Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
6.5.2019
Politiikka on paitsi ideologiaan pohjautuvaa maailman muuttamista myös peliä. Hallitusneuvottelut paljastavat ehkä selvimmin politiikan kaksijakoisen luonteen.
Neuvotteluissa on pakko pelata ja tinkiä omasta ideologiasta, jotta voi saada valtaa ideologisen näkemyksensä taakse ja maailman muuttamiseen.
Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) ei ole hallituspohjamieltymyksiään paljastanut, mutta vahvin veikkaus on ollut demareiden, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n muodostama niin sanottu kansanrintama.
Rinne kertonee huomenna tiistaina, miltä pohjalta hallitusta lähdetään yrittämään. Sitä ennen varmuutta kansanrintamasta ei ole.
Sitä on kuitenkin kiehtovaa pohtia poliittisen pelin ja ideologien taistelukenttänä. Kokoonpanon suurin kysymysmerkki voisi nimittäin olla se, millä ehdoilla keskusta ja vihreät mahtuisivat samaan hallitukseen.
Keskusta esimerkiksi haluaa käyttää metsiä nykyistä enemmän. Vihreät haluaa vähentää hakkuita.
Tie hallitukseen ja vallankäyttöön kulkee hallitusneuvottelupelin ja kompromissien kautta. Mistä tavoitteistaan vihreät joutuu hallituspelissä tinkimään?
Metsien käytön lisääminen on peräti keskustan kynnyskysymys. Tosin niputettuna joulukuun kahdeksan puolueen sitoutumiseen tehokkaaseen ilmastopolitiikkaan ja metsien kestävään käyttöön.
Nykyinen metsien käyttö on kestävää siinä mielessä, että metsää kasvaa selvästi enemmän kuin sitä hakataan.
Ekologisen kestävyyden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Maaliskuun alkupuolella julkaistu uhanalaisuusarvio kertoi, että suomalainen metsäteollisuus on ajanut jo selvästi nykyistä alemmilla hakkuumäärillä monet metsälajit ahdinkoon.
Vihreät vaati vastauksissaan hallitustunnustelijan kysymyksiin, että metsän hakkuita on vähennettävä ilmaston ja monimuotoisuuden kannalta kestävälle tasolle.
Tasoa ei vastauksessa määritelty kuutioina, mutta yhtenä vastauksen lähteenä mainitaan Hiiltä pois ilmakehästä -avaus, jossa hakkuut halutaan palauttaa korkeintaan 65 miljoonaan kuutioon vuodessa, Juha Sipilän (kesk.) hallitusta edeltäneelle tasolle.
Siinä on pelaamista, että näillä korteilla saadaan kompromissi, jonka vihreät ja kepu voivat molemmat hyväksyä.
Vihreiden kättä pelissä heikentää se, etteivät muut puolueet ole olleet erityisen kiinnostuneita monimuotoisuuden säilyttämisestä.
Antti Rinteen puheet Kemin sellutehdashankkeesta viittavat enemmänkin haluun lisätä hakkuita nykyisestä ennätystasosta.
Myöskään muuten ympäristökysymyksissä vihreitä lähellä oleva vasemmistoliitto ei suoraan kannattanut hakkuiden vähentämistä ympäristö- ja kehitysjärjestöjen kyselyssä ennen vaaleja.
Kannattaako vihreiden tehdä hakkuiden vähentämisestä kynnystä hallitukseen menolle, jos voittoa ei voi saavuttaa? Ovathan hallituksen keinot nopeaan metsän hakkuiden vähentämiseen rajalliset.
Hallitusohjelmaan ei toki ole pakko kirjoittaa mitään tyhjentävää metsien käytöstä. Kestävä käyttö on esimerkiksi sanapari, joka tarkoittaa kaikille sopivasti eri asioita.
Hankausta kepun kanssa tulisi varmasti monista muistakin asioista. Ilmaston lämpenemisen rajoittamiseen puoleentoista asteeseen ovat sitoutuneet muut paitsi perussuomalaiset, mutta käytännön toimiin ryhtyminen on aivan eri asia.
