Poksahduksia Georgiasta

Natalia Baer

Viini-intoilija. Lena Björklund kiistelee blogissaan makuasioista.

4.5.2011

Lena Björklund

Olin huhtikuussa ihastuttavassa Ekowinen järjestämässä viinitilaisuudessa. Maistelimme georgialaisia viinejä. Olen toki maistanut georgialaisia viinejä ennenkin, muun muassa vuonna 1975 kun ajoimme omalla autollamme Helsingistä Jerevaniin ja Georgia, silloin Gruusia, osui matkan varrelle.

Toisen kerran maistoin gruusialaisia viinejä vuonna 1987, kun lomailin Tbilisissä viikon.

Eniten tuolloisista viineistä jäi mieleen punaviinien runsas jäännössokeri. Vähän niin kuin bulgarialaisessa Melnikissä, joka – häpeä sanoa – oli yksi lempijuomistani 1970-luvulla. Sitä saa Alkosta vieläkin: 35 grammaa sokeria litrassa.

Älköön kukaan ottako suosituksena mainintaani siitä, että Melnikiä yhä saa Alkosta.

Vuonna 1987 kitalakea tahmeuttaneet makeahkot punaviinit tuntuivat jo ällöttäviltä. Ehkä siksi gruusialaiset punaviinit jäivät niin mieleen: viineinä, joista en pitänyt.

Mutta se juuri elämässä on mukavaa, että ennakkoluulonsa voi kuopata. Huhtikuussa 2011 maistoimme nimittäin ihan toisenlaisia georgialaisia viinejä. Maukkaita, syviä.

Ei mitään jälkimakutahmeutta. Ei edes siinä yhdessä, joka oli makea ja maan ikioman pojan, Stalinin, lempiviini aikanaan: puolimakea Kipianin Khvanchkara. Ei tahmea, vaan öljyinen ja uutteinen, rusinainen. Omassa lajissaan mestariteos.

Maistoimme kaikkiaan seitsemän viiniä. Itse odotin kovasti Georgian ensimmäisen luomutuottajan, Givi Nikolashvilin viinejä. Hänen Saperav-rypäleestä valmistamansa punaviini olikin erinomaista, mutta niin olivat hänen suosittelemansa Cheltin tilan viinitkin. Tämänkin tilan arvellaan siirtyvän luomuun lähiaikoina.

Luomu ottaa Georgiassa vasta ensi askeliaan viininvalmistuksessa. Nikolashvilin viinit ovat saksalaisen järjestön sertifioimat.

Georgiaa pidetään viinin valmistuksen kehtona ja sillä on viitisensataa kotoperäistä rypälelajiketta – niistä kolmisensataa on turvassa geenipankissa. Genovalaisen kauppiassuvun Velierin nettisivuilla on lueteltu georgialaisia rypälelajikkeita A:sta Z:aan. Sivut ovat italiankieliset, mutta se ei haittaa tässä lajikeluettelossa. Varsinkaan kun lajikkeet ovat Italialle tyypilliseen tapaan merkitty mustiksi tai valkoisiksi – nero o bianco – englannin kielellä. Selviää siis myös onko kyse puna- vai valkoviinilajikkeesta.

Georgia menetti viinimainettaan Neuvostoliiton aikana, jolloin määrä oli tärkeintä, ei laatu. Georgia oli Neuvostoliiton suurin viinintuottaja. Nyt se irrottautuu bulkkiviinimaineestaan. Myy viiniään eri puolille maapalloa. Yksi suuri ostaja, Venäjä, ei ole muutamaan vuoteen enää ostanut Georgian viinejä, sellaiset ovat maitten suhteet.

Olen mielessäni aina pitänyt Georgiaa punaviinimaana, mutta yllättäen saankin tietää, että noin 80 prosenttia siellä viljellyistä rypäleistä on valkoisia, joukossa maailman vanhimpiin kuuluvia rypälelajikkeita. Sellaisia kuin Rkatsiteli.

Velierin listaa lukiessa mieleen hiipii kyllä epäilys, sillä siinä listassa kovin moni on black, eli punainen.

Vielä kun Alkoon saisi huhtikuussa maistamiani georgialaisia viinejä. Edes tilausvalikoimaan.

Tämän päivän vinkit, paremman puutteessa: