Mustien ja valkoisten paikat

22.6.2009

Elina Hirvonen

"Olen aina ollut sitä mieltä, että mustille ja valkoisille kuuluvat samat oikeudet. Jos valkoiset saavat uima-altaan, myös mustien täytyy saada sellainen. Mutta ei samaan paikkaan."

Tuli loimuaa takassa. Juomme makeaa eteläafrikkalaista viiniä ja keskustelemme 82-vuotiaan naisen kanssa. Hän on ystävällinen, sivistynyt ja kiinnostunut maailmasta. Kun kerromme kotimaamme, hän alkaa heti muistella Suomen sotahistoriaa.

Mutta kun puhe kääntyy hänen kotimaansa menneisyyteen, keskustelu saa uuden sävyn. "Olen aina ollut kiltti mustille. Sanoin palvelijalleni kiitos. Mutta en koskaan olisi pyytänyt häntä viereeni istumaan."

Kaikki alkoi auton moottorista, joka hajosi matkalla Sambiasta Etelä-Afrikkaan. Korjaaminen kesti yli sovitun ajan ja korjaamon omistaja, rujoja vitsejä murjova valkopartainen mies halusi majoittaa meidät perheensä luo. Kodikkaassa omakotitalossa asui isäntämme lisäksi tämän naisystävä, ja naisen yli 80-vuotiaat vanhemmat.

Perhe oli häkellyttävän vieraanvarainen. Me tuntemattomat saimme loistavan illallisen, avaimet heidän kotiinsa ja käyttöömme perheen auton. Olimme samaan aikaan kiitollisia ja kiusaantuneita. Jälkimmäistä siksi, että isäntiemme vieraanvaraisuudella oli yksi ehto: valkoinen iho.

Olimme jo aikaisemmin päätyneet kummallisiin keskusteluihin valkoisten eteläafrikkalaisten kanssa. Kerran törmäsimme viinitilalla ystävälliseen perheeseen, joka halusi tietää mitä teemme työksemme. Kun mieheni kertoi työskentelevänsä YK:lla, seurasi jäätävä hiljaisuus. "YK...", sanoi perheen äiti "meillä ei ole siitä mitään hyvää sanottavaa."

Perhe teki selväksi, etteivät he hyväksyneet YK:n roolia apartheid-järjestelmän purkamisessa, eivätkä koko järjestelmän loppumista. Toisella kertaa museota emännöivä herttainen nainen löi kätensä yhteen kun  kerroimme, että asumme Sambiassa. "Voih, asutte maassa joka oli NIIN ihana. Kunnes mustat ottivat vallan."

"Vihaan eniten kahta asiaa. Ensimmäinen on rasismi. Toinen on mustat."

Asuimme perheen luona kaksi päivää, mutta emme löytäneet järkevää tapaa suhtautua isännän vitseihin. Ajattelin mustia ystäviäni, älykkäitä, sivistyneitä, sanavalmiita tyyppejä. Miten he olisivat reagoineet?

Illalla sängyssä luin muutaman vuoden vanhaa lehteä. Siinä kerrottiin valkoisesta, äärioikeistolaisesta liikkeestä, joka halusi kaataa hallituksen ja ajaa kaikki Etelä-Afrikan mustat maan rajojen ulkopuolelle. Liike oli aloittanut toimintansa järjestämällä pommi-iskuja mustien asuinalueille.  Iskuissa oli kuollut kymmeniä ihmisiä.

Seuraavana päivänä ajoimme isäntäperheen autolla ravintolaan meren rantaan. Viereisessä pöydässä istui seurue 80-luvun tyylisiin vaatteisiin pukeutuneita teinejä. Muutaman iho oli musta, muutaman vaaleanpunainen, muutaman kellertävä.  He olivat ainakin neljäkymmentä vuotta nuorempia kuin isäntämme. Se tuntui lohdulliselta.

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.

Tweet