Iiro Törmä

Miten kaukolämmöstä tehdään päästötöntä?

22.3.2019 10.31

Minea Koskinen

Puoli Suomea luottaa kaukolämpöön. Miten fossiilisiin nojaava systeemi muutetaan päästöttömäksi? Ratkaisu pitäisi löytää lähivuosina.

Viime vuoden syyskuussa tubettaja ja Yle Kioskin toimittaja Timo Korpi päätti nipistää vuosittaiset päästönsä kahteen hiilidioksitonniin. Alkoi tiukka päästödieetti, jonka aikana Korpi laskee jokaisen tuotetun hiilidioksidikilon: keskikaljan, hammaslääkärikäynnin, ratikalla kulkemisen.

Aina kun päästöjä syntyy, hän kaataa mustaa nestettä kahteen päästöjä mittaavaan tankkiin. Koko homma olisi ”helvetin paljon helpompaa”, jos toinen tankki ei olisi valmiiksi täynnä. Puolet päästöbudjetista menee suoraan asumiseen niukoissa neliöissä ja 18:ssa lämpöasteessa.

Helsingissä asuvan Korven asunto lämpiää kaukolämmöllä. Siis kivihiilellä tai maakaasulla. Helsingin kaupungin energiayhtiö Helen polttaa laitoksissaan kumpaakin. Kuten 93 prosenttia muistakin Helsingin taloyhtiöistä, Korven taloyhtiö käyttää Helenin tekemää kaukolämpöä.

Korpi, tai kukaan muukaan yksittäinen kerrotaloasuja ei voi tehdä päästötonnilleen juuri mitään. Kaukolämpö lämmittää kahden ja puolen miljoonan suomalaisen kodin luotettavasti, tasaisesti ja huomaamatta. Kaukolämpö tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla ja puulla.

Kivihiilen käytön pitäisi loppua kymmenen vuoden päästä. Tilalle on tarjolla lähinnä biopolttoainetta. Sillä ei saada päästöjä laskuun.

Jos kaupunki olisi ihminen, sen lämpöä sykkivä sydän olisi kaukolämpöä tuottava polttovoimala. Helsingissä sydämiä on useita: Hanasaaren ja Salmisaaren kivihiilivoimalat ja Vuosaaren suuret maakaasulaitokset. Polttovoimalassa fossiiliset palavat, jotta niillä voidaan lämmittää vettä.

Sykkivästä sydämestä lähtee putkia. Ensin paksuna, sitten yhä pienempinä ne kiemurtelevat kaupungin alla ja kuljettavat talojen kellareihin kuumaa vettä, joka pusketaan ylös asuntojen pattereihin.

Kylmänä päivänä veden kohinan pattereissa voi kuulla selvästi.

Kaukolämmössä on paljon hyvää. Se ei katkea käytännössä koskaan. Ja toisin kuin Euroopassa ja Iso-Britanniassa, kaupunkilaiset eivät Suomessa palele siksi, etteivät pysty maksamaan lämmityslaskua. Toki lämpö maksaa, mutta koska lasku on piilotettu yhtiövastikkeisiin ja vuokriin, lämmön alkuperällä tai hinnalla ei tarvitse vaivata päätä.

Samalla fossiilinen kaukolämpö on suurin osa yhden ihmisen ilmastokuormasta. Sen ratkaiseminen on jätetty poliitikoille ja energiayhtiöille.

Kaukolämpö syntyi kaupunkien kasvaessa. Ennen 1960-lukua Suomen kaupungeissa ei nykymittapuun mukaan asunut juuri ketään. Kukin asukas hoiti lämmityksen itse omalla uunillaan. Asunnoissa paloi puu tai koksi. Matalien talojen savupiipuista leijaili kaupungin ilmaan myrkyllisiä pienhiukkasia.

1960-luvun lopulla muutto maalta kaupunkiin kiihtyi. Ilma piti saada kirkkaaksi, eikä joka puolelle nousevien kerrostalojen lämmitystä haluttu jättää asukkaille itselleen.

