Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
24.2.2009
”Eurooppalainen osapuoli on melkein aina paljon vanhempi kuin afrikkalainen. Paljon vanhempi.”
Juomme beniniläisen tuttavan kanssa teetä kaislamatolla pienessä kylässä meren rannalla ja puhumme asiasta, josta kylän raitilla juoruavat kaikki: eurooppalaisten turistien ja paikallisten kyläläisten välille syntyvistä romanttisista suhteista.
Pienessä kylässä on paljon kansainvälistä vipinää: ympäri Afrikkaa liftaavia reppumatkailijoita, ranskalaisia turisteja, jotka kiertävät entisiä siirtomaita, ja kulttuurikeskus Villa Karossa työskenteleviä suomalaisia taiteilijoita. Ja niin kuin pienissä paikoissa aina, kaikki tietävät kaikkien muiden asiat, ja rakastavat juoruilemista niistä.
”Ei siinä rakkaudesta ole kyse, vaan bisneksestä”, analysoi beniniläinen tuttava kylässä vuosien varrella seuraamiaan romansseja.
”Vanheneva eurooppalainen mies tai nainen saa suhteen paljon nuoremman ihmisen kanssa. Nuorempi afrikkalainen saa rahaa.”
Välillä suhteessa on mukana koko perhe. Tuttava kertoo, että afrikkalaisella miehellä saattaa jo olla paikallinen vaimo. Tämä hyväksyy suhteen hiljaa, koska mies antaa osan valkoiselta naiselta saamastaan rahasta sitä kipeästi kaipaavalle perheelle.
”Jos mies alkaisi suhteeseen toisen afrikkalaisen naisen kanssa, vaimo nostaisi metelin.”
Samanlaisista bisneksistä puhutaan pitkin läntisen Afrikan rannikkoa. Afrikan pienin maa Gambia on tunnettu matkailijoiden keskuudessa pitkään paitsi valkoisista, palmujen reunustamista rannoista, myös kauniista ja köyhistä nuorista miehistä, jotka ovat valmiit suhteisiin itseään paljon vanhempien valkoisten naisten kanssa.
”Ei niin vanhaa ja rumaa naista etteikö täältä löytäisi nuorta miestä”, kiteytti Afrikassa vuosia asunut eurooppalainen nainen.
Samoihin aikoihin kun Aasiassa alettiin puhua eurooppalaisten miesten seksiturismista, Afrikan rannoilla kiinnitettiin huomiota keski-iän ylittäneiden naisturistien nopeasti kasvavaan määrään.
”Jollain tavalla kaikki hyötyvät”, beniniläinen tuttava miettii, ”mutta silti se on kamalan surullista. Lähtökohdat ovat niin kaukana mistään tasa-arvoisesta.”
Mutta voisiko joskus kyse olla myos muusta? Ihan oikeasta rakkaudesta? Tuttava miettii.
”Ehka. Kylla niin voi varmasti tapahtua.”
Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.
Tweet