MMM lihoiksi

4.2.2011 8.41

Jukka Vahti

Moni haluaisi panna maa- ja metsätalous- ministeriön paloiksi heti vaalien jälkeen. Vihreä Lanka selvitti, pelastaisiko kehityksen tulpaksi haukutun kepu-linnakkeen lakkauttaminen Suomen metsät, maat ja vedet.

Täällä mietitään, ja monen mielestä myös päätetään, miten Suomen maat ja metsät makaavat. Ja miten niitä kasvatetaan tai jätetään kasvattamatta.

Täällä käytännössä siis ratkaistaan, mitä metsänomistaja voi tehdä metsällään, kuinka tarmokkaasti maatalouden aiheuttamiin päästöihin puututaan tai miten lihakarjaa saa kohdella.

Täältä pitäisi löytyä visio, jonka avulla luodaan suunta uudelle, uljaalle biotalouden Suomelle, jonka brändi nojaa luonnonmukaiseen maanviljelyyn, metsien monimuotoiseen käyttöön ja biomassasta valmistettuihin uusiin innovaatioihin.

Olemme maa- ja metsätalousministeriön toimitiloissa Helsingin Hallituskadulla, missä ministeriö lymyilee melkein kuin piilossa, näyttävän keltaisena loistavan valtioneuvoston linnan vieressä.

MMM:ää ei pidetä erityisen visionäärisenä tai edistyksellisenä, koska se ei ole ollut sellainen.

Olen tullut ministeriöön selvittämään, pitäisikö tuttavallisemmin kolmeksi ämmäksi nimitetty ministeriö lakkauttaa, kuten esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto ehdotti vuosi sitten, kun keskustalainen kansanedustaja Antti Rautakangas oli ensin ehdottanut ympäristöministeriön lakkauttamista.

Sittemmin ehdotuksen MMM:n alasajosta ovat toistaneet ainakin kansanedustaja Jouko Skinnari (sdp) europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok) ja vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Vino. Kaikilla perusteena oli se, että nykyinen MMM on este modernille ympäristöpolitiikalle, luomutuotteiden yleistymiselle ja tuotantoeläinten olojen parantamiselle.

Nyt huhutaan, että MMM:n tai ainakin sen osien siirtämistä osaksi työ- ja elinkeinoministeriötä valmistellaan jo julkisuudelta piilossa tehtävänä virkamiestyönä. Mikä muuttuu, jos huhut osoittautuvat todeksi?

”Ole hyvä. Ota tuosta maitoa, jos tarvitset. Se on hylaa, ei valitettavasti luomua, mutta ehkä sen kanssa voidaan elää.”

MMM:n kansliapäällikkö Jarmo Vaittinen tarjoaa kahvia ja ottaa Vihreän Langan toimittajan vastaan kohteliaasti, mutta vaikuttaa vähintäänkin varautuneelta. Ehkä Haaviston ja kumppaneiden heitot MMM:n mestaamisesta ovat täällä vielä tuoreessa muistissa.

Tummanharmaaseen pukuun, vaaleansiniseen kauluspaitaan ja punaruudulliseen kravattiin pukeutunut Vaittinen ei myönnä, että murehtisi ministeriön katoavan altaan.

”Olen suhtautunut asiaan niin, että omistaja miettii, millä rakenteella haluaa toimittaa yhteiskunnallisia palveluja. En ole yrittänytkään ottaa asiaa omille hartioilleni”, hän sanoo.

Vaittinen on ollut ministeriön kansliapäällikkö vuodesta 2000. Sitä ennen hän työskenteli ulkoministeriön erityisasiantuntijana EU-edustustossa Brysselissä, maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestössä MTK:ssa ja Pellervo-seuran markkinatutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkönä.

Mutta kenen näkemyksiä ja etua hän ja hänen johtamansa ministeriö oikeastaan ajaa 2010-luvun Suomessa?

Kolmen ämmän virkamiehiä on jo vuosia syytetty esimerkiksi uusien metsänhoitotapojen kehityksen jarruttamisesta. Ministeriötä on haukuttu agraariyhteiskunnan jäänteeksi, koska muillakaan yksittäisillä elinkeinoilla ei ole omaa ministeriötä.

