Mitä opimme Keniasta?

25.1.2008

Elina Hirvonen

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja.

”Miten voimme estää samaa tapahtumasta täällä?”

Kysymys esitettiin toistamiseen sambialaisissa lehdissä, marketeilla ja minibusseissa sen jälkeen, kun uutiset Kenian vaalien jälkeisistä levottomuuksista olivat levinneet yleiseen tietoisuuteen.

Viidakkoveitsien heiluttelu poliittisesti vakaana pidetyssä naapurimaassa herätti paitsi surun ja hämmennyksen, myös suojattomuuden tunteen. Miten helposti köyhä mutta rauhallinen arki voi muuttua väkivallaksi ja paniikiksi?

Miksi niin tapahtui naapurimaassa? Miksi niin tapahtuu uudestaan ja uudestaan Afrikan maissa?

”Mitä muuta Kenia oli? Ylistyslaulujen ja imartelun, hallituksen kontrolloimien televisio-ohjelmien ja turvallisten opetusohjelmien takana? Meidät oli opetettu näkemään Kenia lahjana, jonka kymmenkunta ihmistä oli antanut ja uhrautunut vapauttaakseen ja kehittääkseen meitä.”

Näin kirjoittaa kenialainen toimittaja Binyavanga Wainama ajasta ennen yksipuoluejärjestelmän loppumista.

Vuonna 2002 Kenian pääkaupungin Nairobin kadut olivat kuumeessa. Diktaattorin ottein hallinneen presidentti Daniel Arab Moin 24-vuotinen valta oli vihdoin alkanut murtua.

Puolueen omat johtajat olivat lakanneet tukemasta Moita ja yhtyneet kansan vuosikymmeniä jatkuneisiin vaatimuksiin demokraattisista vaaleista.

Vaalien alla ulkomaiset toimittajat osallistuivat kenialaisten jännittyneeseen odotukseen: tapahtuuko vihdoin jotain?

Tapahtui paljon. Kadut olivat täynnä optimismia. Mentiin naimisiin ja hankittiin lapsia. Syntyi pieniä yrityksiä, IT-firmoja ja kännykkäkauppoja.

Mikrolainoista aloittanut pankki kasvoi maan suurimmaksi, ja pankissa asioiminen muuttui harvojen etuoikeudesta kaikille mahdolliseksi. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä väheni muutamassa vuodessa kymmenellä prosentilla, osakemarkkinat kasvoivat lähes 800-kertaisiksi ja ihmiset saivat mahdollisuuden vastustaa presidentin tahtoa kansanäänestyksissä.

Köyhyys, korruptio ja poliittinen väkivalta olivat yhä ongelmia – mutta Wainaman mukaan häkellyttävä ero oli, että nyt sellaisista asioista puhuttiin julkisesti.

Kun Afrikan maa syöksyy poliittiseen kaaokseen, ensimmäinen reaktio on helposti niputtaa koko maanosa yhteen. Taas niitä Afrikan juttuja.

”Miksi afrikkalaiset tappavat toisiaan?” on kysymys, joka toistuu myös täällä.

Etelä-afrikkalainen muusikko Hugh Masekela nosti kysymyksen julkisesti esiin syksyllä, Darfurin sodan uhrien tueksi järjestetyssä konsertissa. ”Meidän on lakattava syyttämästä kolonialismia ja opittava selvittämään konfliktimme”, Masekela sanoi.

Kenian tilanne on masentava ja pelottava, mutta sambialaiseen julkiseen keskusteluun se on tuonut myös hyvää. Se on herättänyt keskustelun siitä, miten poliittisen järjestelmän läpinäkyvyyttä ja vaalien luotettavuutta voitaisiin lisätä.

Analyysi keskittyy olennaiseen: mikä poliittisessa järjestelmässä voi aiheuttaa epäluottamusta, joka sytyttää väkivallan?

Hyvä puoli on, että toisin kuin historiaa tai maantieteellistä asemaa, poliittista järjestelmää voi aina parantaa.