Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Emilia Pippola

savupiippu
Piippua soukemmalle. EU haluaa säästää päästöissä – ja ihmishengissä. Emilia Pippola

Piippua soukemmalle. EU haluaa säästää päästöissä – ja ihmishengissä.


EU haluaa yleisölle lisää tietoa teollisuuden päästöistä

9.11.2010 10.21

Saija Räsänen

Euroopan unioni suitsii teollisuuden päästöjä uudella lainsäädännöllä.

Vuoden lopulla voimaan tuleva uusi direktiivi asettaa aiempaa tiukemmat päästörajat EU:ssa toimiville suurille polttolaitoksille. Tarkoitus on varmistaa, että polttolaitokset käyttävät parasta mahdollista olemassa olevaa tekniikkaa.

Päästöjen tarkkailua, raportointia ja ympäristötarkastuksia koskevia säännöksiä vahvistetaan uudessa direktiivissä. Siinä myös parannetaan yleisön mahdollisuuksia saada tietoja teollisuuden päästöistä.

Päästöjen vähentämisestä saatavat taloudelliset edut ovat EU:n laskelmien mukaan 7,28 miljardia euroa vuodessa. Säästöjä syntyy esimerkiksi saasteiden aiheuttamien ennenaikaisten kuolemien vähenemisestä. Säästöissä on huomioitu myös yrittäjille uusien laitteiden asentamisesta aiheutuvat kustannukset.

Uusilla säännöillä pyritään myös vähentämään hallinnollista taakkaa 32 miljoonaa euroa vuodessa.

euroopan unioni  päästöt  teollisuus 




Viite