Onnellisempi Suomi?

16.3.2011

Olli-Poika Parviainen

Parikymppisenä päämäärättömyys ja epävarmuus ahdistivat. Kävin lääkärillä tavoitteenani päästä keskustelemaan ulkopuolisen kanssa. Aika olisi järjestynyt kuukausien päähän, mutta lääkkeet olisin saanut heti. Kieltäydyin lääkkeistä ja pääsin ystävieni ja mielekkään tekemisen avulla nopeasti jaloilleni.

Moni aidosti mielensä kipeyttänyt sen sijaan joutuu kokemaan avohoitomme heikkoudet karvaasti: taputus olalle ja paketillinen kemiaa kotiin vietäväksi.

Eräs ystäväni pääsi lupaavasti alkaneeseen terapiaan vain lentääkseen ulos parin kuukauden kuluttua. Ei ollut kuulemma hengenvaarassa. Toipuminen vei vuosikymmenen. Olen kuullut selviytymistarinoita useilta ihmisiltä, jotka ovat joutuneet hoitamaan itsensä käytännössä yksin kuntoon.

Kaikille ei käy yhtä hyvin ja moni putoaa turvaverkon lävitse. Liian moni päätyy lääkitsemään itseään päihteillä ja lähemmäs tuhat suomalaista tekee itsemurhan joka vuosi.

Minna Sorsa kuvaili Vihreän Langan blogissaan tilannetta, jossa avohoidon osuus mielenterveyspalveluista kasvaa koko ajan. Virallisen linjan mukaan avohoidon osuutta tulisi kasvattaa edelleen. Esimerkiksi Tampereen päiväsairaalat ovat olleet tulilinjalla.

En innostu suurista laitoksista, mutta jos avohoito tarkoittaa nykyisenlaista menoa eikä reippaita satsauksia terapiaan, on suunta mielestäni vaarallinen.

Journal of Personality and Social Psychology -lehden mukaan Suomi on kuitenkin maailman onnellisin maa. Riippuu varmaan keneltä kysytään. Samaan aikaan tutkijat väittelevät siitä, onko käsiin räjähtänyt masennus yli- vai alidiagnosoitu sairaus. Oli miten oli, sen vaikutukset maailman onnellisimman valtion talouteen ovat noin miljardi euroa vuodessa.

Masennus aiheuttaa myös uudenlaisen eläkepommin: Kelan mukaan joka päivä viisi alle kolmekymmentävuotiasta jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveydellisistä syistä. Kaikkien masennuksesta johtuvien eläkkeiden määrä on kuluneen vajaan kolmen vuosikymmenen aikana kymmenkertaistunut.

Yli 400 000 suomalaista käyttää masennuslääkkeitä. Vuonna 2009 Kelan psykoterapiakuntoutukseen osallistui yli 15 000 aikuista. Määrä on kaksinkertaistunut vuosikymmenessä, mutta lääkkeiden käyttöön verrattuna terapia on edelleen lapsipuolen asemassa.

Ei siis ihme, että kasvavaa ongelmaa yritetään ratkaista myös lääkkeillä. Niillekin on aikansa ja paikkansa, mutta tulokset eivät vakuuta. Tiedot masennuslääkkeiden vaikutuksista ovat ristiriitaisia ja paikoitellen suorastaan kiistanalaisia.

Bruttokansantuotteemme kasvu ei ole tehnyt maailman onnellisimmaksi väitetystä valtiosta aidosti onnellista. Nyt olisi hyvä aika ottaa käyttöön onnellisuusmittarit ohjaamaan poliittisia päätöksiä ennen, kuin tilanne pahenee entisestään.

Samalla meidän tulisi tehdä nykyistä enemmän saadaksemme ennaltaehkäisevän terveydenhuollon resurssit kuntoon. Löytyisikö jostain mittaria, joka vääntäisi ennaltaehkäisyn taloudelliset hyödyt myös teknokraateille?

Kirjoittaja on tamperelainen vihreä eduskuntavaaliehdokas.

Tweet