Tuuletukselle tuntuu olevan tilausta: nimettöminä pysyttelevät ministeriön työntekijät kuvaavat organisaation työkulttuuria vanhanaikaisen hierarkkiseksi.

Ministeriö vastaa maatalous- ja metsäpolitiikan valmistelun lisäksi myös muun muassa maaseudun kehittämisestä, eläimistä saatavien elintarvikkeiden valvonnasta, vesivarojen käytöstä ja riista- ja porotaloudesta.

Ministeriön lukuisat osastot eivät tee erityisen tiivistä yhteistyötä keskenään. Yksi ministeriön virkamies kertoo, etteivät esimerkiksi metsä- ja maatalousosastot juuri tiedä, mitä toinen puuhaa.

”Kun yhden ministeriön sisällä on hyvin monenlaisia tehtäviä, voi herkästi käydä niin, että ministeri on ainoa yhdistävä tekijä. Silloin kansliapäällikön vastuulla on tietysti riittävän poikkitieteellisen tiedon lisääminen”, Vaittinen sanoo.

Hänen mukaansa yhteisten tavoitteiden ja strategioiden luominen on nykyisin hankalampaa kuin ennen.

”Kaikilla on niin tulenpalava kiire ja päivystys päällä erilaisten mobiililaitteiden kautta melkein ympäri vuorokauden. Vapaata aikaa ajattelulle on yleensä liian vähän.”

Vaittisen mielestä sektorien välinen yhteistyö on kiireestä huolimatta parantunut aiempiin vuosikymmeniin verrattuna. Esimerkiksi ympäristönsuojelu tuli osaksi riista- ja kalastuspolitiikkaa, kun tajuttiin, että metsien ja peltojen hoitotavat vaikuttavat esimerkiksi metsäkanalintujen hyvinvointiin ja vesien puhtaus kalastusmahdollisuuksiin.

Vihreän Langan haastattelukierroksen perusteella erityisesti MMM:n metsäosastolla moni tekisi mieluusti nykyistä läheisempää yhteistyötä esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.

Kerta toisensa jälkeen poliittisessa keskustelussa esille pomppaava patenttiratkaisu olisi MMM:n ja ympäristöministeriön yhdistäminen. Ministeriöistä voitaisiin muodostaa joko luonnonvaraministeriö tai modernimmalta kuulostava biotalousministeriö. Viimeksi tätä ehdotti tällä viikolla perussuomalaiset.

Monen virkamiehen ja asiantuntijan mielestä tämä voisi olla tuhoisa tie metsien kestävän käytön kannalta, jos ja kun ympäristöhallinto jäisi uudessa organisaatiossa teollisuuspolitiikan jalkoihin.

Toisaalta monien ympäristöjärjestöjen mielestä esimerkiksi saimaannorppien suojelu ja suurpetopolitiikka olisi korkea aika saada pois MMM:n peukalon alta.

”Minä olenkin tässä tiellä. Minäpäs tulenkin pois täältä”, maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) totesi pari viikkoa sitten valtioneuvoston linnan tiedotussalissa, metsälain uudistamista valmistelleen työryhmän raportin luovutustilaisuudessa.

Anttila istui aluksi salin etuosassa, mutta havaitsi nopeasti olevansa työryhmän jäsenten powerpoint-esitysten edessä ja siirtyi yleisön joukkoon eturiviin istumaan.

Tilaisuudessa esitellyssä ja luovutetussa raportissa ehdotetaan metsänomistajien valinnanvapauden lisäämistä metsänhoitomenetelmissä. Hoitotapojen haitari venyisi molemmista päistä: samalla kun avohakkuiden vaihtoehdosta, niin sanotusta jatkuvan kasvatuksen menetelmästä tehtäisiin aiempaa hovikelpoisempi, myös ”kovien” metsänkäsittelytapojen säätelyä höllennettäisiin. Raportti toimii pohjana, kun metsälaki pannaan ensi vaalikaudella uusiksi.

Työryhmän kokoonpano kuvasi hyvin niitä tahoja, joilla on pääsy maa- ja metsätalouspolitiikan vallan kammareihin: mukana oli ministeriön virkamiesten lisäksi edustajat maa- ja metsätaloustuottajien MTK:sta, metsäyhtiö UPM:stä, Metsäteollisuudesta, metsänhoitoyhdistyksistä ja alan eri tutkimuslaitoksista. Luontojärjestöistä mukaan olivat päässeet Suomen luonnonsuojeluliitto ja Maailman luonnonsäätiö WWF.

