Pysäyttäkää lumo-skeptikot

20.4.2010

Minttu Massinen

Parhaillaan vietetään luonnon monimuotoisuuden vuotta niin kansainvälisesti, ympäristöjärjestöissä kuin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitossakin. Komeasta nimestään huolimatta 2010 on epäonnistumisen vuosi.

Kansainvälinen tavoite oli pysäyttää luonnon monimuotoisuuden väheneminen vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteesta jäädään kauas, ja aktiiviseen keskusteluunkin on herätty vasta nyt, kun tavoitteessa pitäisi jo olla.

Julkisessa keskustelussa tunnetaan ennestään maahanmuuttokriitikot ja ilmastoskeptikot. Monimuotoisuuskeskustelun nousu on tuonut uuden ryhmän, luonnon monimuotoisuus -skeptikot.

Lumo-skeptikko kyseenalaistaa biologien tutkimustulokset niin kuudennen sukupuuttoaallon olemassaolosta ja syistä kuin ratkaisukeinoistakin. Aivan samoin kuin ilmasto on lämmennyt ennenkin, sukupuuttoaaltoja on ollut maapallon historiassa, eli heidän mukaansa käynnissä oleva monimuotoisuuden kato on yhtä vähän ihmisen aiheuttamaa kuin ilmaston nykyinen lämpeneminen.

Lumo-skeptikkoa kuunnellessa ei tiedä, itkeäkö vai nauraa. Tähän mennessä pähkähulluin heitto on ollut saimaannorpan suojeleminen syömällä sitä.

Pari faktaa. Laulujoutsenta ei 1950-luvulla pelastettu uhkaavalta sukupuutolta syömällä. Se suojeltiin syömiseltä rauhoittamalla ja runsaalla valistustyöllä. Veden alta esimerkiksi sopii tonnikala, joka on syöty sukupuuton partaalle maailman meristä sekä purkitettuna että raakana.

Lumo-skeptikko syyttää luontoväkeä keskittymisestä pandaan, saimaannorppaan ja muihin söpöihin nisäkäslajeihin. Samaan aikaan luonnonsuojelijat ovat naurettavia piipertäjiä vaatiessaan suojeltavaksi milloin mitäkin öttiäistä ja kääpää.

Ei ole norpan ja liito-oravan vika, että ne ovat söpöjä, suurisilmäisiä karvaeläimiä, joiden kohtalo kiinnostaa ihmisiä. Eikä ole korpikolvan ja pursukäävän syytä, että ne ovat pieniä ja huomaamattomia. Luonto on siitä jännä, että kaikilla lajeilla on oma tehtävänsä esimerkiksi saaliina, saalistajana tai vaikkapa elinympäristön luojana.

Elinympäristöt lumo-skeptikko unohtaa kokonaan. Luonnon monimuotoisuus on kuitenkin myös elinympäristöjen moninaisuutta aina luonnontilaisista soista ja metsistä ihmistoiminnan synnyttämiin perinnemaisemiin ja kaupunkiluontoon.

Luonnon monimuotoisuuden suojelu tiivistyy ajatukseen luonnon itseisarvosta. Se on käsitteenä lumo-skeptikoille ja kokoomuslaisille kolopesijöille kuin vierasta kieltä.

Lumo-skeptikoita tai ei, peli ei ole vielä täysin menetetty.

Puhumalla pontevasti luonnon itseisarvosta ja ryhtymällä tekoihin epäonnistumisen vuosi 2010 on käännettävissä aidoksi luonnon monimuotoisuuden juhlavuodeksi. Aloitetaan vaikka kieltämällä viimein verkkokalastus saimaannorpan levinneisyysalueella.

Tweet