Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Onko talvipyöräily hyvesignalointia?
8.2.2019
Loskasta kostunut nastarengas, taustalla pyörän rungon vauhtiraidat epätarkkuuden sumentamina.
Tänään perjantaina on Talvipyöräile töihin -päivä, ilakoin Vihreän Langan Instagram-tilillä huutomerkillä painotettuna.
Jotainhan lehden tilille pitää laittaa. Minä laitan enimmäkseen pyöräilykuvia.
Olen ajatellut, että ne liittyvät riittävästi jonkilaiseen yleisvihreyteen tai ekologisuuteen, jotta ne sopivat juuri Vihreän Langan kuviksi. Ja olen ihan häpeämättä myös propagoinut pyöräilyn puolesta.
Nätit pyöräilykuvat ovat muutakin. Mutta mitä? Onko pyöräilykuvien julkaiseminen vain sen korostamista, että minä olen ihminen, joka tekee oikeita valintoja?
Kolumnisti Jyrki Lehtolahan ironisoi hiljan tylysti oman elämänsä muutosten erinomaisuutta kuuluttavia ihmisiä.
Onko talvipyöräilykuvien levittäminen sitä pahamaineista hyvesignalointia?
Elämä on valintoja, näin latteasti sanoen. Osa valinnoistamme on sellaisia, joista olemme ylpeitä. Niiden merkitys identiteetillemme voi olla suuri ja niihin voimme ripustaa kaikenlaisia merkityksiä.
Olen ylpeä pyöräilystäni, etenkin talvipyöräilystä. Se on oma valintani. Olen hankkinut kuukausikortin joukkoliikenteeseen. Minun ei olisi mikään pakko vetää aamupimeällä ylle viittä vaatekerrosta ja painua mahdollisesti huonosti auratuille pyöräteille.
Haluan tehdä niin, koska se tuntuu oikealta. Ja tietenkin myös on hyvää liikuntaa ja kauniilla kelillä oikein mukavaakin.
Ympäristö- tai ilmastotekona talvipyöräilyni on merkityksetön. Jos en ajaisi pyörällä, ajaisin metrolla. Siitä ei syntyisi lisäpäästöjä.
Talvipyöräilyni merkitys yhteiskunnalle, Suomelle tai maailmalle on yhtä tyhjän kanssa.
Hyvesignalointi on nykyisessä, epätieteellisessä, käytössään loukkaava termi, jolla tietystä asiasta kertominen leimataan pelkäksi hyvyyden poseeraamiseksi.
Oletetaanpa vaikka miespoliitikko, joka jää vanhempainvapaalle ja kertoo sosiaalisessa mediassa vaihtavansa vaippoja väsyneenä mutta onnellisena.
Kun joku karjahtaa ”hyvesignalointia”, hän tarkoittaa, että poliitikko kertoo asiasta vain voidakseen esiintyä hyvänä ihmisenä.
Hyvesignalointi-termi on levinnyt Suomeen lähinnä yhdysvaltalaisen alt-right-porukan käytöstä.
Jyrki Lehtola ei keskiluokan ilmastotekomainostusta ruoskivassa kolumnissaan sanaa käytä, mutta ajatus on sama: hyväosaiset kertovat ilmastoteoistaan vain voidakseen näyttäytyä hyvinä ihmisinä.
Kaupunkilaisen keskiluokan yrityksistä parempaan elämään on tavattoman helppo tehdä pilkkaa. Kaltaiseni pikkuporvarillisen pehmomiehen elämänmuutokset tuppaavat olemaan pikkuporvarillisia ja pehmeitä.
Pyörällä ajamista ja lihan vaihtamista nyhtökauraan. Jos näillä kovasti kehuu, altistaa itsensä armottomalle ivalle ja aivan loogisesti: ei pyöräily tai ruoanlaitto ole sen kummempaa kuin tavallista elämää.
Toinen keskiluokkaisen maailmanparantajan kompastuskivi on varakkuus. Siis se, että on mahdollisuus kuluttaa esimerkiksi aiempaa vähäpäästöisemmin ja tehdä siitä jonkinlainen numero:
”Ensi kesänä meidän perhe ei lennäkään Madridiin, vaan menee junalla. Otetaan se kolme viikkoa omaa aikaa ja tehdään itse matkasta se loma!”
Ongelma on tietenkin se, että hiton iso osa suomalaisista ei matkusta Madridiin mitenkään, koska siihen ei ole rahaa.
