Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Tunteeko jonkun vasta kun hänen kanssaan on dokannut?
25.1.2019
Jatkoilla vaihdetaan mehukkaimmat juorut. Aamuyön tunneilla koppava naapuri paljastuu hulvattomaksi tyypiksi ja ujo kollega avautuu. Yhteisen dokausillan jälkeen välit ovat sydämellisemmät.
Näin olen kuullut. En yleensä jaksa jatkoja, koska en ole vuosiin juonut enempää kuin harvoin lasin tai korkeintaan kaksi.
Se, ettei alkoholi kiinnosta, on suomalaisessa yhteiskunnassa heikkous.
Olen käynyt kerran Suomi-areenassa Porissa. Viestintätoimisto Millton oli kehittänyt sinne puhelinsovelluksen, jolla verkostoitua muiden kävijöiden kanssa.
Sovelluksen profiiliteksteissä ihmiset kuvailivat, mitä alkoholia he ovat kiinnostuneista juomaan ja missä. Minä en uskaltanut kertoa, etten aio juoda lonkeroa terassilla, enkä jallua Kirjakaupassa.
Treffeillä olen nähnyt kauhun treffikumpanin silmissä, kun olen tilannut illan aluksi kokiksen. Näillä treffeillä ei ole hauskaa, eikä ainakaan seksiä, on katse sanonut.
Lukemattomia kertoja viinistä kieltäytymistä on seurannut hämmennys ja mikrovilkaisu vatsani seudulle. Yleensä sanon silloin suoraan, etten ole raskaana.
Ani Kellomäen uudessa kirjassa Tiedostavan siemailun taito nostetaan esiin miten alkoholilla marinoitu koko yhteiskuntamme on.
Loman alkamisesta iloitaan tuoppi-emojlla, kihlaparia onnitellaan kuohuviinilasiemojilla, kiitokseksi annetaan viinipullo, toimistolla on perjantaiskumpat…
Poliitikkojen on Suomessa pitänyt kestää viinaa. Tutkija Kimmo Rentola on lehtihaastattelussa lohkaissut, että idänsuhteiden historian voisi kirjoittaa alkoholin kestokyvyn näkökulmasta: se menestyi, joka osasi, mutta moni sortui.
Politiikka on taatusti raitistunut, kuten kaikki työelämä, mutta nykyäänkin toimittajan työssä näyttää hyödyttävän, jos on kykyä ja kiinnostusta dokaamiseen.
Jää murtuu poliitikkojen kanssa, kun tuopin yli osoitetaan puolin ja toisin, että ollaan hyviä tyyppejä, vaikka työroolit päivisin sanelevatkin suhteen. Hyvälle tyypille on luontevaa soitella muutenkin, ehkä kertoa skuuppikin.
Puoluekokouksen kakkospäivän aamuna kovat politiikantoimittajat ovat kalpeita. Jutuista ja rivien välistä käy ilmi, että jatkoilla on viihdytty. Siellä poliitikkojen kanssa puhutusta voi olla vaikea tehdä juttua, mutta ihan taatusti siellä lähennytään.
Saan välillä itseni kiinni kateudesta humalassa käytyjä keskusteluja kohtaan. Humalassa estot hälvenevät ja selvänä vaietut totuudet sanotaan ääneen. Rehellisyys on minustakin kiinnostavaa, vaikka viina ei. Mutta jatkot ovat yhteinen taikapiiri. Lasi tai tuoppi tarkoittaa, ettei juttukaveri ole heti lähdössä pois. Alkoholia ei jätetä.
En tiedä ajatteleeko joku oikeasti, ettei ihmistä tunne kunnolla ennen kuin hänen kanssaan on ollut humalassa.
Mutta kyllä dokaamalla on Suomessa selvitetty, kenen kanssa halutaan tehdä yhteistyötä. Jasper Pääkkönen kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa syksyllä, miten hän tapasi filmipomo Markus Selinin aikanaan Levillä.
”Selinillä oli suunnitelma: juodaan lonkeroa ja puhutaan työasioista myöhemmin.”
Lonkeroa juotiin, ja aamukymmeneltä pystyssä olivat enää Selin ja Pääkkönen.
”Sä oot hyvä jätkä, Selin sanoi. Tuu käymään Nummelassa ensi viikolla.”
Pääkkönen sai yhden päärooleista elokuvassa Pahat pojat.
Onko ihminen aidoimmillaan humalassa? Tätä pohdittiin Ylen Päivystävät dosentit -ohjelmassa.
Tutkijoiden mukaan humala on sosiaalinen rituaali. Se on opittu vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Päihdesosiologi Anu Katainen sanoi ohjelmassa, että humala on vähintään yhtä paljon sosiaalinen rakennelma kuin fyysinen ilmiö.
Enkö siis voisi olla aivan hyvin jatkoilla kokispulloni kanssa?
Ensinnäkin useimmiten puolenyön jälkeen keskustelu alkaa olla niin aitoa ja rehellistä, että selvällä ihmisellä on melko tylsää. Lisäksi olisin vapaamatkustaja, jos jäisin yhdessä rakennettuun humalaan.
Kuten dosentti Antto Vihma sanoi Päivystävissä dosenteissa:
”Vapautuminen syntyy yhdessä muiden kanssa. Silloin se, joka ei päihdy, on vapaamatkustaja. Hän ei maksa juomista, eikä kärsi krapulasta.”
Joskus minulta on jopa kysytty, että en kai aio selväpäisenä vakoilla muita.
Suhteemme alkoholiin on erilainen kuin muihin päihteisiin tai nautintoaineisiin.
Keskustelimme pari viikkoa sitten työkavereiden kanssa lounaalla Antti Rinteen tupakoinnista. Pohdimme, onko tapa puoluejohtajalle heikkous vai vahvuus?
Nauroimme, että siitä voisi tehdä vahvuuden. Rinne voisi pitää Tupakkatauko-nimisiä pysähdyksiä maakuntien toreilla. Tule röökille Antin kanssa, lukisi mainoksessa. Olimme tikahtua nauruun.
Mutta alkoholin ympärillä on aivan normaalia tehdä politiikkaa. Vihreilläkin on ollut Punkkua ja politiikkaa-iltansa baareissa.
Kellomäki pohtii, voitaisiinko alkoholiton tila nähdä samalla tavalla esteettömänä tilana kuin kynnyksetön ja ahdistelusta vapaa turvallinen tila.
Anniskelupaikka sulkee tapahtumista pois alaikäiset, ja ne, jotka eivät halua olla alkoholin ympäröimiä.
Näyttää siltä, että suomalaisten alkoholin kulutus on taittumassa. Jatkossa ihmissuhteiden aitoutta tai läheisyyttä ei toivottavasti mitata sillä, kenen kanssa on dokattu.
Kuten sosiologi Antti Maunu on sanonut, juomme pullosta sosiaalista kokemusta. Olemme oppineet yhdistämään hyvät sosiaaliset tunteet alkoholiin.
Politiikassa alkoholikeskustelu kiertyy ymmärrettävästi saatavuuden ja hinnan ympärille, mutta yhteiskunnassa, jossa raittius on sosiaalinen heikkous kannattaa muistaa tutkija Maunun pointti.
”On tärkeä ymmärtää että tie fyysiseen riippuvuuteen kulkee psyykkisten ja sosiaalisten seikkojen kautta.”
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
