Viimein kohtaamme ilmastokriisin yhdessä toisten kanssa

19.2.2019

Riikka Suominen

Ilmastoanoreksia. Kuulin sanan ensimmäistä kerta tänä talvena paneelissa, jossa puhuttiin ilmastojournalismista. Verkkojulkaisu Long Playn päätoimittaja Hanna Nikkanen selitti sen tarkoittavan suhteetonta pahaa oloa pienestäkin ympäristökuormasta, vaikka siitä, että lapsen tanssiesitystä varten pitää ostaa hiuskiinnettä.

Kun kuulin sanan, jonkin päässäni loksahti paikoilleen. Tajusin heti, että olin lukioikäisenä kärsinyt juuri ilmastoanoreksiasta. Olin silloin lukenut Maailman tila -kirjat ja tajunnut, että ympäristö on vaarassa.

Tieto ahdisti valtavasti, mutten pystynyt vaikuttamaan asiaan juuri mitenkään. Niinpä keskityin säästämään energiaa niillä tavoin, jotka olin oppinut: sammuttamaan valoja, ottamaan lyhyitä suihkuja ja vääntämään lämmitystä pienemmälle. Tykkäsin leipoa, mutta uuni kulutti paljon energiaa. Vuosia kakkuni jäivät raaoiksi.

Voisi ajatella, ettei ilmiön nimi auta ahdistukseen. Mutta sanat ovat ratkaisevan tärkeitä ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Se, että ylenpalttiselle ilmastoahdistukselle on termi, kertoo kaikille siitä kärsiville, etteivät he ole pahan olonsa kanssa yksin. Olo on niin tavallinen, että sillä on nimi. Täällä on muitakin, jotka ajattelevat kuten minä.

Ilmastotoiminnassa on hienointa juuri nyt, etteivät ihmiset ole enää huolensa kanssa yksin. Sadattuhannet nuoret ympäri Eurooppaa osoittavat mieltään koululakoilla, ilmastotapahtumia on Suomi pullollaan ja uutislehdetkin kirjoittavat ympäristötunteista. Ensimmäistä kertaa kohtaamme ilmastokriisin yhdessä toisten kanssa.

Vuosia meille ilmastosta huolestuneille tarjottiin keinoksi kuluttajavalintoja: sammuta valot, syö kasvisruokaa, vältä muovipusseja, osta ekosähköä. Nämä kaikki ovat tarpeellisia toimia, mutta eivät riitä.

On epäreilua, että ilmastonsuojelu maksaa ylimääräistä. Myös köyhän pitää voida vaikuttaa, vaikka rahat eivät riittäisikään junamatkaan, kasvisruokaan ja ekosähköön. Toisaalta köyhän päästöt ovat yli puolta rikkaimpia pienemmät.

Kuluttajavalintojen ongelma on, että niissä meidät pannaan kaupan kassalle kohtaamaan eksistentiaalinen kriisi aseenamme vain lompakko.

Loppukesästä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ehdotti autoilijoiden ilmastopanokseksi taas yhtä yksilölajia, vapaaehtoista puiden istutusta.

”Ihmisen ilmastoahdistus voi nousta todella korkeaksi, mutta jos ei ole helppoa ja hyväksyttyä tapaa näyttää sitä, ei ahdistus johda tekoihin. Koululakko loi innostavan, kiinnostavan ja sosiaalisen tavan näyttää, mitä mieltä on ilmastosta”, sanoo kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon asiantuntija Jonas Biström Vihreän Langan podcastissa.

Tämä on tapahtunut esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavan Pride-kulkueen kohdalla. Viime kesänä tapahtumaan osallistui Helsingissä jopa 100 000 ihmistä.

Samanlaista volyymiä alkaa kasaantua nyt ilmastoliikkeeseen.

Nyt ilmastoa puolustetaan joukkueena. Nykynuoret toimivat huomattavasti valonsammutteluani järkevämmin ja tehokkaammin. Ruotsalaisen Greta Thunbergin käynnistämät koululakot ovat tuoneet kaduille satojatuhansia nuoria osoittamaan mieltä ilmaston puolesta.

Suomessa nuoret aikuiset ovat käynnistäneet Ilmastoveivi–kampanjan. Se vaatii, että Suomi tekee EU-puheenjohtajamaana kaikkensa, jotta EU pysäyttää lämpenemisen puoleentoista asteeseen.

Kevään vaalien on oltava ilmastovaalit. Tiedeyhteisön mukaan päästöt on puolitettava reilussa kymmenessä vuodessa, jos haluamme välttyä lämpenemisen rujoimmilta vaikutuksilta. Tavoite ei onnistu, jos eduskunta viivyttelee seuraavat neljä vuotta.

Jos ilmasto huolettaa, sano se ääneen kaverille, naapurille ja ennen kaikkea ehdokkaille. Toiminta vähentää ahdistusta. Tehokkaita tapoja puolustaa ilmastoa on tänä keväänä enemmän kuin koskaan.

Korjaus 19.2.2019 kello 16.02: Korjattu kahdeksannen kappaleen viimeinen lause. Köyhän päästöt ovat yli puolta rikkaimpia pienemmät, eivät suuremmat.

ilmastovaalit  ilmastoveivi  ilmastonmuutos  Greta Thunberg  koululakko  ilmastolakko 

Tweet