Vuohi huussissa

22.5.2008

Elina Hirvonen

”Mä en voi pissata. Täällä määkii joku.”

Elokuvan valonaisen ääni on hätääntynyt. Odotan häntä sambialaisen kylän savisen huussin ulkopuolella ja nauran. ”Se kuuluu ulkopuolelta.”

”Ei. Täällä on lammas.”

Haemme taskulamput ja kyykistymme vessan lattialle. Savilattian aukko avautuu paljon syvemmälle kuin kuvittelimme. Aukon pohjalla, haisevan liejun keskellä, seisoo pieni vuohi.

Olemme kuvaamassa elokuvaa neljän päivän ajan pienessä kylässä Lusakan ulkopuolella. Lapset ja aikuiset kerääntyvät savimajojen ulkopuolelle tuijottamaan kameraa ja pitkää, valkoiseen hattuun pukeutunutta kuvaajaa. Yksi lapsista ei ole aikaisemmin nähnyt valkoista ihmistä ja pelästyy niin, että juoksee karkuun.

Elokuvan miespäähenkilö on lääkäri, jonka isä on kuninkaallinen kyläpäällikkö. Lääkäri hoitaa onnettomuudessa vammautunutta naispäähenkilöä ja – tietenkin – rakastuu tähän. Perheellä on tarkat vaatimukset poikansa avioliitolle, eikä liikuntavammainen nainen sovi kuvioon.

Nyt edessä on kohtaus, jossa kyläläiset juhlivat päällikön pojan saapumista. Paikallisia perinteitä tarkasti noudattavaan kohtaukseen kuuluu rummutusta, tanssia ja laulua ja päällikön tuolille aseteltuja eläinten nahkoja.

Näyttelijöitä kuljettava bussi on kolme tuntia myöhässä, emmekä voi hetkeen tehdä mitään. On aikaa ajatella vuohta.

”Vuohi syö sitä, mitä vessassa on.” Kakkaa?

Kylän päällikkönainen katsoo meitä huvittuneena. Hän on kertonut, että jossain vaiheessa joku tulee rikkomaan huussin lattian, jotta vuohi saadaan ylös. Kysyimme, pitäisikö vuohelle sillä välin järjestää ruokaa.

Pian selviää, ettei ketään ole tulossa. Tietenkään. Monen kymmenen ihmisen kylässä on vain yksi vessa. Ei sitä rikota yhden vuohen takia.

Sitä paitsi, vuohi oli itse syyllinen tilanteeseen. Se oli nakertanut vessan reiän suuremmaksi ja lopulta lipsahtanut sen läpi.

Varustaudumme kiristysliinoilla, taskulampuilla ja pitkillä kepeillä. Lavastaja tekee liinoihin silmukat ja laskemme ne varovasti reiän pohjalle. Vuohi määkii. Haju pyörryttää.

Saamme vuohen jalan silmukkaan. Alamme vetää eläintä varovasti ylös. Vuohi rimpuilee itsensä irti.

Teemme uuden silmukan. Yritämme saada sen vuohen pään ympärille. Oksettaa. Vuohi rimpuilee itsensä irti.

Puolentoista tunnin kuluttua bussi tulee. On pakko alkaa kuvata. Jätämme kakkaiset kiristysliinat aurinkoon kuivumaan. Helmillä, kasvomaalauksilla ja värikkäillä päähineillä koristautuneet nuoret valmistautuvat tanssiin.

Vuohi on yhä huussin pohjalla. Käymme pusikossa pissalla. Koitan syödä ja juoda mahdollisimman vähän.

Viimeisenä kyläpäivänä viimeisen kuvan jälkeen lapset tulevat lähelle. Kymmenet pienet suut matkivat elokuvan komentokieltä.

Istun kameran ajolaitteena toimineessa rikkinäisessä pyörätuolissa ja annan lasten ohjata.

Silence. Sound. Camera. Action. Pyörätuoli liikkuu ristiin rastiin lasten ohjeiden mukaan.

Joku kertoo, että vuohi on kuollut.

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja.

Tweet