen mukaan päästöjä voidaan vähentää reippaasti, vaikka käytössä olisi vain neljä ydinreaktoria.

26.1.2007

Energiatalouden professori Pekka Pirilän mukaan energiapäätöksissä ei saa hätiköidä.

26.1.2007

Ilmasto muuttuu, öljy loppuu ja Venäjä kiristää kaasuhanojaan. Mistä ihmeestä Suomi saa tulevaisuudessa sähköä, lämpöä ja polttoaineita?

Viite