Naisen paikka

5.10.2007

Elina Hirvonen

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja.

”Mieheni? Ei toivoakaan. Me opiskelemme ja teemme töitä yhtä paljon, mutta minun on hoidettava lapset ja koti.”

Olimme matkalla juhlista kotiin sambialaisen tuttavani, kolmikymppisen naisen kanssa. Ihmettelin, miten hän saa aikansa jaettua opettajantyön, yliopisto-opintojen ja kahden lapsen välillä. Mieleen tuli, että ehkä aviomies osallistuu jotenkin.

No, ei osallistu.

Kysymys sai tuttavan pohtimaan sambialaisen naisen asemaa: Miten sukupuoliroolit eivät anna naiselle mahdollisuutta päättää koska, kenen kanssa ja millä tavalla harrastaa seksiä.

Miten väkivaltaisessa suhteessa elävillä naisilla ei ole paikkaa minne mennä, ja miten tasa-arvoa kannatetaan suhteessa poliittisiin oikeuksiin, mutta yksityiselämässä jyräävät perinteiset mallit.

Vierailin kuusi vuotta sitten Eritreassa, joka on tilastojen mukaan yksi maailman tasa-arvoisimpia maita.

Tausta on raadollinen: sota Etiopian kanssa. Poliittisia oikeuksia oli vaikea kieltää naisilta, jotka olivat taistelleet itsenäisyyden puolesta.

Nyt maan parlamentissa on naiskiintiö ja yliopisto-opiskelijoista suurin osa on naisia. Yksityiselämään ja seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa uskotaan silti kahlitseviin käsityksiin ”hyvästä” naisesta.

Eritreassa kuuntelin isän ja parikymppisen tyttären väittelyä perinteisten roolien oikeutuksesta. Isän mukaan rooleja oli kunnioitettava, koska ne ovat ehto kulttuurin säilymiselle.

Saman käsityksen esitti viime viikolla sambialainen nainen, joka järjestää yhtä maan lukuisista perinteisistä seremonioista.

Afrikkalaiset naistutkijat ovat kritisoineet länsimaisten aktivistien tapaa osallistua Afrikan naisten asemaa koskeviin keskusteluihin. Erityisesti ympärileikkausten saama huomio on kritiikin mukaan jopa vahvistanut tapaa – se on alettu kokea erityisen varjeltavaksi kulttuurin osaksi.

Tarve suojella omaa kulttuuria näkyy afrikkalaisessa julkisessa keskustelussa jatkuvasti. Maanosan historian ja maailmanpoliittisen aseman suhteen asenne on vähintään ymmärrettävä.

Ihmisoikeuksiin liittyvissä keskusteluissa se on haaste. Mikään ei auta afrikkalaisia naisia vähempää kuin naisten ihmisoikeuksien esittäminen asiana, missä ”takapajuisen” Afrikan pitäisi seurata ”edistynyttä” länttä.

Kun kerroin, että myös Suomessa keskustellaan sukupuolten rooleista, tuttava häkeltyi. Vielä oudompaa oli, että raiskauksesta avioliitossa tuli rikos lähes 90 vuotta sen jälkeen, kun naiset olivat saaneet oikeuden äänestää.

Väite perinteisten sukupuoliroolien merkityksestä kulttuurin säilymiselle perustuu oletukselle, että jossain muualla on toinen perinne.

Radikaaleinta, mitä afrikkalaisten naisten hyväksi voi tehdä, ei ole erilaisuuden, vaan samankaltaisuuden korostaminen: Että kahlitsevat sukupuoliroolit eivät ole afrikkalainen, vaan maailmanlaajuinen perinne. Että roolien uudelleenmäärittelystä keskustellaan kaikkialla.

Ja että Afrikassa keskustelu ei synny eurooppalaisten arvoista, vaan sambialaisten, eritrealaisten tai sudanilaisten naisten tarpeista.