Suomi oli 1960-70-luvuilla täynnä kansallisia yhtiöitä ja luonnollisia monopoleja. Kaukolämpöä tuottamaan perustetut kunnalliset energiayhtiöt istuivat täydellisesti sen ajan yhteiskuntaan.

Luonnollisessa monopolissa kukaan muu kuin kunnallinen energiayhtiö ei voi syöttää lämpöä putkistoon tai vaikuttaa sen hintaan. Asukkaat maksavat kaukolämmöstä, mutta yhtiö siirtää voitot kunnan budjettiin.

”Kaukolämpö on ollut erityisesti sosialististen maiden lämmitysmuoto. Maiden, joissa päätöksenteko on vähissä käsissä, kuten itäisessä Euroopassa ja Neuvostoliitossa”, teknillisen fysiikan professori Peter Lund sanoo.

Euroopassa kaukolämmön osuus on keskimäärin 14 prosenttia, Suomessa lähes puolet.

Aalto-yliopiston tutkija Karoliina Auvinen syö valtavaa korvapuustia Cafe Esplanadissa. Paikka on valikoitunut sattumalta, mutta ei ole aiheen kannalta merkityksetön.

Viereisen puiston alle on kesällä valmistunut kaksi suurta lämpöpumppua, yksitoista metriä pitkiä, kuusi metriä leveitä järkäleitä. Pumppu kerää ylimääräistä lämpöä kaupungin toimistoista ja ostoskeskuksista ja laittaa sen takaisin verkkoon.

Karoliina Auvinen haluaisi näitä pumppuja kotikaupunkiinsa seitsemän kertaa nykyistä enemmän, maan alle ja maan päälle.

Auvisen haaveissa kivihiilivoimalat tyhjentyisivät, rakennukset purettaisiin ja tonteille nousisi asuntoja. Energiayhtiö rakentaisi maan alle luolamaisia varastoja lämmölle. Lähiöissä porattaisiin kaivoja satoja metrejä maan alle ja kerrostalot saisivat lämmön suoraan oman tonttinsa alta.

Kaupungissa etsittäisiin paikkoja, joissa voidaan porata useita kilometrejä syvälle kallioon ja hamuta geotermistä lämpöä. Kaupungin suuret maakaasuvoimalat pantaisiin matalaksi ja tilalle tulisi lämpövoimaloita, jotka käyttävät aurinko- ja tuulienergialla valmistettua synteettistä kaasua.

Auvisen Aalto-yliopistossa vetämä tutkimusryhmä, Smart Energy Transition, julkaisi viime vuoden marraskuussa oman mallinsa Suomesta, joka olisi ”fossiileista vapaa”. Suurin osa pohdinnasta liittyy lämmitykseen. Polttamisen täytyy loppua ja fossiilisten kadota.

”Kaikille sanotaan goodbye”, tiivistää Auvinen.

Jollain pitää paikata valtava aukko, joka energian tarpeeseen jää fossiilisten hylkäämisen jälkeen.

Suomi tarvitsee reilusti lisää sähkön tuotantoa. Tutkimusryhmän suunnitelmassa tuulivoimaa tulisi 12 kertaa nykyistä enemmän. Tällä hetkellä koko energiasta vain prosentti tuotetaan Suomessa tuulivoimalla.

Voimaloiden sijoittamisen Helsinkiin voi Auvisen mielestä unohtaa. Muualla Suomessa tuulee, ja sähköä voi siirtää lankoja pitkin pohjoisesta Helsinkiin. Tuulisähköllä pitäisi pyörittää lämpöpumppuja, sellaisia kuin Esplanadin puiston alle piilotetut. Ne ottaisivat lämpöä ilmasta, maaperästä tai luonnonvesistä ja lopun hoitaisi sähkö. Tuuli valjastettaisiin pumppujen käyttöön.

Tulevaisuuden Suomessa tuulivoimalat tekisivät sähköä rannikolla ja maaseudulla ja lämpöpumput hyrräisivät kaupungeissa.

