Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Iiro Törmä
Vähemmistönaisia on tärkeillä paikoilla vielä vähemmän
23.2.2016 13.58
Kun käy läpi niitä ihmisiä, jotka Suomessa eri aloilla käyttävät valtaa, näytöltä tuijottaa häkellyttävä määrä silmälasipäisiä keski-ikäisiä valkoisia miehiä. Mutta ovatko kaikki tärkeisiin asemiin päässeet naisetkin vammattomia, naiseksi syntyneitä valtaväestön valkoisia heteroja?
”Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat naiset voivat päästä yhteiskunnassa monenlaisiin asemiin, mutta vaikuttaa siltä, että he usein valitsevat, etteivät ole lesboudestaan tai biseksuaalisuudestaan avoimia julkisuuden suhteen”, Setan toiminnanjohtaja Aija Salo arvioi.
Julkisesti vähemmistöön kuulumisesta puhuneita, valtakunnallisesti merkittävissä asemissa olevia naisia hänelle tulee mieleen lähinnä kulttuuripiireistä. Niiden ulkopuolelta Salo muistaa vain kansanedustaja Silvia Modigin ja taideyliopiston rehtori Tiina Rosenbergin.
Myös avoimesti sukupuolivähemmistöön kuuluvia on johtoasemissa erittäin vähän.
”Käytännössä mitä ilmeisimmin tapahtuu niin, että julkinen ura tarkoittaa sitä, että transnainen joutuu tukahduttamaan identiteettinsä. Transvestiitteja taas on varmaan ihan kaikkialla, myös johtotehtävissä, mutta osa on siitä hiljaa myös perheelleen ja lähipiirilleen.”
Politiikassa toimivista Salolle tulee mieleen vain vuoden 2008 kunnallisvaalien Kuopion vaalikuningatar, vihreistä myöhemmin keskustaan loikannut valtuutettu Hetti Rytsy, joka korjasi sukupuolensa 1990-luvulla ja on puhunut asiasta julkisesti.
Saamelaiskäräjien jäsenistä alle kolmasosa on naisia. Maaliskuun lopulla tehtiin historiaa, kun Tiina Sanila-Aikio valittiin vuodesta 1996 toimineiden käräjien ensimmäiseksi naispuoliseksi puheenjohtajaksi.
”Miehiä on yleensä ollut naisia enemmän saamelaiskäräjillä, mutta tilanne kääntyy kymmenessä vuodessa. Nuoret naiset ovat kouluttautuneita ja aktiivisia. Enemmän olen huolissani nuorten miesten osallistumisesta”, Sanila-Aikio sanoo.
Hänen mukaansa on yleistä, että miehet jäävät hoitamaan perinteisiä elinkeinoja ja naiset kouluttautuvat. Porojen ehdoilla elämistä on vaikea sovittaa yhteen politiikan kanssa.
Neljän tärkeän saamelaisinstituution johtajat ovat naisia, Sanila-Aikion lisäksi Siida-museon johtaja Sari Valkonen, Saamelaisalueen koulutuskeskuksen rehtori Liisa Holmberg ja Yle Sápmin päällikkö Pirita Näkkäläjärvi.
Valtakunnallisesti keskeisissä asemissa olevia saamelaisnaisia Sanila-Aikiolle ei tule mieleen. Eduskunnassa on ollut kaksi saamelaista kansanedustajaa, molemmat 2000-luvulla ja miehiä: kokoomuksen Heikki Autto ja keskustan Janne Seurujärvi.
”Romaniasioita ja ihmisoikeuksia käsittelevissä järjestöissä on toiminnanjohtajina ja hallituksissa naisia, samoin vähemmistökysymyksiin liittyvissä viroissa aluehallinnossa ja valtiolla”, Romaniasian neuvottelukunnan pääsihteeri Sarita Friman-Korpela kertoo. Hän tutki väitöskirjassaan romanien poliittista vaikuttamista.
”Virallisesti asetetuissa työryhmissä ja lautakunnissa, joita koskee tasa-arvolain kiintiöpakko, joudumme nykyään miettimään, mistä saamme miehiä.”
Muiden kuin romaniaiheiden parissa Friman-Korpela ei keksi johtoasemissa työskenteleviä romaninaisia.
