Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Rasistinen hyökkäys teatterissa
18.3.2016
"Onko täällä nee****itä?" möyhää näyttelijä Ylioppilasteatterin lavalla. Istun Unelmia-näytelmän katsomossa tummaihoisen ystäväni vieressä, ja pidän luultavasti vieläkin kasvoillani pientä ironista kulttuurihymyä.
Näytelmää on kulunut vasta kymmenisen minuuttia, mutta luulen ymmärtäväni, mitä tekijät haluavat sanoa.
On vuosi 2018. Meille on jo näytetty ulkoministeri Timo Soini ja yksinäinen vanhus. Moni asia on Suomessa huonosti ja yhteiskunnallinen keskustelu polarisoitunut. Nyt lavalla on käynnissä äärioikeistolainen stand up -esitys, jonka sävy muuttuu harmittoman hölmöstä Tinder-huumorista rasistiseksi hyökkäykseksi.
Solvaukset ja rasistiset ilmaukset pahenevat. En toista niitä tässä. Näyttelijä hakee kontaktia yleisöön, testaa reaktioitamme.
Ystäväni sanoo, että haluaa lähteä pois. Supisen jotain siitä, että tekijäthän nimenomaan kritisoivat rasismia. Ystäväni supisee takaisin jotain siitä, että kyse on keinoista. Mennään, jos haluat, kuiskutan. Könyämme pois keskipenkistä ja haparoimme eteisestä takkimme.
Ensi kerralla lupaan nousta penkistä heti, kun ystäväni pyytää. Kenenkään ei pidä joutua rasistisen saastan kohteeksi taiteen takia.
Soitan näytelmän ohjaajalle ja käsikirjoittajalle Ville Muhoselle seuraavana päivänä. Ystäväni oli jo ennen sitä kirjoittanut asiasta Facebookissa ja käynyt viestikeskustelua Muhosen kanssa.
Muhonen toivoo, että tulisimme katsomaan näytelmän loppuun saakka. Hän sanoo, että näytelmä kertoo ahdistuksesta yhteiskunnan tilannetta kohtaan. Alun kärjistyksen jälkeen tilannetta lähdetään purkamaan, ja loppu on toiveikas.
En epäile hetkeäkään sitä, etteikö Ylioppilasteatterin tavoite olisi hyvä ja oikea. En tuomitse 2,5 tunnin näytelmää kymmenen minuutin perusteella. Ymmärrän hyvin, että tekijöiden tarkoitus on kyseenalaistaa, ei levittää vihapuhetta. Shokeeraavuus kuuluu konseptiin.
Silti en tiedä, mitä saavutetaan sillä, että valkoinen näyttelijä suoltaa rasistisia loukkauksia. Eikö rasismia voisi vastustaa käyttämättä kaikkein pahimpia rasistisia ilmauksia?
Ystäväni selitti asian hyvin viestissään Muhoselle.
"Tarkoituksella, teemalla tai sanomalla ei ole mielestäni mitään merkitystä, jos itse keinot ovat rasistiset. Lisäksi mietin, kenelle esitys on tehty? Onko yleisössä ollut tähän mennessä yhtäkään ei-valkoista ihmistä? Tämä on myös osa problematiikkaa. Valkoiset keskiluokkaiset taiteilijat kritisoivat yhteiskunnan tilaa ilman todellista ymmärrystä siitä, miltä tuntuu olla 'suvakkien' ja kansallismielisten pelinappulana. Mielestäni tapa, jolla käsittelet aihetta, on juuri osa itse ongelmaa", hän kirjoitti.
Oleellista ei ole vain se, mitä sanotaan, vaan myös se, kuka sanoo. Hyvällä asialla olevien valkoisten kulttuurintekijöiden tapa omia vähemmistöjen kokemukset on noussut Suomessakin keskusteluun.
Bloggaaja Koko Hubara kirjoitti, että Laura Lindstedtin Finlandia-voittajateos loukkasi häntä. Hubaran mukaan Lindstedt kantasuomalaisena naisena yksinkertaistaa juutalaisen naisen kokemuksen jännittäväksi tarinaksi.
Taiteilija Riiko Sakkinen taas yritti tehdä antirasistista taidetta rasistisin keinoin, sai kritiikkiä ei-valkoisilta ihmisiltä, ja vetäytyi keskustelusta.
Ruotsissa tätä keskustelua on käyty jo vuosia. Se on johtanut myös siihen, että jotkut kokevat, ettei heidän toivota osallistuvan keskusteluun. Se on harmi.
Ohjaaja Ville Muhonenkin ottaa keskustelussamme esille sen, että hän kuuluu seksuaalivähemmistöön, ja että näytelmässä äärioikeistolaista esittävä näyttelijä on juutalainen.
On ongelmallista, jos vain vähemmistöön kuuluva saa sanoa mielipiteensä tai puolustaa vähemmistöä. Sitä en halua.
Emme kuitenkaan ole lähelläkään sellaista tilannetta. Suurin osa taiteen, tieteen, politiikan ja talouden kentästä on valkoisten miesten hallussa.
Ylioppilasteatterin käyttämissä keinoissa ei ollut paljoa uutta. Uutta oli se, että ystäväni uskalsi nousta paikaltaan ja lähteä pois.
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