Kun valtiovarainministeriö pitää tiedotustilaisuuden ja esittelee synkkiä visioitaan maan talouden tulevaisuudesta samassa valtioneuvoston linnan salissa tai pääministeri kutsuu spontaanisti koolle tiedotustilaisuuden lautakasa-syytösten vuoksi, tupa on täysi.

Nyt suurin osa pienestä yleisöstä oli työryhmän jäseniä. Toimittajia oli paikalla vain kourallinen, vaikka metsäpolitiikassakin on kyse isoista rahoista, suurista tunteista ja panoksena on metsäisen maan kansallisomaisuus.

Ministeriö tekeekin tärkeämpää työtä kuin sen mediaseksikkyyden määrän perusteella voi päätellä: Suomen luonnonvarojen käyttö, maaseudun autioituminen ja väestön vanheneminen ovat asioita, jotka vaikuttavat ennen pitkää kaikkien elämään, asuinpaikasta riippumatta.

MMM:n pulmat ovat Suomen pulmia, ja siksi ei ole yhdentekevää, kuka ja missä näihin asioihin liittyvää lainsäädäntöä tulevaisuudessa valmistelee.

Luovutustilaisuudessa metsätyöryhmää johtanut ministeriön ylijohtaja Juha Ojala kertoo todenneensa ryhmän aloittaessa, että ”kyllä tästä hyvä tulee, kun on näin paljon asiantuntijoita mukana”.

Työryhmän kokoonpanossa kiteytyy kuitenkin myös ministeriön työn suurin haaste: harva ministeriö joutuu tekemään työtään yhtä vahvojen, keskenään eri tavoitteisiin pyrkivien lobbarien ristitulessa. Kun siihen lisätään vielä EU:n maataloussäädökset ja tukipolitiikka, kansallisten lainvalmistelijoiden liikkumavara on harvinaisen pieni.

”Täällä tulee usein vastaan pelin osaamisen paikka. Väittäisin, että tämä on ministeriö, joka joutuu eniten sovittamaan erilaisia näkemyksiä yhteen”, yksi virkamies sanoo.

Poikkeuksellista ei ole sekään, että vaikka jokin laki tai asetus olisi valmisteltu ministeriössä hyvinkin pitkälle, etujärjestöjen väliset näkemyserot vetävät viime hetkillä maton hankkeiden alta.

Mikä siis muuttuisi, jos MMM päätettäisiin räjäyttää?

Ainakin yksi asia. Erilaisten hankausvoimien keskellä toimivassa ministeriön pomona on vuosikymmenten varrella ollut lähes aina keskustalainen ministeri.

Nykyisten metsäorganisaatioiden ja metsänhoitotapojen näkyvimpiin kriitikoihin kuuluva metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde määrittelee ministeriön ”yhden poliittisen liikkeen konsulttitoimistoksi, johon muilla poliittisilla liikkeillä ei ole ollut sananvaltaa”.

Kansliapäällikkö Vaittinen ei tunnusta johtavansa valtakunnan viimeistä kepulinnaketta.

”Mutta jos maalla on poliittinen, eikä virkamieshallitus, niin olisihan se kumma, jos ei kulloisenkin ministerin poliittinen näkemys näkyisi ministeriön esityksissä”, Vaittinen sanoo.

Viimeksi kuluneiden neljänkymmenen vuoden aikana keskustalainen ministeri on johtanut maa- ja metsätalousministeriötä 15 kertaa. Kokoomuslaisia ministereitä on samassa ajassa ollut kaksi, demareita yksi.

Nykyinen ministeri, Sirkka-Liisa Anttila jakaa ministeriön virkamieskunnan mielipiteitä. Toisten mielestä hän on ollut erityisesti metsäasioissa tuuliviiri, joka on kuunnellut liikaa erilaisia, ministeriön ulkopuolisia näkemyksiä.

Yhden arvion mukaan ”Väyrynenkin olisi parempi ministeri”.

Vaittinen taas näkee kuuntelemisen ansiona. Hänen mielestään maatalous- ja metsäpolitiikan kannalta ratkaisevan tärkeää on, minkälaisia vaikutteita ministeri saa eri sidosryhmiltä ja kuinka herkällä korvalla hän niitä kuuntelee.

