Naimisissa julkisuuden kanssa

25.5.2007

Jaana Reijonaho

Sanotaan, että avioliitossa täytyy elää monenlaisia hetkiä. Avioliitto on sopimus, jossa luvataan kestää myötä- ja vastoinkäymiset. Politiikka ja julkisuus ovat naimisissa keskenään. Se on liitto, jossa on ylä- ja alamäkiä: on upeita päiviä, mutta välillä huonojakin hetkiä.

Mielestäni poliitikko ja politiikan palveluksessa olevat ihmiset ovat väärällä alalla, jos he luulevat saavansa julkisuudesta vain kehuja ja ylistystä. Tiedotusvälineiden rooli on olla neljäs valtiomahti ja syynätä vaaleilla valittujen edustajien tekemiset perin pohjin. Olisi jotenkin valheellista ja falskia, jos vihreiden politiikasta kirjoitettaisiin pelkästään ylistäviä lausuntoja.

Mielipiteitä ja näkökulmia on siis lupa ottaa. Huolestuttavaksi tilanne muuttuu, jos jostakin näkökulmasta tulee muotinäkökulma, ja sitä aletaan kritiikittömästi toistaa tiedotusvälineissä.

Hyvä esimerkki tästä olivat kevään eduskuntavaalit. Niistä sanottiin, että ne ovat ”välivaalit”, joissa mikään ei muutu ja että SDP:n ja keskustan välillä olisi jo ennen vaaleja asiat sovittu. Epäilemättä tällaisiakin keskusteluja käytiin, ja varmoina pidetyistä lähteistä irronneet lausahdukset tukivat ajatusta. Kuitenkin kokoomus voitti vaalit, ja SDP on nyt oppositiossa.

”Välivaalit” olikin siis vain yksi näkökulma, joka tiivistyi tiedotusvälineissä milteipä kovaksi faktaksi. Eduskuntavaaleista kirjoitettiin, ettei ”niissä ole sähköistävää, Irak-skandaalin tapaista jupakkaa”. Välivaaliolettamusta tuki siis sekin, ettei ollut olemassa seksikästä kärkiteemaa eikä pääministerivaaliteema ottanut tuulta alleen.

Kuitenkin moni kaduntallaaja totesi, että on hienoa, kun nyt puhutaan oikeista asioista eli vanhustenhoidosta. Joskus tuleekin mieleen, että onko politiikan julkisuusprioriteettilistalla ykkösenä istuva ulko- ja turvallisuuspolitiikka vain meidän politiikan ammattilaisten – poliitikkojen, puolueiden ja politiikan toimittajien – ammattikieltä, joka ei monelle aukene?

Eräs politiikkaan ja julkisuuteen vaikuttava tekijä on työelämän murros. Työntekijät on pistetty ahtaalle ja töitä paiskitaan yhä pienemmin resurssein. Uskon, että moni toimittaja huokaisee työpäivän jälkeen samaan tapaan kuin monessa työyhteisössä tiedotusväkikin: ”Olipa säpinäpäivä – ihme, että tästäkin selvittiin!”

Vuonna 2001 – aloittaessani työni vihreiden palveluksessa – asiat tapahtuivat hiukan hitaammin. Uutistahti ja kilpailu ovat kiristyneet niin, että nyt on tärkeää kuka sanoo ensin. Uutiset ja uutismaailma eivät varmaan koskaan voi olla hitaita, mutta onko siinäkään nyt rotia, että kilpaillaan melkeinpä verisesti mikä tuutti julkaisee uutisen ensimmäisenä nettisivuillaan?

Minä olen elänyt nämä reilut kuusi vuotta hyvässä, mutta vaihtelevassa ja vaativassakin avioliitossa. Kiitos niin vihreille kuin politiikan julkisuuden tekijöille näistä kokemusrikkaista ja mieleenpainuvista vuosista.