Upeat maisemat

13.8.2010

Kaisa ja Christoffer Leka

13.8. Ennen matkaan lähtöä kuvittelimme Islannissa olevan epätoivoisen jyrkkiä ylämäkiä, mutta palkinnoksi niistä henkeäsalpaavia maisemia.

Olemme parina viime päivänä kyllä löytäneet matkalehtien kuvien upeat vuoristomaisemat ja vihreät laaksot, mutta joutuneet taluttamaan pyörät vain yhden melkein pystysuoralta tuntuneen mäen päälle.

Tuntuu, että pyöräily on ollut melkein liiankin helppoa, edessä täytyy olla sitä todella vaikeaa maastoa, josta meitä on varoiteltu!

Alkumatkalla näkemämme jyrkät vuoret olivat jo suomalaiselle eksoottisia, mutta saavutettuamme nyt Vatnajökullin superjäätikön olemme pyöräilleet päät vinossa, kaulat kurkotellen tien vasemmalla puolella näkyviä jäätiköitä kohti. Onneksi liikennettä ei ole kovin paljon?

Häkellyttävin elämys oli Jökulsárlónin laguuni, jossa kellui kirkkaassa kylmässä vedessä valtavia jääkimpaleita, vai pitäisikö sanoa jäävuoria.

Ellemme huomenna kohtaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, rullaamme lounasaikaan Höfnin. Tämä 1640 asukkaan kylä on yksi Islannin merkittävimpiä maakuntakeskuksia, ja odotamme innolla pääsevämme taas ostoksille oikeaan supermarkettiin sinniteltyämme muutaman päivän huoltoasemien säilykepurkeilla ja Suomesta raahaamallamme kuivamuonalla.

Ehkäpä Kaisa löytää kaupasta jopa omenan, josta hän on haaveillut. Pienet ovat pyörämatkailijan ilonaiheet!

Emme ole yksin

11.8. Rannikkokaupunki Víkin pienessä supermarketissa kuului pyöräilykenkien kopina ja edessämme seisoi kaksi auringonpolttamaa nuorta miestä pitkissä trikoissa.

Pyörämatkailijoita! Vahdoimme muutaman sanan pastahyllyn edessä ja saimme selville, että pojat olivat tekemässä samaa kierrosta kuin mekin, mutta olivat ajaneet kehätietä myötäpäivään ja palaamassa jo Reykjavikiin.

Yhdysvalloista kotoisin olevat reissaajat olivat todella tyytyväisiä kokemaansa, mutta varoittivat meitä tulossa olevasta 140 kilometrin pätkästä, jonka varrella ei kehätiellä olisi mitään majapaikkoja.

Olemme nähneet joka päivä useita pyöräilijöitä, kaikki hauskalla tavalla samannäköisiä vedenpitävine laukkuineen ja trikoopöksyineen. Jenkkien lisäksi olemme jutelleet neljän saksalaisen ja yhden espanjalaisen kanssa, ja olemme saaneet melkein kaikilta hyödyllisiä vinkkejä matkantekoa varten. Luonnollisesti kaikille vastaantuleville pyöräilijöille moikataan, välillä myös moottoripyöräilijöille! Kaksipyöräiset pitävät yhtä.

Opaskirjoista ja tuttavien kauhutarinoista saa helposti sen kuvan, että koko maailma tahtoo vain huijata matkalaista ja varastaa pyörät, passit ja rahat. Islanti vaikuttaa erityisen turvalliselta paikalta, mutta muissakin maissa reissatesamme olemme toistuvasti törmäneet ihmisten ystävällisyyteen ja avuliaisuuteen.

Pyöräily hiukan autoilua tai junaa vaivalloisempana matkustusmuotona tuntuu herättävän erityistä sympatiaa kanssaihmisissä – joko muut ihailevat pyöräilijän itsekuria tai säälivät ressukkaa, jolla ei ole varaa autoon. Oli miten oli, jatkamme matkaa kaakkois-Islannin rannikkoa myötäillen luottavaisin mielin.

