Viranomaisleikki

1.2.2008

Elina Hirvonen

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja.

”Shh. Älkää menkö kotiin. Äidin pitää hoitaa yksi asia. Tulkaa tänne.”

Maanantai-iltapäivä Lusakan liepeillä. Liejuisella polulla kulkee lapsia reput selässä. Nainen puhuu kännykkään rautaportin takana. Pakkaan lapset taksiin ja pyydän tutun kuskin viemään heidät turvaan.

Nainen on amerikkalainen Carol McBrady, joka huolehtii yli kolmestakymmenestä katulapsesta ja pitää Lusakan ainoaa katulasten huumevieroituskeskusta.

Lapsista kaikki ovat asuneet vähän aikaa sitten kaduilla ja viemäreissä. Nyt he palaavat koulusta hälisevänä joukkona.

Portin sisäpuolella on sosiaali- ja terveysministeriön auto. Ministeriö on ilmoittanut sulkevansa hoitokodin ja vievänsä lapset pois.

”Ei mitään erikoista. Rutiinikäynti, haluamme tukea toimintaa.”

Pieni tyttö itkee talossa. Hän päätyi hoitokotiin poliisiasemalta, niin hakattuna ja raiskattuna, ettei kukaan uskonut hänen pysyvän elossa. Hän ei kestä ajatusta, että saattaa taas joutua pois.

Ministeriön mies katselee taivaalle. Ääni tihkuu omahyväisyyttä. Kirjoitan vihkoon suomeksi: helvetti mitä paskaa.

Sambiaa vaivaa kummallinen ristiriita. Maa on täynnä lahjakkaita ihmisiä, jotka suhtautuvat intohimoisesti maan kehittämiseen ja olojen parantamiseen. Samalla koko viranomaiskoneisto tuntuu olevan viritetty tekemään heidän työnsä mahdollisimman hankalaksi.

Tietenkään ilmiö ei koske yksin Sambiaa. Byrokratian kierteissä taisteleminen on sietämätöntä missä tahansa päin maailmaa.

Ajatelkaa vaikka pätkätyöläistä, joka yrittää vääntää Suomen Kelassa rastia lomakkeeseen, jonka ainoat vaihtoehdot ovat ”työssä” tai ”työtön”.

Sambiassa viranomaistoiminnan surkeus saa infernaaliset mittasuhteet, koska ongelmat ovat valtavia eikä koneistossa ole mitään, mikä suojelisi mielivallalta. Korruptio ja kriittisen keskustelun kieltäminen ulottuvat pikkuvirkamiehistä hallitukseen, ja kehitysavun antajat joutuvat leikkimään samaa leikkiä.

YK-järjestöt suoltavat vakavista asioista järjettömiä raportteja, joissa mitään ei sanota suoraan – ettei vahingossakaan oltaisi kriittisiä.

Ministeriön miehen mukaan katulapsia jututettiin rutiinikäynnillä. Oikeasti hoitokodin henkilökunta sai edellisellä viikolla uhkauksen kodin sulkemisesta.

Siksi, että heillä ei ole riittäviä mukavuuksia: autoa, puutarhaa, keittiön pöytää.

Se on totta. Mutta ei ole millään muullakaan orpokodilla – tai suurimmalla osalla sambialaisista perheistä.

Jos lapset viedään pois, heitä odottaa hallituksen pyörittämä orpokoti, missä sadat lapset istuvat sisälle suljettuina, vailla mahdollisuutta kouluun. Ne jotka onnistuvat, karkaavat kadulle.

Oikeasti, kyse ei ollut mukavuuksista. Hoitokotia pyörittävä Carol tunnetaan ministeriössä, koska hän puhuu suoraan ja kovaa viranomaisten virheistä.

Hätäkokouksessa sambialaisen henkilökunnan kanssa sovimme, että tästä eteenpäin he hoitavat suhteet viranomaisiin. He tuntevat leikin säännöt.

Jotta aivan liikaa haavoja saaneita lapsia voidaan suojella, on jaksettava leikkiä mukana.