Murhia ja verisiä lampaanpäitä

11.1.2008

Elina Hirvonen

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja.

Naisten kasvot on maalattu valkoisiksi. Maa on täynnä lautakasoja, rikkinäisiä pahvilaatikoita ja liejussa kylpeviä Coca-Cola-tölkkejä. Savu kirvelee silmiä.

Tulen päälle asetetuilla ritilöillä lojuu verisiä lampaanpäitä. Yksi naisista istuu jakkaralla lampaanpää polvien välissä ja irrottaa kallosta villaa.

Olemme mustien asuinalueella Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Pikatien toisella puolella on alue, missä talot ovat paremmassa kunnossa, mutta rikollisuutta on enemmän. Siellä asuvat ihmiset, joita apartheid-hallinnon aikaan kutsuttiin värillisiksi.

Lyhyen automatkan päässä on vuorten ja meren ympäröimä keskusta, joka on täynnä korkeita taloja, hyvää viiniä ja loistavia ravintoloita.

Eteläafrikkalainen kirjailija Jonny Steinberg on analysoinut Etelä-Afrikan rikollisuuden kehitystä apartheid-hallinnon päättymisen jälkeen kiinnostavalla tavalla.

Vuosien 1995 ja 2006 välillä aseellisten ryöstöjen määrä kasvoi lähes kahdella kolmanneksella, mutta tyhjiin koteihin tehdyt varkaudet vähenivät hieman.

Ne, joilla oli varaa, rakensivat tänä aikana kodeistaan sähköaidoilla ja hälytinjärjestelmillä varustettuja linnakkeita, joihin tunkeutuminen tehtiin mahdollisimman hankalaksi.

Mutta varotoimet eivät vähentäneet vaan raaistivat rikollisuutta. Linnoittautuminen suojeli tyhjiä koteja, mutta lisäsi tavallisten ihmisten todennäköisyyttä saada ase ohimolle kadulla kävellessään.

Viimeisten parin vuoden aikana myös murhien määrä Etelä-Afrikassa on kasvanut, ensimmäistä kertaa vuosiin. Poliisit yhdistävät muutoksen aseellisten ryöstöjen lisääntymiseen: aikaisemmin ihmisiä tapettiin naapuruston kärhämissä ja alamaailman taistoissa, nyt yhä useampi tappaa tuntemattoman ihmisen auton tai lompakon takia.

Steinberg näkee tilanteessa kaksi samanaikaista trendiä. Se, että murhaaja on entistä harvemmin uhrin tuttu, osoittaa että köyhyydestä, työttömyydestä, aids-epidemiasta ja muista polttavista ongelmista huolimatta ihmiset pärjäävät naapurustossaan asuvien kanssa paljon paremmin kuin vuosikymmen sitten.

Tuntemattomiin kohdistuvan väkivallan kasvu taas kertoo yhteiskunnan sirpaleisuudesta. ”Enemmän kuin kansakunta, olemme joukko katkeria, sisäänpäänkääntyneitä kyläläisiä”, kirjoittaa Steinberg.

Lampaanpäiden myyminen on köyhille naisille elintärkeä bisnes. He saavat teurastajalta halvalla päät, jotka eivät kelpaa muille, irrottavat villan ja paistavat niistä kadun varrella myytävää take away -ruokaa.

Me ihastelemme naisten yritteliäisyyttä, mutta päiden katsominen saa vatsan kiertämään.

Ajamme keskustaan matkan, jonka taittaa autolla viidessätoista minuutissa, mutta joka on lähiön ihmisille mahdoton. Syömme sushia ja katselemme valkoisten ihojen vilinää.

Mielessä pyörii Steinbergin ennustus tulevaisuudesta. alkavat partioida alueitaan yhdessä ja jokainen epäilyttävän näköinen poistetaan. Maa ei kasva kansakunnaksi, vaan yhä eriytyneemmäksi joukoksi kyliä, joissa kaikki joilla on varaa pysyttelevät tiiviissä, läpitunkemattomissa kuplissa.