Luulot pois

9.8. Islanti otti meiltä luulot pois heti ensimmäisenä iltana, kun poljimme pari kilometriä lentokentältä retkeilymajaan. Vastatuuli hyydytti vauhdin ja sadepisarat olivat kuin neulanpistoja kasvoillamme. Menimme nukkumaan vakuuttuneina siitä, että 50 kilometrin matka Keflavikista Reykjavikiin tulisi kestämään vähintään 10 tuntia.

Aamulla heräsimme kuitenkin auringonpaisteeseen, ja pääsimme Reykjavikiin asti, ennen kuin sade sai meidät kiinni. Kello oli vasta 12, joten jatkoimme sinnikkäästi matkaa vielä melkein toiset 50 kilometriä Hveragerdiin.

Olimme melkein huomaamattamme (muutamaa tiukkaa mäkeä lukuunottamatta) nousseet päivän aikana ylängölle, jossa vuorenhuiput peittyivät sadepilvien taakse, ja alavalla viljelysmaalla sijaitsevaan Hveragerdiin laskeuduttiin hurjaa kahdeksan prosentin alamäkeä pitkin. Christofferin matkamittari mittasi huippunopeudeksi yli 45 kilometriä, Kaisan hermot pettivät jo mäen alkupäässä ja kädet hakeutuivat jarruille.

Maisemat ovat tuoneet mieleemme Pohjois-Norjan puuttomat tunturitiet, joilla kolme vuotta sitten ajelimme. Sama puuton, melkein tasainen maa, jossa pienet punaiset kukat uhmaavat 11 asteen lämpötilaa, tuulta ja sadetta.

Mutta horisontissa näkyvät terävät vuorenhuiput, ja niiden edessä nousee kuumista lähteistä höyryä. Seuraava tavoitteemme onkin päästä tutustumaan läheisemmin tähän rikinhajuiseen luonnonilmiöön, tai ainakin jonkin matkan varrelle osuvan kaupungin lämpimään ulkoilma-altaaseen.

Seikkailu alkaa

6.8. Kaksi pyörää, yksi peräkärry, yksi iso laukku, Islannin kartta ja kaksi melko hätääntynyttä pyöräilijää. Seikkailun ainekset ovat koossa, ja tänään lähdemme matkaan.

Kesällä 2007 pyöräilimme kotioveltamme Porvoosta Jäämerelle Pohjois-Norjaan, ja seuraavana kesänä suuntasimme etelään, määränpäänä Nizza.

Asfalttitiet, pellot, joet, pikkukylät ja metsät ovat tulleet tutuiksi, ja vakuuttaneet meidät siitä, että pyöräily on matkustusmuotona ylivertainen mihin tahansa moottoriajoneuvoon verrattuna. (Vaikka kaatosateen valuessa selkää pitkin mieleen hiipiikin ajatus penkinlämmittimistä ja tuulilasinpyyhkimistä.)

Tällä kertaa maisemat tulevat olemaan aivan muuta kuin Saksassa ja Ranskassa: odotamme näkevämme Islannin ympäri kiertävän tien varrella jäätikköjä, laavakiveä, geysirejä, ehkä tuhkaakin kevään tulivuorenpurkauksen jäljiltä. Kaisa toivoo erityisesti, että ystävällinen islanninhevonen tulisi nuuhkimaan taskujamme makupalojen toivossa.

Mutta matkan suurin haaste ei ole itse pyöräily, vaan pakkaaminen. Yhden ison laukun pitäisi nielaista kahden ihmisen kuukauden vaatteet, makuupussit, hammasharjat, vararenkaat ja teltta. Matkalukeminen on valittava tarkkaan, koska tilaa on vain yhdelle kirjalle.

Hikisen ahtamisurakan jälkeen suuri keltainen laukku seisoo nyt eteisessä täynnä tavaraa. Jotain on varmasti unohtunut, ja joitakin varaosia emme toivottavasti tule tarvitsemaan. Mutta pääasia on, että taakse ei katsota! Islannin valloitus on alkanut!

Vihreä Lanka seuraa elokuussa Kaisa ja Christoffer Lekan pyöräilymatkaa Islantiin.

Tweet