Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

20.8.2019

Suurin osa ilmastoa lämmittävistä päästöistä syntyy ihmisten arjessa – erityisesti liikkumisessa, syömisessä ja asumisessa. Päijät-Hämeessä alkaa tänä syksynä kokeilu, jossa selvitetään, mitä ilmastopäästöiltään kestävä elämäntapa käytännössä tarkoittaa.

20.10.2017

Viisi tarinaa siitä, mitä tapahtuu, kun yksi perheenjäsen ryhtyy vegaaniksi. ”Ruokavalio tarttui huomaamatta koko perheeseen.”

15.12.2016

Vihreiden perhepaketti laittaisi lapset nykyistä nuorempina päivähoitoon, mutta kehittäisi päivähoidon laatua. Isille korvamerkitty aika hoitovastuuta tuplaantuisi.

4.2.2015

Kristillisdemokraatit on torpannut hallituksen valmisteleman äitiyslain, joka olisi helpottanut vanhemmuuden tunnustamista kahden äidin perheissä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Hufvudstadsbladet.

31.1.2015

"Tasa-arvoa tuottavuuden ehdoilla – tätä mieltä puolueet ovat lastenhoidosta."

19.7.2011

Vihreät nuoret ja opiskelijat ovat valmiita muuttamaan avioliittolakia siten, että myös moniavioiset liitot sallitaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen ehti jo epäillä linjauksen johtuvan auringonpistoksesta.

11.7.2011

Vihreiden puheenjohtaja Krista Mikkonen pitää tärkeänä järjestöjen yleishyödyllisen toiminnan, kuten kesäleirien, säilymistä verovapaana.

14.4.2011

Seuraava askel homojen oikeuksissa, sukupuolineutraali avioliittolaki, voi kuitenkin lykkääntyä vuosien päähän, jos arvokonservatiivit menestyvät vaaleissa ja löytävät toisensa tämän jälkeen hallitusneuvotteluissa.

11.3.2011

Vanhempainvapaajärjestelmän uudistusta valmistellut työryhmä ei esitä niin sanottua 6+6+6-mallia, jossa kuusi kuukautta kuuluisi äidille, kuusi isälle ja loput jaettaisiin vapaasti.

17.2.2011

Pienillä koululaisilla on tuplasti enemmän lomaa kuin heidän vanhemmillaan. Palkattomat lomat voivat maksaa perheille pahimmillaan tuhansia euroja.

4.2.2011

Vanhemmuuden kustannusten tasaamisessa ei lähivuosina oteta suuria harppauksia tasa-arvoisempaan suuntaan. Tutkijan mielestä äitiyden työnantajille aiheuttamat kustannukset ovat myytti, joka kaipaa ravistelua.

26.11.2010

”Vanhempainvapaatyöryhmä ei ole päässyt vielä minkäänlaisiin ehdotuksiin. Päinvastoin sen työ tuntuu olevan pahasti solmussa”, vihreiden Heli Järvinen valittelee.

25.11.2010

Osa vanhemmista pelkää, että hoitajien työaika lyhenee niin paljon, etteivät työssäkäyvät ehdi hakea lapsiaan ajoissa.

11.11.2010

Maahanmuuttajaisä, uusperheen isä sekä varaisoisä palkittiin tänään vuoden isinä. Useamman isän palkitsemisella on haluttu tuoda esiin isyyden monipuolisuutta.

Viite