”Miten ne mökkiläiset hyväksyy sen, että helsinkiläisille jauhetaan lämpöä?” Auvinen kysyy ja vastaa itse: tuulivoimapuistojen kiinteistövero toisi kunnan budjettiin jakovaraa.

Pienelle kunnalle puiston verotus voi tuoda merkittävän lisän budjettiin.

”Voidaan luvata rakentaa vaikka uimahalli.”

Nykyään kivihiili lämmittää rannikkokaupunkeja, koska sitä tuodaan Suomeen laivalla. Sisämaan voimaloissa palaa kotimainen turve, jota energiayhtiöt sekoittavat biomassaan eli hakkuiden tähteisiin ja huonolaatuiseen puuhun, joka ei kelpaa muuhun.

Tampereen energiayhtiön sivuilla näkyy piirakka kaupungin käyttämistä polttoaineista. Kaupungin laitoksissa palaa turve, puu, maakaasu ja sekajäte. Kuviossa ei näy muita lämmönlähteitä kuin polttaminen. Ei edes teollisuuden hukkalämpöä.

Helsingissä kahdeksan prosenttia lämmöstä syntyy ilman, että jotain palaa ja ilmaan pääsee hiilidioksidia.

Tampereella ei yksinkertaisesti ole juurikaan teollisuuden hukkalämpöä, sanoo Energiamarkkinat-yksikön johtaja Jukka Joronen Tampereen Sähkölaitokselta.

Turpeen käyttö vähenee, kun 2020-luvulla kaupungin suurin voimalaitos alkaa polttaa pelkkää puuta ilman turvetta. Puun polton osuus voi nousta jopa 70 prosenttiin, jos hyvää ja taloudellista muuta lämmönlähdettä ei löydy lähivuosina.
Laskevatko päästöt?

”Uskoisin, että... me ohjataan aika voimakkaasti pois fossiilisista. Luulen, että aika hyvin on mahdollista mennä, jos miettii niin… selkeesti alaspäin, sanotaanko näin.”

Ensin energiayhtiöiden pitäisi päästä eroon pahimmista polttoaineista eli kivihiilestä ja turpeesta. Öljyä yhtiöt käyttävät vain vähän ja harvoin, joten se katoaa melkein itsestään. Maakaasu pärjää vertailussa paremmin, mutta myös sen viimeinen käyttöpäivä lähestyy.

Tampereella on kymmenkunta pientä maakaasulla toimivaa lämpökeskusta, jotka on ripoteltu keskustan ulkopuolelle. Maakaasu palaa vain talvella, kun lämpöä tarvitaan paljon.

Jorosen mukaan näiden voimaloiden korvaaminen on mahdollista, mutta kallista. Yhtiö ei vielä tiedä, mitä laittaa tilalle.

Puu on Jorosen mielestä siirtymäkauden polttoaine. Se on tällä hetkellä ”todistettu ja toimiva tekniikka”. Tulevaisuudessa hän näkee ”määrittymättömiä teknologioita”. Ensimmäinen geoterminen laitos kyllä valmistuu Tampereelle lähivuosina, mutta sen tehot riittävät vain tuhannen omakoti- tai rivitalon lämmittämiseen.

Tampereella asuu 227 000 ihmistä ja Helsingissä 630 000.

Eduskunnassa keskusteltiin lokakuussa lakiesityksestä, joka kieltäisi kivihiilen käytön energiaksi jo vuonna 2029. Laki olisi ensimmäinen perälauta, joka pakottaa energiayhtiöt suuriin muutoksiin.

Helsingin lisäksi toinen suuri kivihiilen käyttäjä on Turun Energia. Vuonna 2016 yhtiö tiedotti tehneensä aiesopimuksen geotermisen energian laitoksesta. Sen rakentamista ei ole vielä aloitettu, mutta yhtiö on aloittanut lupien hakemisen.

Toimitusjohtaja Timo Honkanen ei osaa vielä sanoa, milloin laitos valmistuu, mutta jos se valmistuu, se tuottaa kymmenen prosenttia alueen kaukolämmöstä. Onko haaveena, että näitä laitoksia tulisi lisää?

