Euroviisujen jälkilämmössä

25.5.2007

Pekka Haavisto

Kirjoittaja on helsinkiläinen vihreä kansanedustaja.

Miten olette toipuneet euroviisuista? Itselläni euroviisuhuuma syttyi hitaasti, mutta siitä toipumiseen onkin sitten mennyt enemmän aikaa.

Vaikka oma semifinaalisuosikkini, andorralainen kitararockyhtye Anonymous äänestettiin ulos jo karsinnoissa, semifinaalit Hartwall-Areenalla olivat kokemisen arvoiset.

Permannon fanikatsomossa innokkaimmat euroviisuharrastajat heiluttivat lippujaan, huusivat ja taputtivat suosikeilleen. Tilanne muistutti urheilukilpailuja.

Mutta mitä näkyikään: Venäjän lippu heilui rytmikkäästi, kun virolaiset olivat lavalla. Kreikkalaisten pienet sinivalkoiset liput rytmittivät makedonialaisten esitystä. Turkin lippuja liehutettiin, kun Kypros ja Kreikka olivat lavalla.

Hyvä tavaton. Missä muualla Euroopassa näette näinä aikoina tällaista me-henkeä? Ainoat buuaukset kuultiin loppukilpailuissa, kun perinteiseen tapaan naapurimaat antoivat toisilleen vähän liiankin korkeita pistemääriä.

Näitä euroviisuja pilkattiin intervision laulukilpailuiksi Keski- ja Itä-Euroopan maiden laajan osallistumisen ja hyvän menestyksen vuoksi. Lavalla olivat Ukraina, Valko-Venäjä, Moldova, Georgia, Armenia.

Kun katsoi osanottajalistaa, minulle tuli déjà-vu näky vuosien takaa: 1970-luvun alussa Inter-Rail-kortin takakanteen oli painettuna suurin piirtein sellainen Euroopan unioni, jossa me nyt elämme. Reilasimme tulevaisuuden Euroopassa.

Olisiko euroviisujen osanottajissa seuraavan, uuden Euroopan kartta? Ainakin Hartwall-Areenan fanikatsomossa se Eurooppa näytti elävän saumattomasti yhdessä.

Brysselissä ei ole nähty vuosiin sellaista Eurooppa-innostusta, jota euroviisujen aikana nähtiin viisuhallissa ja Helsingin kaduilla.

Vaikka ei pitäisikään euroviisujen tyylisestä musiikista, tämä on merkittävää pronssipatsaskiistojen, lihavientirettelöiden, puutullijupakoiden ja uuden nationalismin riivaamassa maanosassa.

Hattuni nousee sille euroviisuyleisölle, jonka liput liehuivat ja aplodit kuuluivat monien poliittisten raja-aitojen ylitse.

Eurovision laulukilpailujen tunnusmelodia Marc-Antoine Charpentierin Te Deum ei varmaan sävellyksenä ole niin ihmeellinen, mutta minulla menevät aina väreet selkäpiissä sen kuullessani. Tähän ei Chiracin perustuslakia tarvita. ”Kun rakkaus kerran voittaa, se kaikki kansat yhdistää.”

Kyllä sen ajatuksen takia kannattaa kerran vuodessa pitää eurooppalaiset laulukilpailut. Serbian voitto ei ollut pieni juttu. Kunhan Serbian ja Kosovon suhde saadaan kuntoon, Länsi-Balkan tulee laulaen Euroopan unioniin.