Vanhan grynderin mysteeri

4.2.2014

Jukka Nikulainen

Käyttämättömien paperivuorten ja vanhojen avioehtojen lisäksi roskiksista löytyy yleisemminkin kaupungin ja Suomen historiaan liittyviä dokumentteja.

Kuvan hauras ja auringonpolttama paperi näyttää siltä, että se kuuluisikin roskiin. Edellä mainitun avioehdon tavoin paperilla on tuskin mitään rahassa mitattavaa arvoa. Leimamerkit kiinnittivät tässäkin tapauksessa huomiomme.

Koukeroisella suomella kirjoitettu teksti paljastaa, että kyseessä on vähän yli sata vuotta vanha kauppakirja tontista 62 "Fredriksberin" varrella korttelissa 377, kahdennessatoista kaupunginosassa.

Luulin tuntevani Helsingin kadut melko hyvin, mutten ollut koskaan kuullutkaan Frediksberginkadusta. Tiesin, että Pasilan vanha nimi on Fredriksberg, mutta 12. kaupunginosa on läheinen Alppiharju. Pieni arkistomyyrä minussa otti vallan, ja paperin historiaa oli pakko selvittää.

Helsingin kiinteistökortisto on onneksi kätevästi netissä saatavilla. Lyhyen nettilomakeakrobatian jälkeen tontin arvoitus alkoi ratketa. Kortistossa mainitaan vuonna 1912 ostajamme, kirvesmies Johan Albert Leino ja sama kauppahinta, "sataneljätuhatta yksisata viisikymmentä kahdeksan markkaa, neljäkymmentä penniä", kortistossa tosin numeroin. Leino oli grynderi. Kortiston mukaan tontti on myyty alle puolentoista vuoden päästä yli kymmenkertaisella summalla vakuutusyhtiö Fennialle.

Saatoin myös huokaista helpotuksesta, sillä kortiston karttaliitteen mukaan Fredriksberginkatu on nykyinen Aleksis Kiven katu, jonka sentään tunnen. Samalla muistin vuosia sitten ohi kulkiessani ihailleeni paria uudempien kivikerrostalojen välissä säilynyttä vanhaa puutaloa Pasilan konepajan nurkilla. Lyhyt tarkistus vahvisti, että Aleksis Kiven katu 62 on rakennettu vuonna 1912. Leinon talo on siis yhä pystyssä.

Kauppakirja on paitsi viehättävä dokumentti, myös muistutus siitä, miten nuori Suomi on kansakuntana ja Helsinki kaupunkina. Kauppakirjan lainhuudon jäljennöksessä Helsinki on Suomen Suuriruhtinaskunnan pääkaupunki, ja arvatenkin ruotsinkielisen virkamiehen suomi parissa kohtaa hapuilevaa. Suomen kansalliskirjailija sai nimeään kantavan kadun pääkaupunkiin vasta vuonna 1928. Siksi vaatimaton kauppakirjakin on dyykkimisaarre.

Tweet