”Vaikka romaneiden koulutustaso on kasvanut, työelämään pääsy on vaikeaa. Kun puhutaan lasikatoista, romaninaisilla on siinä moninkertainen lasitus.”
Eduskunnassa ei ole koskaan ollut romanikansanedustajaa. Lähimmäksi pääsi kristillisdemokraattien Tuula Åkerlund, joka ylsi varasijalle vuonna 1995. Uusi esikuva on Ruotsin feministisen puolueen ensimmäinen euroedustaja Soraya Post, europarlamentin ensimmäinen pohjoismainen romani.
”Suomessakin puolueet voisivat hakea rohkeasti hänen kaltaisiaan uusia erilaisia tyyppejä.”
Kysymys näkyviin vähemmistöihin kuuluvista tai muista maista Suomeen muuttaneista naisista tärkeillä paikoilla saa Naisasialiitto Unionin puheliaan varapuheenjohtaja Maryan Abdulkarimin hiljaiseksi viikkoa ennen eduskuntavaaleja.
Hän nimeää teatterifestivaali Baltic Circlen ja nykytaideorganisaatio Checkpoint Helsingin toiminnanjohtajan Eva Neklayevan, mallitoimistoa pyörittävän Mona Mussen, tanssija-koreografi Sonya Lindforsin sekä venäjänkielisen Spektr-lehden päätoimittajan Eilina Gusatinskyn.
”Mutta aika vähän tulee mieleen, jos miettii oikeasti ihmisiä, jotka käyttävät yhteiskunnassa valtaa.”
Eduskuntavaalien jälkeen listan kärkeen nousee sdp:n uusi helsinkiläiskansanedustaja Nasima Razmyar, yksi toimittaja Koko Hubaran Ruskeat tytöt -blogissaan huhtikuun alussa listaamasta eduskuntavaaleissa ehdolla olevasta ”ruskeista tytöistä”. Listalla olivat myös Turun kaupunginvaltuuston toisena puheenjohtajana vuodesta 2011 toiminut vihreä Roda Hassan, kokoomuksen Lola Wallinkoski, vasemmistoliiton Hanna Mithiku ja rkp:n Midiya Zahir Hatan.
Suomessa on kunnanvaltuutettuna 15 naista, joiden äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Määrän kasvaminen vaatisi Abdulkarimin mukaan eriarvoisuuden ja etuoikeuksien tiedostamista.
”Jos porukka näyttää siltä, että sinne pääsevät vain samannäköiset, jo se on ulossulkevaa. Jos asioista puhutaan hyvin akateemisella kielellä, siihen ei pääse mukaan, jos ei ole käynyt täällä yliopistoa, vaikka osaisi suomea.”
Abdulkarim suosittelee puolueita rekrytoimaan aktiivisesti vähemmistötaustaisia.
”Mutta sen onnistuminen vaatii viitteitä siitä, että tekee myös vähemmistön eteen jotakin – ettei etsitä vain maskottia.”
”Ainoa tärkeässä tehtävässä oleva vammainen nainen, joka tulee mieleen, on Invalidiliiton toiminnanjohtaja Marja Pihnala”, Invalidiliiton naisryhmän puheenjohtaja, taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen sanoo.
Wallinheimo-Heimonen muistuttaa, että erilaisissa johtoasemissa voi olla naisia, joilla on piilevä sairaus – vammaiset kattokäsitteenä sisältää monia erilaisia ihmisiä.
Näkyvästi vammaisia miehiäkin on keskeisissä tehtävissä vain muutamia.
Muutos asiaan lähtee pienestä, Wallinheimo-Heimonen sanoo: esteettömästä rakentamisesta; sen ymmärtä- misestä, ettei esimerkiksi erilainen tapa liikkua tee ihmi- sestä työkyvytöntä, ja koulusta, jossa vammaiset lapset opiskelevat yhdessä ei-vammaisten kanssa.
”On hirveä sanoa, mutta mahdollisuus kouluttautua ja elää saavutettavaa arki riippuu perheen varallisuudesta. Jos joka ikisestä vaipasta pitää taistella kunnan kanssa, siihen menee kaikki aika ja voimat. Nämä osallisuuden haasteet pitää poistaa.”
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
