Ympäristöaneita

15.7.2009

Elina Hirvonen

Huomisaamuna se tapahtuu. Kattoteltalla varustettu automme lähtee Lusakasta kohti Helsinkiä. Valmisteluissa on ollut niin monta mutkaa, että sambialaiset ystävät vitsailevat noituudesta. Nyt, kun lukemattomilla korjaamoilla käytetty auto on vihdoin valmiina lähtöön, mielessä on helpotus, jännitys ja syyllisyys.

Viimeksi mainittu siksi, että laskin vasta nyt kunnolla matkan ymäristövaikutuksia. Päätös ajaa Sambiasta Suomeen autolla syntyi monista syistä. Ajattelimme, että kun joka tapauksessa palaamme Eurooppaan, haluamme samalla nähdä  pohjoisen Afrikan maita. Halusimme siirtyä kahden Sambiassa vietetyn vuoden jälkeen uuteen elämään rauhassa, kaikkea sulatellen.

Ja sitten, ympäristö. Emme toki kuvitelleet autolla ajamisen olevan ekomatkailua. Silti oletimme sen olevan ympäristön kannalta hitusen parempi kuin lentäminen. Laskettuani asiaa internetin hiililaskureilla huomasin, että matkan päästöt ovat yhtä isot tai suuremmat kuin mitä lennot Suomeen olisivat.

Eikä kyse ole vain tästä matkasta. Rakastan matkustamista. En tiedä mitään ihanampaa kuin jännityksen tunne saapuessa paikkaan, jossa ei ole ennen käynyt. Vaikka matkustan junilla tai busseilla aina kun se on mahdollista, matkustaminen on ylivoimaisesti suurin ilmastosyntini. Syötän hiililaskureihin myös työmatkojen lennot, koska niiden poisjättäminen olisi huijausta. Minähän haalin työtehtäviä, joissa pääsee matkustamaan.

Olin teininä punkkari. Punkkareiden kesken kulutusvalintojen merkityksestä puhuttiin jo ennen kuin kysymykset olivat nousseet valtamediaan. Ostettiin reilun kaupan kahvia, syötiin kasvisruokaa ja  boikotoitiin ylikansallisia yhtiöitä.

Osa punkkareista kritisoi äänekkäästi "väärin" kuluttavia ihmisiä. Silti myös heidän etiikkansa oli valikoiva: lihaa ei syöty, mutta nahkaiset niittitakit pidettiin. Tukan sai värjätä vihreäksi eläimillä testatulla värillä ja lähes kaikki polttivat tupakkaa. Sama ilmiö näkyy nyt, kun kuluttamisen vaikutuksista puhutaan paljon. Edes tiedostavina itseään pitävien ihmisten valintoja ei ohjaa eettinen johdonmukaisuus. ”Pahoista” asioista pidetään rakkaimmat.

Kyselin ympäristönsuojeluun erikoistuneelta ystävältä, miten pääsisin matkailun tuottamasta syyllisyydestä. "Et mitenkään", hän sanoi. "Paitsi jos alat matkustaa pyörällä." Niinhän se on. Kuva itsestäni on väärä. Ajattelen olevani ympäristötietoinen tyyppi. Silti matkustan niin paljon, että vaikka yritän muuten tehdä ekologisia valintoja, hiilijalanjälkeni on kamala.

Aiomme korvata automatkan Eurooppaan aneilla, istuttamalla puita. Mutta silti: tämän matkan jälkeen olen menossa työmatkalle. Rakastan sitä. Ja toivon, että joku rajoittaisi minua. Että ympäristöä rasittavasta matkustamisesta tulisi niin hankalaa, ettei sitä olisi järkeä tehdä. Vielä enemmän toivon, että Helsingistä kulkisi pian juna Tallinnaan, ja junarata Kairosta Kapkaupunkiin toteutuisi vihdoin. Jos niin ei käy, olkaa kilttejä ja asettakaa minulle rajat!

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.

Tweet