Ammattina aids

5.9.2007

Elina Hirvonen

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja.

Olohuoneessa leikkii yksi valkoinen ja viisi mustaa lasta. Lapset liimaavat nimikirjaintarroja lyijykyniin löytääkseen omansa aamulla, kun perheen 35 lasta marssivat kouluun. Perheen isä, skotlantilainen Don, tarjoaa mehua ja kertoo, miten orpo Nicholas kolkutti heidän ovelleen viisi vuotta sitten.

Itkettää.

Kun olin viimeksi Lusakassa, katulapset kerjäsivät upouuden ostoskeskuksen liepeillä joka päivä, silmät sumeina liiman nuuskimisesta. Nyt heitä näkyy harvoin.

Kaupungissa vieraili pari viikkoa sitten naapurivaltioiden päämiehiä, ja lapset siivottiin ”Fountain of Hope” -nimiseen keskukseen, jonka todellista luonnetta ei tiedä kukaan.

Sambiassa orpoja lapsia yhdistää lähes aina yksi asia: aids. Yhdentoista miljoonan asukkaan maassa arvellaan olevan 850 000 aidsin takia orvoksi jäänyttä lasta, naapurimaassa Malawissa miljoona.

Kerjäävien lasten lisäksi aids näkyy Sambiassa myös toisella tavalla. Maa on täynnä ihmisiä, jotka saavat elantonsa sairaudesta. Viruksesta on kehittynyt bisnes, jonka tuloksissa ei ole kehumista.

Yhdysvaltalainen taloustieteilijä Jeffrey Sachs kirjoittaa The End of Poverty -kirjassaan ensimmäisestä vierailustaan Afrikkaan 1990-luvun puolivälissä.

Tutkijalle selvisi, että maanosan kehityksen vakavimmat esteet ovat aids ja malaria. Kun hän selvitti, mitä kansainvälinen yhteisö teki esteiden voittamiseksi, tulokset häkellyttivät: ei juuri mitään.

Nyt aids-ohjelmien parissa on puuhattu vuosia, mutta epidemia ei taitu. Poikkeus on Uganda, jossa tehokas kampanja vähensi virusta kantavien lukumäärän viidestätoista prosentista viiteen prosenttiin kymmenen vuoden aikana.

Laatulehti Zambia Analysis syyttää sekä hallitusta että kansainvälistä yhteisöä epäpätevyydestä aidsin vastaisessa taistelussa. Terveydenhuoltoon käytetään surkean vähän rahaa, eikä aidsin leviämiseen vaikuttavia kulttuurisia piirteitä, kuten naisten oikeutta päättää omasta ruumiistaan, ole saatu muuttumaan.

Kansainvälisen aids-teollisuuden rahat valuvat byrokratiaan, ulkomaisten konsulttien palkkoihin ja erityisesti USA:n uskonnollisen oikeiston vaatimaan tehottomaan kampanjointiin seksistä pidättäytymisen puolesta.

Palataan taloon, jossa asuvat Don ja Christine, kaksi biologista lasta ja 33 katulasta. Uran perässä Sambiaan muuttanut pariskunta alkoi lähes vahingossa tutustua kerjääviin lapsiin ja tarjota näille leipää kadulla sekä lounaita kotonaan.

Jouluaattona ovelle kolkutti sairas Nico, jonka perhe hoiti kuntoon ja lopulta adoptoi. Nyt Don ja Christine rakentavat taloa, johon mahtuisi lisää orpoja.

Donin kertomus itkettää siksi, että lapsia on niin valtavasti ja apua niin vähän. Siksi, että jokainen heidän lapsistaan on koulussa ja irti huumeista – kiinni tulevaisuudessa, jota ei kadulla voinut kuvitella.

Ja siksi, että jos jostain löytyisi samanlainen päättäväisyys aidsin torjumiseen, miljoonat lapset eivät enää päätyisi kadulle.

Illalla baarissa australialainen aids-konsultti kertoo, miten hyvin työstä maksetaan. ”En valita, kun rahaa riittää.”