Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
7.7.2009
Onko tämä viimeinen kerta, kun kävelen tällä tiellä? Viimeinen kerta, kun lapset huutavat ”How are you?” Viimeinen kerta, kun näen tämän ihmisen?
Kaksi vuotta Sambiassa on pian ohi. Jos kaikki menee hyvin, lähdemme ensi sunnuntaina ajamaan vanhalla Land Roverilla takaisin Suomeen.
Koti on täynnä pahvilaatikoita ja olo mietteliäs. Suomeen muuttaminen tuntuu enemmän uuden elämän alulta kuin palaamiselta vanhaan. Samalla Sambia on täynnä rakkaita ihmisiä, paikkoja ja muistoja. Päivissä haikeutta, joka ei liity vain täältä lähtemiseen, vaan luopumiseen ja ajan rajallisuuteen ylipäätään.
Kun kaksi vuotta sitten muutimme Sambiaan, maassa elettiin toiveikkuuden aikaa. Sambian ulkomaanvelat oli annettu anteeksi, ja hallitus oli panostanut terveydenhuoltoon ja maatalouteen. Eteläisen Afrikan maiden talous kasvoi nopeammin kuin vuosikymmeniin.
Kansainvälinen talouskriisi murensi toivon. Nyt puhutaan suljetuista kaivoksista, työttömyydestä ja perheistä, joilla ei ole varaa pitää lapsia koulussa. Samalla sambialainen ministeri on käyttänyt julkista, osin kehitysapurahaa hotellien ja autojen ostamiseen. Kukaan ei joudu vastuuseen. Uutisia lukiessa mieleen hiipii kysymys: ”Tuleeko tästä mitään?”
Nigerialainen kirjailija Chimamanda Ngozi Adichie on sanonut, että ihmisillä on ”Idea Afrikasta”. Se on manner, johon mennään auttamaan.
Minulla on ollut Afrikasta monta ideaa. Lapsena halusin antaa säästöni nälkää näkeville etiopialaislapsille. Nuorena olin varma, että ongelmat ratkeaisivat reilummilla kauppasäännöillä ja kehitysapua lisäämällä. Nyt ideoiden tilalle on tullut afrikkalaisia ystäviä, joilla on erilaisia näkemyksiä siitä, miten heidän kotimaansa pääsisi kehityksen rattaille.
Uskon yhä reilumpien kauppasääntöjen välttämättömyyteen, mutta kehitysavun lisäämisestä en ole varma. Enkä usko, että mikään mitä eurooppalaiset tekevät ratkaisee Afrikan tulevaisuutta. Sen sijaan uskon, että afrikkalaisten ja eurooppalaisten kohtalot ovat jaetut, ja se mikä tapahtuu muualla vaikuttaa myös meihin.
Ja uskon, että tunteiden sijaan keskustelu kehitysavusta tai Euroopan ja Afrikan suhteista tarvitsee analyysiä, suurten ideoiden sijaan sävyjen tutkimista.
Jään kaipaamaan sambialaisia ystäviä, uusia maailmoja avaavia keskusteluja, telttailua luonnonpuistoissa ja aamuauringon sävyjä. Jätän mielelläni pönöttävät poliitikot ja konservatiivisen, välillä fundamentalistisen uskonnollisen ympäristön.
Olen onnellinen, että saan taas viettää aikaa suomalaisten ystävien kanssa, kävellä iltaisin kadulla ja istua meren rannassa. Pelkään, miltä eurooppalainen kulutusyhteiskunta tuntuu Sambian jälkeen.
Kiitos kaikille blogia seuranneille ja kommentoineille. Olen nauttinut keskusteluista, haastetuksi tulemisesta ja erilaisten mielipiteiden seuraamisesta.
Tästä eteenpäin kerron kotimatkasta, joka kulkee Sambian, Tansanian, Ugandan, Kenian, Etiopian, Sudanin, Egyptin, Libyan ja Tunisian läpi Eurooppaan. Annan mielelläni vinkkejä kaikille, jotka haaveilevat tekevänsä samanlaisen matkan.
Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.
Tweet