Suostrategia syntyy tuskan kautta

4.2.2011 8.41

Jukka Vahti

Suot ja hiilinielujen määrittely kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa: molemmat herättävät suuria tunteita ja vaikeasti yhteensovitettavia eturistiriitoja.

Näiden parissa MMM:n ympäristöjohtaja Veikko Marttila on viettänyt ison osan työajastaan viime vuosien aikana. Hiilinielujen osalta hän on edistänyt kansainvälisissä neuvotteluissa Suomen virallista kantaa, jonka mukaan “luonnontieteellinen nielu ei saa kääntyä laskennalliseksi päästöksi”.

Suomen näkemys perustuu hakkuumäärien tulevalle kasvulle muun muassa bioenergian käytön lisäämisen vuoksi. Ympäristöjärjestöjen mielestä hakkuumäärien kasvattamiselle ei kuitenkaan ole perusteita.

“Tämä on asia, jota on laskettu pitkään eksperttien kanssa. Tämä on vaativa laji”, Marttila sanoo.

Toinen esimerkki hankalasta prosessista on valtakunnallinen suostrategia, joka on tarkoitus luovuttaa ministerille helmikuun puolivälissä.

“Olen joissain yhteyksissä sanonut, että ei ole ihan oikein, että meidän ministeriömme joutui sitä vetämään. Esimerkiksi energia-asiat kuuluvat enemmän työ- ja elinkeinoministeriölle ja suojelu ympäristöministeriölle”, Marttila sanoo.

Marttila kuvaa strategiatyötä harjoitukseksi, jossa on jouduttu tarkastelemaan asioita pidemmällä aikavälillä. Strategian yksityiskohtia hiotaan edelleen. Suostrategian tekemiseen osallistunut Suomen luonnonsuojeluliitto pitää avainasiana sitä, että vielä ojittamattomat suot jätetään rauhaan turpeenotolta.

Toinen kiistakysymys koskee turpeenoton määrää vuoteen 2050 asti. Tästä työryhmä on linjannut, että turpeenottaminen jatkuu nykyisellään tai jopa hieman kasvaa, vaikka esimerkiksi hallituksen energia- ja ilmastopoliittisessa tulevaisuusselonteossa tavoitteeksi on asetettu turpeenpolton vähentäminen.

Marttilan mukaan työryhmän lähtökohta on, että jatkossa soita muuttavaan käyttöön otetaan vain ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan muuttuneita soita työryhmän kehittämän luonnontilaisuusasteikon mukaisesti.