Vihreät luopuisi turpeen ja lämmitysöljyn energiakäytöstä sekä polttomoottoriautojen myynnistä 2030 mennessä. Ainoa keskustan hallitustunnustelija Rinteelle antamissa vastauksissa mainitsema takaraja on julkisten kiinteistöjen öljylämmityksen lopettaminen 2023.
Turve on vihreille myrkkyä ja kepulle mannaa. Sen polttamisesta luopumisen keskusta tunnustaa vastauksissaan niin, että puolue esittää turvekomissiota, jonka tavoitteena ei olisi turpeen käytön lopettaminen vaan parempien turvetuotteiden kehittely polttamisen tilalle.
Eivätkä mahdolliset erimielisyyden aiheuttajat tähän lopu, esimerkiksi vihreiden ja kepun perhevapaalinjaukset eroavat selvästi toisistaan.
Jos keskusta lähtee hallitusneuvotteluihin, se lähtee niihin paineettomassa tilanteessa.
Enemmistöhallitusmallissa oman poliittisen ideologian ajaminen onnistuu kouriintuntuvasti vain hallituksessa, minkä vuoksi keskustalla – kuten muillakin puolueilla – on vähintään tietty perushimokkuus hallituspaikan perään.
Vaalien suurimmalle häviäjälle neljän vuoden huilaus oppositiossa ja rivien suoristaminen on kuitenkin melkein yhtä houkutteleva vaihtoehto. Niinpä kynnyskysymyksiä pantiinkin hallitustunnustelija Rinteelle pöytään käsivarren mitalta.
Oppositiossa lihominen voidaan vaihtaa hallituspaikkaan vain hyvillä ehdoilla. Keskusta on itse asiassa hieman samassa tilanteessa kuin vihreät oli 2011 vaalitappion jälkeen.
Tuolloin kolmanneksen kansanedustajistaan menettänyt vihreät lähti mukaan niin sanottuun sixpack-hallitukseen, kun sai itselleen ympäristöministerin paikan ja hallitusohjelmaan muun muassa lupauksen ilmastolaista.
Vihreät oli eduskuntavaalien suurin voittaja äänimäärän lisäyksellä mitattuna. Puolue haluaa hallitukseen. Vihreitä ajaa hallitukseen myös se sama kiireellisyyden tuntu, jota rummutettiin ilmastovaalikampanjassa: muutoksia on saatava aikaan nyt, ei neljän vuoden kuluttua.
Lisääkö se kompromissihalukkuutta? Onko vihreät valmis pelaamaan enemmän, jotta puolue saa valtaa, jolla voisi tehdä jotain nyt, ei joskus tulevaisuudessa?
Samat kysymykset pätevät silloinkin, jos hallitusyritys tehdään SDP–kokoomus-pohjalta. Sekin hallitus huutaisi vihreitä mukaan, mutta vasemmistoliitto ei ehkä siihen kuvioon mahtuisi.
Tinkimisen paikat tulisivat kokoomuksen kanssa hieman eri kohdissa. Kokoomuksen kynnyskysymyksistä hyppää silmille ehdoton kielteisyys perustuloon, joka on vihreän politiikan ydintä.
Jos hallitusneuvotteluissa olisivatkin yllättäen mukana perussuomalaiset, siitä ei pelaamalla enää selvittäisi. Vihreät ja perussuomalaiset eivät mahdu samaan hallitukseen.
Sirpaleinen vaalitulos ja todellinen halu päästä hallitukseen vaikuttamaan asioihin takaavat joka tapauksessa sen, että jos vihreät pääsee hallitusneuvotteluihin, jostain on luovuttava. Mutta niin on muidenkin.
Vallasta on maksettava.
eduskuntavaalit19  hallitusneuvottelut  Vihreät  hakkuut 
Tweet