Ei aatetta

22.9.2006

Niemeläinen

Kirjoittaja on vihreitä sympatisoiva veteraanivaikuttaja, joka käyttää asemansa vuoksi nimimerkkiä.

Ruotsin valtiopäivävaalien jälkitunnelmissa on suomalaisissa mediassa ihmetelty, mikseivät porvarilliset puolueet ole meillä saaneet aikaan samanlaista yhteistyötä kuin naapurissa. Taas kerran keskustan ja kokoomuksen edustajat ovat torjuneet ajatuksen yksin tuumin. ”Vastaavanlaista allianssia en osaa kuvitella”, lausui oppositiojohtaja, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen tiistain Ilta-Sanomien mukaan. Jos Katainen ei edes osaa kuvitella vastaavanlaista allianssia, sen toteutuminen on ilmeisesti kaukana horisontin tuolla puolen.

Tämä on ihmeellistä sikäli, että jos porvarillisuus on todella ideologinen vaihtoehto vasemmistolaisuudelle, luulisi porvarien yhdistäneen voimansa jo aikoja sitten vasemmistopuolueiden syrjäyttämiseksi oppositioon. Mutta Katainen jatkaa: ”Minusta on hyvä, että Suomessa on mahdollisuus muodostaa myös sinipunahallitus.” Miksi se on hyvä, jos porvarit voisivat edistää porvarillisia tavoitteita yhteisessä hallituksessa vasemmistolaisten häiritsemättä?

Päätelmä on yksinkertainen: porvarillisuus ei ole ideologinen vaihtoehto vasemmistolaisuudelle eikä vasemmistolaisuus porvarillisuudelle. Kaikkien puolueiden yhteinen ideologia on Suomen kansainvälinen kilpailukyky, jonka ylläpitäminen on pikemminkin tekninen kuin poliittinen kysymys. Eri puolueet voivat pitää esillä erilaisia kilpailukyvyn osa-alueita, mutta kilpailukykyä ei mikään poliittinen suuntaus kyseenalaista. Toivottavasti joku korjaa, jos olen väärässä.

Ruotsin vaalitulos näyttää johtuneen pääasiassa kyllästymisestä yhteen ja samaan pääministeriin. Kymmenen vuotta on demokratiassa pitkä aika. Britannian Tony Blair on saman ilmiön uhri. Vaikkei hän ole kansalaisten mielestä tehnyt mitään kovin dramaattisia virheitä (Irakin sotaan osallistumista lukuun ottamatta), hänet on jo julistettu poliittiseksi raadoksi – siitä huolimatta, ettei hänen vallasta luopumisensa ajankohdasta saati sitten hänen seuraajastaan ole vielä mitään varmaa tietoa.

Vihreiden kannalta suomalainen kulttuuri on tietenkin edullisempi kuin ruotsalainen. Ruotsin Miljöpartiet lasketaan sumeilematta vasemmistopuolueisiin, kun taas Vihreä liitto on kaikin voimin yrittänyt välttää leimautumista niin oikealle kuin vasemmallekin. Se kävisi mahdottomaksi, jos meilläkin siirryttäisiin allianssijärjestelmään.

Mutta Ruotsin mallissa äänestäjä ainakin tietää, millaiselle poliittiselle ohjelmalle hän antaa tukensa. Suomalaiset puolueet eivät rohkene profiloitua konkreettisin hallitusneuvottelutavoittein. Jokainen konkreettinen tavoitehan saattaa sulkea puolueen oppositioon, elleivät muut sitä hyväksy. Eikä sellaista riskiä mikään omalta kannaltaan rationaalisesti toimiva puolue voi ottaa.