Pohjoismaisia kohtaamisia

20.8.2010

Kaisa ja Christoffer Leka

20.8. Puhelias leirintäalueen omistaja visioi maksaessamme yöpymistä: “Pohjoismailla pitäisi olla yhteinen hallinto, niin voisimme olla vaikuttaa voimakkaammin EU:ssa.”

Suomalaisen näkökulmasta Islanti sijaitsee maan äärissä, entisen Nato-tukikohdan takia henkisesti melkein Pohjois-Amerikan rannikon tuntumassa, mutta islantilaiset itse vaikuttavat kokevan enemmän yhteenkuuluvuuden tunnetta Skandinavian maiden kanssa.

Vaikka kaikki tapaamamme islantilaiset puhuvat sujuvaa englantia, täältä ei tyypillisesti lähdetä ulkomaille töihin New Yorkiin vaan Norjaan.

Eikä Islannin pohjoismaisuus täällä mitenkään väkisin väännetyltä tunnukaan. Islantilaiset ovat jotenkin tutunoloisia, rehellisiä ja ystävällisiä. (Tai näin ainakin uskomme, emmekä lukitse pyöriä joka kerta ruokakauppaan mennessämme.)

Karu luonto tuo jatkuvasti mieleen Lapin tunturimaisemat, vähän vain vinksahtaneina: täällä vaivaiskoivut kasvavat laavapylväiden juurella. Jos ympäristön uskoo muokkaavan kansanluonnetta, niin on selvää, että täällä kasvaa samanlaisia sympaattisia individualisteja kuin Suomessa.

Olemme polkeneet ahkerasti sateen ja tuulen läpi, ja tänään auringon pilkahtaessa pitkästä aikaa innostuimme rullaamaan reilut sata kilometria Myvatn-järveltä Pohjois-Islannin pääkaupunkiin Akureyriin.

Maalaiskylien jälkeen tuntuu todella luksukselta olla oikeassa kaupungissa, jossa voi ostaa englanninkielisen pokkarin ja siemailla sitä lukiessaan chai lattea.

Mutta retkeilymajan ikkunan alla avautuu kotoisa näky: sama auto on tätä kirjoittaessani ajanut ohi kolme kertaa. Torinkiertäjiä! Kuin kotona Porvoossa konsanaan! Tässäkin siis pohjoismaiset sielut kohtaavat. 

Samaa tietä

17.8. Ennen kotoa lähtöä vitsailimme, että tällä matkalla karttaa ei sitten tarvittaisikaan, koska voisimme jokaisessa risteyksessä vain seurata ykköstien kylttiä.

Hankimme kuitenkin parikin karttaa, koska emme tosissamme odottaneet, että tien numerot olisi merkitty kaikkiin kyltteihin. Suomessahan voi joutua ajelemaan pitkäänkin tietämättä, millä tiellä oikein ollaan.

Kartta on edellisillä matkoillamme ollut täysin välttämätön, etenkin koska pyörällä ei voi ajaa moottoriteitä vaan on itse rakennettava reitti pikku pätkistä.

No, Islannissa ei moottoriteitä ole. Opaskirjan mukaan maasto on niille liian epätasaista ja teihin joudutaan rakentamaan mutkia, jotta ne eivät kulkisi haltijoiden asumusten läpi. Vastustamaton yhdistelmä pyöräilijälle!

Lisäksi joka ikisessä risteyksessä, johon olemme tulleet, on selvästi ilmoitettu, mihin ykköstie jatkuu – olipa risteyksiä päivän aikana sitten kaksi tai kaksikymmentä.

Ajatus koko matkan polkemisesta samalla tiellä voi Suomesta käsin kuulostaa järkyttävän tylsältä ja mielikuvituksettomalta, vähän kuin sahaisimme täällä vain loputtomiin Kehä ykköstä.

Islannin kehätie on kuitenkin hieman erilainen kuin suomalainen serkkunsa, se on vienyt meidät merenrannalta metsään, laaksoista vuorille ja kaupungeista erämaahan.

Tänään aloitamme noin 170 kilometrin vaelluksen Egilstadirista Myvatn-järvelle. Näiden kahden paikkakunnan välillä ei kartan mukaan ole yhtään kylää tai leirintäaluetta. Sen sijaan tien varrella pitäisi olla hyvät mahdollisuudet nähdä poroja. Kuulostaa hyvältä!

Sateen läpi

16.8. Sateen pelkoko meidät ajaa viettämään suurimman osan elämästämme sisätiloissa, talojen ja autojen turvallisten kattojen alla? Kiiruhdamme sisään sateisilta kaduilta puolijuoksua, niskat kyyryssä ja suojaten hiuksiamme vaikka sanomalehdellä, jos sateenvarjo on unohtunut kotiin.

Sade on mainio tekosyy jättää pyörä kotiin ja turvautua autoon. Paitsi jos olet pyöräreissussa ja bussiin hyppääminen tuntuisi blogin lukijoiden pettämiseltä. 

Matkustitpa pyörällä sitten Etelä-Euroopassa tai Napapiirin yläpuolella, sade on aina seuralaisenasi. Sen loppumista ei kannata jäädä tien varrelle odottelemaan, koska märissä vaatteissa tulee pian kylmä. Sen ilmestyminen ei noudata säätiedotuksia eikä reittisuunnitelmia kannata sen takia alkaa paljonkaan muutella.

Pukeudu sopivan lämpimästi, valitse vettähylkivä takki ja housut, potkaise pyörä liikkeelle ja opi nauttimaan sadeveden kosketuksesta kasvoillasi. Unohda kerrankin, miltä näytät, ja mitä muut ajattelevat sinusta. Puske eteenpäin sateen läpi ja huomaat kilometrien vilahtelevan ohi pikavauhtia.

Olemme nyt jättäneet rannikon vuonot sekä kalliot taaksemme ja sukeltaneet sisämaahan Itä-Islannissa, ja säätiedotus lupaa seuraaviksi neljäksi päiväksi sadetta. Mutta noin 400 kilometrin päässä meitä odottaa Akureyrin kaupunki, joka islantilaisen perimätiedon mukaan on maan aurinkoisin paikkakunta.

Poljemme siis eteenpäin sadepisaroiden rummuttaessa pyöräilykypärää ja odotamme hiukan leppoisampia kelejä!

Tweet