”Kyllähän koneisto valmistelee ihan sitä, mitä ministeri haluaa.”

Moni pitää todennäköisenä, että jos keskusta on seuraavassa hallituksessa, Anttila jatkaa halutessaan tehtävässä toiset neljä vuotta.

Ministeriön lakkauttaminen ja sen osien siirtäminen muihin ministeriöihin lopettaisi keskustan poliittisen yksinvaltiuden maatalousasioissa, tai ainakin tekisi siitä nykyistä hankalampaa. Samalla voisi muuttua se, kenen ääntä maa- ja metsätalouspolitiikassa kuunnellaan herkimmin. Esimerkiksi ympäristönsuojelun parantumisesta ei kuitenkaan olisi takeita – paitsi jos ympäristöministeriön poliittinen painoarvo samalla kasvaisi.

Vaittinen ei näe ministeriöiden mahdollista uudelleenorganisointia erityisen dramaattisena vaihtoehtona. Se on hänen mukaansa pelkästään työnjakokysymys. Sen sijaan hän nostaa esille valtiovarainministeriön tulevaisuusselonteossa joulukuussa esitellyn mallin, jossa kyseenalaistetaan kaikkien nykyisten ministeriöiden tarpeellisuus.

Selonteon mukaan nykyistä parempi malli olisi yksi valtioneuvosto, jossa olisi osastoja, jotka vastaisivat valtioneuvoston nykyisistä tehtävistä. Ministerinsalkkuja jaettaessa ministerien alaisuuteen annettaisiin sitten niin monta osastoa kuin yhteisesti sovitaan.

”Minusta kysymys siitä, pitäisikö maatalousministeriön olla vai ei, alkaa siis olla vanhanaikainen” Vaittinen sanoo.

Mutta koska valtionhallinnon rakennetta tuskin myllätään keväällä kokonaan uusiksi, osviittaa mahdollisista ratkaisuista voi hakea neljän vuoden takaa. Silloin työministeriö sekä kauppa- ja teollisuusministeriö yhdistettiin pika-aikataululla, ja tuloksena oli nykyinen työ- ja elinkeinoministeriö.

”Se fuusio oli uskomaton suoritus, erityisesti puolessa vuodessa. Se oli tämän vaalikauden organisatorinen suursaavutus”, Vaittinen sanoo.

”Ei ole epäilyä, että jos seuraava hallitus haluaisi tehdä ihan minkälaisia kombinaatioita tahansa, niin kyllä virkamiehistö sen pystyy tekemään. TEM:n tapaus poisti epäilyksen.”

Jos näin kerran on, niin joko MMM:n ja TEM:n fuusiota suunnitellaan jossain ministeriöiden sisäpiirin salaisessa suunnittelutyöryhmässä, kuten virkamiespiireissä kiertävät sitkeät huhut väittävät?

”Ei ainakaan meillä. Olen kyllä aivan pihalla, jos sellaista on tekeillä”, Vaittinen sanoo.

Hallituskadulla kansliapäällikön pienen työhuoneen ikkunalaudalla nököttää kyntöauran pienoismalli. Se on legendaarinen ”Fiskarsin kymppi”. Vaittinen kehuu sitä ensimmäiseksi auraksi maailmassa, joka aaltomaisen muotoilunsa ansiosta vähensi kyntämisen vastusta.

Vaittisen mukaan aura symboloi sitä, että kovalla teknologialla voidaan edistää pehmeitä arvoja, kuten tehdä hevosten työstä kevyempää ja samalla peltotyöstä tehokkaampaa.

Fiskarsin kymppi-aura ja sen kaltaiset aurat olivat aikansa tärkeitä innovaatioita 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

Nyt, sata vuotta myöhemmin, kymppiauroja suomalaisessa maataloudessa ovat Vaittisen mielestä luonnonmukaisesti tuotettu ruoka ja funktionaaliset elintarvikkeet, kuten maitohappobakteereja sisältävät tuotteet.

Niiden todellinen merkitys Suomelle pystytään arvioimaan vasta myöhemmin. Sadan vuoden päästä niitä ei kuitenkaan enää muistella maa- ja metsätalousministeriössä vaan jossain muualla.

Tweet