Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

29.4.2019

Tuore raportti antaa eväitä hallitusneuvotteluihin, sillä yritystukien uudistustarve tunnustetaan laajalti, mutta varsinaisista toimista ei edellisellä vaalikaudella päästy sopuun.

3.12.2018

Ilmastonmuutoksen hillintä mullistaa työmarkkinat, kun päästöjä aiheuttavat työt korvautuvat vähähiilisillä. Ammattiyhdistysliike haluaa olla mukana vaikuttamassa.

12.8.2016

Runsaasti sähköä käyttävä teollisuus saa ensi vuoden alusta alkaen kymmenien miljoonien tuen valtiolta.

28.2.2012

Euroopan teollisuuden päästöt kasvoivat viime vuonna noin 2,4 prosenttia, arvioivat uutistoimisto Reutersin haastattelemat asiantuntijat. Teollisuuden osuus EU:n päästöistä on noin 40 prosenttia.

10.8.2011

Vihreiden kunnanvaltuutettu Mari Puoskari jättää Helsingin kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan tehtävän siirtyessään Logican kestävän kehityksen yksikön johtajaksi. Vihreitä Puoskari ei ole silti hylkäämässä.

26.7.2011

Intia harkitsee päästöjen suitsimista asettamalla teollisuudelle ympäristöpakotteita. Maan pääministerin mukaan luvassa on "täydellinen muutos".

9.11.2010

Euroopan unioni suitsii teollisuuden päästöjä uudella lainsäädännöllä. Vuoden lopulla voimaan tuleva uusi direktiivi asettaa aiempaa tiukemmat päästörajat EU:ssa toimiville suurille polttolaitoksille.

8.7.2010

Euroopan parlamentissa päästiin eilen keskiviikkona sopuun teollisuuden päästöjen vähentämisestä. Parlamentti hyväksyi uuden direktiivin, joka asettaa vähimmäispäästörajat muun muassa suurille polttolaitoksille.

Viite