”Katsotaan tämä yksi nyt ensin”, Honkanen vastaa.

Pyritään, selvitellään, katsotaan. Kunnallisten energiayhtiöiden tarmokkuus ei katsojaa huimaa. Monet hankkeet vievät yhtiöitä sinänsä oikeaan suuntaan, mutta uusia teknologioita pitäisi saada käyttöön paljon nopeammin, jos Suomi mielii hiilineutraaliksi 2030-luvulla.

Myös Auvisen tutkimusryhmän suunnitelma fossiilisten vaihtoehdoksi on kerännyt kritiikkiä. Ryhmä ei ole esimerkiksi selvittänyt, mihin Helsinkiin voisi laittaa viisikymmentä teollista lämpöpumppua. Ne pitäisi sijoittaa paikkaan, josta pumppu voi saada lämpöä.

Mitä tällaisia lämmönlähteitä on pakkasen kouraisemassa Suomessa?

Auvinen julkaisi työryhmän laskelmat Facebookin “Uusi energiapolitiikka” -ryhmässä, mikä sai aikaan kiivasta kommentointia. Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä kritisoi tutkijoita epäselvästä viestinnästä:

“Siis oikeastiko ette selvittäneet onko Helsingissä olemassa lämmönlähteitä ja viestinne kärki on, että Helsingin kaukolämpö voidaan tuottaa hukkalämmöllä ja lämpöpumpulla?”

Vertailukohtaa voi hakea toisista Pohjoismaista, Tanskasta ja Ruotsista. Molemmissa on paljon lämpöpumppuja, mutta suurin osa uusiutuvasta lämmöstä syntyy biomassalla.

Suomalainen Fortum on sijoittanut Tukholmassa yhteen maailman suurimmista biovoimalaitoksista, joka käyttää päivässä puuhaketta 12 000 kuutiometriä.

Auvinen vastasi Leskelälle, että lämpöä täytyy porata maan alta, jopa yhden tai kahden kilometrin syvyydestä. Lisäksi tutkimusryhmä on ehdottanut, että pakkasia varten Helsingin energiayhtiö Helen rakentaisi yhden lämpöä ja sähköä tuottavan niin kutsutun CHP-laitoksen.

”Se bio-CHP maksaisi veronmaksajille 500 miljoonaa euroa. Ei me pystytä sellaista päätöstä tekemään mitenkään”, sanoo vihreiden kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara, joka istuu Helenin hallituksessa.

Helen joutuu sulkemaan toisen kivihiilivoimaloistaan vuonna 2024 ja ehdottaa sen korvaajaksi yhtä tai kahta puuta polttavaa laitosta. Jos kivihiili kielletään, yhtiö joutuu pian keksimään korvaajat toiselle hiilivoimalalle. Sitten kaupunkiin jäävät vielä maakaasuvoimalat.

Helsingin energiayhtiön ilmastovastaava Rauno Tolonen kertoo, että kaupungissa on murheellisen vähän paikkoja uusille laitoksille. Kukaan ei halua niitä naapuriinsa. Hän uskoo valitusten menevän korkeimpaan oikeuteen asti. Sen vuoksi uusia voimaloita suunnitellaan jo nyt.

Tolonen haluaa eroon kivihiilestä, mutta yhtiö olisi toivonut kivihiilikiellolle kuusi vuotta lisäaikaa, vuoteen 2035 asti. Vuoteen 2029 on hänestä liian vähän aikaa.

Kolmen vuoden päästä Helenin pitää tietää, mikä tekniikka ehdottoman varmasti korvaa kivihiilen kokonaan.

Talvella kaupunki tarvitsee lämpöä jopa kymmenen kertaa enemmän kuin kesällä. Siksi yhtiön täytyy rakentaa voimalat, pumput, lämpökaivot ja varastot kokonaisuudessa vastaamaan kylmintä hetkeä.