Raha-asiaan vahvin vasta-argumentti on, että entä sitten? Taloudellinen eriarvoisuus on nykyisessä yhteiskunnassamme yleisesti hyväksytty ihmisten eriarvoisuuden muoto.
Aivan samalla tavalla köyhät unohdetaan, kun laitetaan Instaan kuva lentokoneen siiven alla kohoavista Dubain pilvenpiirtäjistä tai trendikkäässä ravintolassa lautaselle asetellusta annoksesta ylikypsää sianposkea.
Varakkuusoletus on läpitunkeva, ei se koske vain junalla kulkevaa luovaa luokkaa. Hesarissa vertaillaan pääkaupunkiseudun eri alueiden asuntojen hintoja ja testataan uusimpia autoja. Iltalehdessä talousvalmentajan yksi neuvo vähävaraiselle on ostaa uudistuotantoasunto pikavoiton toivossa. Ei sekään ole köyhän maailmasta.
Vähävaraisuuden ohittaminen ja kaiken merkityksellisen esittäminen kuluttamisena ei ole oikein. Mutta se ei ole niinkään junamatkustamistaan mainostavan keskiluokkaisen synti kuin nykyisen yhteiskunnan ominaisuus.
Poseeraaminen ja parhaiden puolien esittäminen sosiaalisessa mediassa koskee muitakin kuin maailmanparantajia.
Kun se mainostoimistossa työskentelevä kaveri kirjoittaa Facebookiin, miten rankka mutta antoisa työpäivä on takana, onko se hyvesignalointia?
Vapaata markkinataloutta ja tasaveroa edistävän brittiläisen Adam Smith -instituutin johtaja Sam Bowman kirjoitti taannoin, että koko hyvesignalointipuhe on älyllistä laiskuutta ja tekopyhyyttä.
Bowmanin mukaan se, joka syyttää toista hyvesignaloinnista, ajattelee lähtökohtaisesti, että toinen on epäaito ja että tämän maailmankuva on virheellinen.
Samalla hyvesignalointipuheessa ajatellaan, että on olemassa itsestäänselvä oikea ajattelumalli ja tapa hahmottaa maailmaa. Siis se, jota edustaa hyvesignalointia-huutaja.
Tietenkin hyvesignaloinnista syyttäminen on itsessään hyvesignalointia, jos sellaista kerran on olemassa. Näin koko ajattelumalli ajaa jääräpäiseen kuplautumiseen, jossa vain omia ajatuksia saati valintoja ei pahemmin tarvitse miettiä.
Oikeasti maailma on monimutkainen. Somessa junamatkustamisesta meuhkaava hyvin toimeentuleva kaupunkilainen varmasti haluaa näyttää muuttavansa elämää, tekevänsä hyviä ja oikeita valintoja.
Talvipyöräilykuvissa on samaa: katsokaa, minä se ajan kestävästi kesät talvet. Ja enkö olekin aika sissi, hä.
Mutta se junamatkameuhkaaja on joutunut ajattelemaan matkustamistaan aivan uudella tavalla. Ja luultavasti junamatkustamisen kalleus ja ajankulutus vähentävät matkustamista.
Sille ihmiselle muutos on merkityksellinen. Osoitus siitä, että elämää voi hallita ja toivoa omalta osaltaan jopa muuttavansa planeetan tulevaisuutta.
Tällaista ajattelua on helppo pilkata ja muistuttaa miljardista kiinalaisesta. Tähän mielestäni parhaan vastauksen antoi Langan viime vuonna haastattelema Pertti Sundqvist:
”Kiinalaisten kanssa minulla on sanaton tehtävien jako. Annan heidän hoitaa Kiinan, minä yritän vaikuttaa täällä.”
Talvipyöräily on minun valintani ja osa tapaani hallita elämääni. Koska se on valinta, se on myös valtaa omaan elämään. Se on vapautta.
Perinteisiä vapauden symboleita ovat tupakointi ja moottoripyöräily. Talvipyöräilyn vapaus on terveellisempää, vähäpäästöisempää ja halvempaa.
Ehkä vapauden symbolien valuminen hieman kauemmas kuluttamisesta vie koko yhteiskuntaa suuntaan, jossa kaikki hyvä ei ole kuluttamista?
Siinä savotassa talvipyöräilykuvien näppäily Instaan ei välttämättä auta paljon. Mutta tuskin haittaakaan.
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
