Turhia tohtoreita

27.10.2006

Niemeläinen

Kirjoittaja on vihreitä sympatisoiva veteraanivaikuttaja, joka käyttää asemansa vuoksi nimimerkkiä.

Suomalaista koulutusjärjestelmää on kehuttu Euroopan, ellei peräti maailman parhaaksi. Täällä on viime vuodet juossut joukoittain väkeä eri puolilta planeettaa ottamassa selvää, mikä meidän systeemissämme on niin erinomaista – ja mikäs siinä: varmasti Suomessa on saatu aikaan paljon sellaista, mitä kehtaa hyvinkin esitellä muille.

Mutta korkeatasoinen koulutusjärjestelmä ei yksin tee autuaaksi. Koulutettuihin upotettu pääoma pitäisi myös valjastaa yhteisen hyvän käyttöön. Kaksi tutkimuslaitosta (vai mitä se ”think thank” nyt sitten onkaan suomeksi) on tarkastellut Euroopan maita tästä näkökulmasta. Laitokset ovat  Frankfurtissa toimiva Deutschland Denken (sic) ja Brysselissä tutkimusta harjoittava Lissabonin Neuvosto.

Tutkimuksessa tarkasteltiin kohdemaita neljällä ulottuvuudella. Ne olivat maan tietopohja eli kaiken koulutuksen yhteismäärä, työllisyys, taloudellinen tuottavuus jaettuna inhimillisen pääoman määrällä ja väestömuutokset. Mielenkiintoista oli, että ensimmäiseen pilariin laskettiin myös vanhemmuus eli käytännössä vanhempainloman pituus. En tiedä, onko tässä ajateltu vanhempien vai lasten vanhempainlomasta hankkimaa pääomaa.

Joka tapauksessa yhteistulokset kertoivat Ruotsin olevan selvästi Euroopan ykkönen. Pistesijoille pääsivät Tanska, Britannia, Itävalta ja Hollanti. Keskikastia olivat Suomi, Irlanti, Ranska ja Belgia, ja perää pitivät Espanja, Portugali, Saksa ja Italia.

Vaikka Suomen sijoitus ei ollut huonoimpia, ei siinä juuri kehumistakaan ole. Suomen hienon koulutusjärjestelmän tuloksia ei osata käyttää hyödyksi likimainkaan riittävästi. Korkeasti koulutetuille nuorille ei löydy riittävästi koulutusta vastaavaa työtä. Saksassa tilanne on vielä huonompi. Tätä kuvastaa sekin, että saksalaisten korkeakouluopiskelijoiden keskimääräinen valmistumisikä on 28 vuotta eli Euroopan korkeimpia. Korkea se oli takavuosina Suomessakin, mutta on muistaakseni vähitellen alentunut.

Mikä on tarinan opetus? Ilmeisesti ainakin se, että tutkimukseen ja tuotekehitykseen on osoitettava edelleen lisää resursseja. Suomessa valmistuu kohta 3 000 tohtoria vuodessa, ja heidät pitää saada koulutustaan vastaavaan tutkimustyöhön. Eikä pelkkä r&d riitä. Suomen elinkeinorakennetta on kammettava tolalle, joka vastaa suomalaisten tietoja ja taitoja.

Voisin kuvitella, että se tarkoittaa käytännössä muun muassa suuntautumista uusiutuviin energiantuotantotapoihin, uusien yhteisöllisyyden mallien keksimiseen yhä vanhemmiksi elävien ihmisten tukemiseksi ja – ehkä huimimpana alueena – sellaisten kommunikaatiotapojen kehittämiseen, jotka ehkäisisivät konflikteja eri ihmisryhmien välillä ympäri maapallon. Ellei koulutusta käytetä ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta olennaisten ongelmien ratkaisemiseen, mihin sitten?