”Me ollaan luvattu asiakkaille, että vaikka ulkona olisi koko viikon 25 astetta pakkasta, pystymme toimittamaan tarpeeksi lämpöä. Ollaan luvattu, vaikka sitä päivää ei enää koskaan tulisi!”, Tolonen sanoo.

Helenin ensimmäinen suuri lämpövarasto ja kuudes lämpöpumppu valmistuvat vuonna 2021. Geotermistä energiaa toivotaan jakamaan taakkaa, mutta sekään ei Tolosen mielestä ole vielä täysin testattu teknologia. Pienydinvoimalat kiinnostavat, mutta niiden aika tulee 2030-luvulla.

Kun luotettavat CHP-laitokset oikeasti sammuvat, lämpö täytyy saada pomminvarmasti jokaiseen kotiin.

”Edelleen ollaan siinä bioenergiaputkessa”, Tolonen sanoo.

Helenin sivuilla kerrotaan, että yhtiö siirtyy ”biotalouden kautta X-talouteen”, mutta ei vielä tiedä mitä X edustaa. Kuten Tampereella ja Turussa, bioenergia on Helsingissä siirtymävaihe. Ilmastovastaava suostuu antamaan valistuneen arvauksen sille, mikä bioenergian osuudeksi tällä menolla tulee.

”40–50 prosenttia Helsingin lämmityksestä voisi perustua biomassaan”, Tolonen sanoo.

Se on paljon kaupungille, jonka ympäriltä ei saa hakkuutähdettä.

Maaliskuun alussa Helen tiedotti ryhtyvänsä edistämään  Vuosaareen rakennettavan biolämpölaitoksen suunnittelua. Tällä laitoksella voitaisiin Helenin mukaan kattaa neljännes suljettavan Hanasaaren hiilenkäytöstä.

Kun kivihiilen kieltämisestä keskusteltiin eduskunnassa, ministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ennusti kivihiilelle seuraajaa: ”on ihan selvää, että iso osa tullaan korvaamaan myös sitten jollain poltettavalla biomassalla”. Myös lakiesitys sisältää oletuksen siitä, että biomassasta tulee merkittävä lämmittäjä.

Yksi syy on poliittinen. Soininvaaran mielestä sähköä verotetaan raskaasti, mutta bioenergia on saanut poliitikoilta hellän verokohtelun.

”Sorry nyt vaan, mutta tässä haiskahtaa se, että pakotetaan polttamaan puuta”, Soininvaara sanoo.

Jos Suomi todella haluaa hiilineutraaliksi 2030-luvulla, energiayhtiöt eivät voi säästää ja syödä kakkua eli metsien hiilivarastoja. Ilmastonmuutoksen ratkaisee se, kuinka paljon hiiltä päätyy ilmakehään ja kuinka paljon saadaan pois.

Puun päästöiksi on sovittu nolla politiikassa, ei luonnontieteessä. Vaikka biomassan hiili sitoutuu uudestaan puihin, se lämmittää ilmakehässä kymmeniä vuosia. Energiayhtiöiden siirtymäkauden aikana keskilämpötila ehtii jo nousta yli 1,5 astetta.

Suomen päästöt eivät ratkaise ilmastonmuutosta. Suurempi ongelma on, että bioenergiasta ei ole maailmanlaajuiseksi ratkaisuksi. Moni asiantuntija on huolissaan siitä, että Suomi jämähtää suosimaan vanhaa teknologiaa, eikä synny uusia innovaatioita. Sähkön tuominen lämmitykseen loisi töitä esimerkiksi teknologiateollisuuteen ja vientituotteita maailmalle.

Bioenergiaan nojaava Suomi palaa takaisin 1950-luvulle, lykkimään pökköä pesään.

Juttua varten on haastateltu mainittujen lisäksi seuraavia henkilöitä: Juha Känkänen, Pöyry; Kaisa Hernberg, Helen Oy hallituksen jäsen; Jero Ahola, LUT; Atte Harjanne, Vihreät; Anni Mikkonen, Tuulivoimayhdistys ry; Janne Peljo, Sitra

energia  kaukolämpö  kivihiili  maakaasu  bioenergia 

Tweet