Innovaatio, joka on silkkaa takavuosien huuhaata

21.1.2019

Vesa Sisättö

Vesa Sisättö on Vihreän Langan toimittaja.

Maasäteily on noussut jälleen otsikoihin. Yleisradio uutisoi siilinjärveläisestä Risto Skottmanista, joka on kehitellyt maasäteilyn poistavan laitteen.

Huoneen nurkkiin asetetuista muoviputkista koostuvan vekottimen kehittelyä on rahoittanut muun muassa Business Finland, entinen Tekes.

Tukea on tullut myös Euroopan sosiaalirahaston rahoittamasta Kaavi 100 -hankkeesta, jolla pyritään luomaan uutta innovaatioihin perustuvaa liiketoimintaa Kaaville.

Maasäteilyssä ja sen poistamisessa ei valitettavasti ole mitään uutta. Reilut 40 vuotta sitten Suomi kohisi maasäteilystä. Kymmenet ihan vakavasti otettavat lehdet kirjoittivat maasäteilyn vaaroista terveydelle.

Maasäteilyä taikavarpujen tai niiden vastineiden avulla etsivät itseoppineet asiantuntijat neuvoivat ihmisiä siirtämään sänkyjään pois maan alla risteävien vesisuonien päältä.

Nokkelimmat keksivät myydä säteilynpoistoon laitetta, joka oli nimetty S-tasaajaksi. 30 markan hintaista vekotinta myytiin yli 4 000 kappaletta.
 

Kaikki turhaan. Maasäteilyä ei nimittäin ole olemassa. Kukaan ei ole oikeastaan koskaan edes esittänyt tarkkaan, mitä se voisi olla.

Maasäteilystä oli 1900-luvulla kaksi kilpailevaa teoriaa: Ensimmäisen mukaan kyse on kosmisesta säteilystä, joka heijastuu vesisuonista takaisin aiheuttaen terveyshaittoja vesisuonien päällä oleville.

Toisen teorian mukaan vesisuonet ohjaavat maan sisässä syntyvää säteilyä pinnalle. Kummankaanlaista säteilyä ei ole havaittu muilla välineillä kuin taikavarvuilla ja heilureilla. Niiden liikkeelle taas on annettavissa helppo fysiologinen selitys, joka perustuu mittaajan lihasten jännitykseen.

Kaiken huipuksi edes vesisuonia ei ole olemassa, ei ainakaan siinä muodossa kuin varpumiehet kuvailevat. Vesi liikkuu maaperässä yleensä huokoisten levymäisten kerrosten läpi, putkimaiset ”suonet” ovat hyvin harvinaisia.

Jos joku uskoo, että taikavarvut perustuvat muinaisten suomalaisten kaivonkatsojien koeteltuun viisauteen, kerrottakoon että taikavarvun käyttö kaivonkatsomiseen tuli Suomeen reilut sata vuotta sitten keskempää Euroopasta.

Sitä ennen kaivonpaikkoja etsittiin meillä esimerkiksi kasvillisuutta tarkkailemalla. Maamme ylipäätään on niin vetinen, että on luultavasti lopulta aivan sama, millä tavalla kaivonpaikkaa etsitään. 

Maasäteilyvillitys meni 1970-luvulla sen verran pitkälle, että Oulun yliopistossa päätettiin selvittää maasäteilyn olemassaoloa. Kansanterveystieteen ja biofysiikan laitosten vuonna 1985 julkaisema Maasäteilyraportti oli karua luettavaa maasäteilyintoilijoille.

Yliopisto teki yhteistyössä 32 taikavarvun käyttäjän kanssa kokeen, jossa varvunkäyttäjien piti havaita kulkureitin varrelle maahan haudatut vesiletkut eli maasäteilypisteet. Reitti kuljettiin edestakaisin kahdesti sekä autolla että jalan.

Lopputulos oli musertava. Maasäteilypisteet jakautuivat täysin satunnaisesti matkan varrelle – samaan tulokseen olisi päästy arpomalla. Edes sama varpumies ei osoittanut samoja paikkoja tulo- ja menomatkoilla.

Yliopisto tutki myös S-tasaajan. Se ”poisti” maasäteilyä silloin kun varvun käyttäjä tiesi laitteen olevan päällä. Jos tietoa ei ollut, tulos muuttui satunnaiseksi.

1970-luvun lehtien palstoilla monet kertoivat voimakkaista oireista, jotka he tulkitsivat liittyvän maasäteilyyn. Samanlaisia kertomuksia oli Yleisradion artikkelissakin.

Nykyään tiedämme, että kyse voi näillä henkilöillä olla ympäristöherkkyydestä, jolla on oma tautiluokituksensakin. Voi olla, että olematonta säteilyä poistava toimimaton laite lievittää ympäristöherkkyyden oireita.

Lienee lääketieteen asiantuntijoiden päätettävissä, onko tämä käypää hoitoa itse ympäristöherkkyyteen.

Maasäteily on siis tehnyt paluun, vaikka syytä ei olisi. Sen sijaan syytä olisi yhä huolestua radonkaasun aiheuttamasta säteilystä, joka Suomessa voi paikoin olla oikea terveysriski.

Radonpitoisuuksia voi mitata, toisin kuin maasäteilyä. Radonmittauksia voi tilata Säteilyturvakeskuksen kautta ja sieltä saa myös listan keskuksen hyväksymistä mittausmenetelmistä ja niiden toimittajista.