Ei, ei ja ei tuloerojen kasvulle!

12.6.2009

Elina Hirvonen

Meri kimaltaa. Prameiden talojen reunustamalla rantakadulla kävelee kultakirjottuihin toppeihin pukeutuneita naisia.

Olemme Etelä-Afrikan Kapkaupungissa ja odotamme, että auto, joka hajosi matkalla Sambiasta tänne, korjataan. Rannalla lenkkeillessä häikäistymme kaikkialla pursuavasta vauraudesta. Massiivisia veneitä, huippukokkien ravintoloita, botox-ruiskeita.

Kaikki huikean kauniilla niemellä, jonka katveissa leviää myös toisenlainen maailma. Sellainen, jossa asutaan peltihökkeleissä, ja naiset paistavat  ruuaksi teurastamolta jääneitä lampaanpäitä. Niitä syövät ihmiset, joilla ei ole varaa muuhun.

Kapkaupungissa on apeaa lukea uutisia Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkijan Marja Riihelän vastikään tarkastetusta väitöskirjasta. Se antaa tieteellisen muodon asioille, joista osan jo tiesimme: tuloerot ovat kasvaneet Suomessa edellisen laman jälkeen poikkeuksellista vauhtia.

Suhteellinen köyhyys on lisääntynyt ja köyhyysjaksot pidentyneet. Vuonna 2007 pienituloisimman kymmennyksen tulot pienenivat 0,4 prosenttia, suurituloisimman kasvoivat 3,4 prosenttia.

Kehityksen takana ovat poliittiset päätökset. Suomessa on aikaisemmin ollut talouskasvun kausia, jolloin tuloerot ovat pienentyneet. 1990-luvun puolivälin jälkeen hallitusten päätökset ovat kasvattaneet tuloeroja riippumatta siitä, mitä väriä ministerit ovat tunnustaneet.

Mitä väliä tällä on? Toisten mielestä ei mitään. Suomi on yhä maailman tasa-arvoisimpia maita. Monen mielestä tuloeroja on syytä kasvattaa.

Minusta sillä on valtavasti väliä. Suomessa tehdään ikuisen “tämä on välttämättömyys” jupinan alla politiikkaa, joka murtaa yhteiskuntaa ratkaisevasti. 1990-luvun puolivälin jälkeen tehdyt päätökset tarkoittavat, että sekä vauraus että köyhyys kasaantuvat paitsi yksilöiden, myös sukupolvien kohdalla.

Ihanne yhteiskunnasta, jossa ihmisten mahdollisuudet määräytyvät kykyjen ja ahkeruuden, eivät syntyperän mukaan, on hiljaa muuttunut ajatukseksi, että sukupolvien yli jatkuva köyhyys on ihan jees.

Päättäjillä on tapana hokea, että tuloerojen kasvua olennaisempaa on köyhien asema. Siksi on kummallista, että viime vuosien päätökset SEKÄ kasvattavat tuloeroja ETTÄ heikentävät köyhien asemaa.

Miksi? Siksi, että huono-osaisimmat ovat hiljaisia, eikä heidän puolellaan ole äänekkäitä lobbaajia? Siksi, että että rikkauden ja köyhyyden uskotaan olevan itse ansaittua, vaikka taustalla olisivat absurdit optiot tai sairauden ja epäonnen kierre? Siksi, että päättäjät uskovat oikeasti toimivansa pakon sanelemina?

Etelä-Afrikka on äärimmäisten tuloerojen yhteiskunta. Keskiluokka puhuu turvallisuudesta yhtä paljon kuin suomalaiset säästä. Maan rennoimman kaupungin kaikissa ovissa on kalterit ja kodeissa paniikkinappulat, jota painamalla saa luokseen aseistetut vartijat.

Hallinnollisen pääkaupungin Pretorian kadut ovat aina autioita. Ihmiset ajavat vartioitujen ostoskeskusten ja sähköaidalla varustettujen kotien välillä. Lenkille lähteminen olisi pähkähullua.

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.

Tweet