Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


25.9.2019

Merenpinta nousee ja jäätiköt sulavat aiempia arvioita nopeammin, kertoo kansainvälisen ilmastopaneelin erikoisraportti. Vaikutukset ihmisiin ja ympäristöön ovat vakavia.

11.9.2019

Kansainvälinen tutkijaryhmä varoittaa, että kestävällä kehityksellä on merkittäviä esteitä. Ryhmän suomalaisjäsen professori Eeva Furman pitää huolestuttavana, että joissain asioissa on menty taaksepäin.

8.3.2019

”Mitä enemmän laji suosii vanhoja metsiä, sitä huonommin sillä menee.”

11.10.2018

Sipilä ei halua perääntyä hakkuumääristä. Sen sijaan hän haluaa, että Suomeen istutetaan uutta metsää. ”Ei tule metsää, tulee puupeltoa”, kritisoi Pertti Salolainen.

1.12.2016

Komission tuki biopolttoaineille on hyvä uutinen Suomen nykypolitiikan kannalta, mutta jättää avoimeksi isoja kysymyksiä luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen osalta.

21.1.2015

Lajikato, lannoitteiden käyttö, ilmastonmuutos ja maan käyttö ovat ajaneet planeetan kriittiseen tilaan, varoittaa tuore Science-lehdessä julkaistu tutkimus. Vaarana on, että maapallosta tulee selvästi asumiskelvottomampi.

17.10.2014

Global Biodiversity Outlook -raportin antama kokonaiskuva luonnon monimuotoisuuden tilasta ei ilahduta, mutta mukana on myös valopilkkuja.

7.10.2014

Työ biodiversiteetin turvaamiseksi ei etene toivotulla tavalla. Asiaa käsitellään tällä viikolla Koreassa järjestettävässä biodiversiteettisopimuksen osapuolikokouksessa.

5.3.2014

<p>”Tavoitteeksi on asetettu, että kaikkien luontaisten elinympäristöjen kato pysäytetään, ja niiden heikentymistä ja pirstoutumista myös vähennetään merkittävästi”, ympäristöministeriön ylijohtaja Timo Tanninen sanoo.</p>

6.8.2013

<p>Luonnon monimuotoisuutta voidaan tukea kaupungeissa muun muassa lisäämällä niittyjä ja tiheitä kuusikkoja. Biologi Stephen Venn väittelee aiheesta tämän viikon perjantaina Helsingin yliopistolla.</p>

11.6.2012

<p>Niittyliha on ainoa lihantuotantotapa, josta on hyötyä luonnon monimuotoisuudelle.</p>

19.5.2011

<p>Kun ihminen suojelee luonnon monimuotoisuutta, hän suojelee myös omaa ja lähimmäistensä terveyttä. Tätä mieltä on Tari Haahtela, professori Helsingin yliopistosta ja Hyksin Iho- ja allergiasairaalasta.</p>


Viite