Kun mikään ei riitä ja kaikki on tarpeen

8.12.2018

Lasse Leipola

Lasse Leipola on Vihreän Langan ilmastotoimittaja.

”Mitä maailmamme johtavat 'tekevätkään' päästöjen vähentämiseksi, se ei toimi."

Tämä oli 15-vuotiaan Greta Thunbergin reaktio keskiviikkona uutisoituun arvioon siitä, että globaalit kasvihuonekaasupäästöt ovat kääntyneet muutaman vuoden tauon jälkeen kiihtyvään nousuun.

Päästöjen kasvu katkesi vuosiksi 2014–2016, mutta sen jälkeen kasvu näyttäisi paitsi jatkuneen myös kiihtyneen.

Ei siis mikään ihme, ettei Ruotsissa aloittamallaan koululakolla maailmanmaineeseen noussut Thunberg ei ollut ainoa, joka hermostui huonoista uutisista.

”Me olemme häviämässä taistelun ilmastonmuutosta vastaan”, jyrähti brittilehti Guardian pääkirjoituksessaan.

Päästöjen arvioidaan olevan tänä vuonna lähes kolme prosenttia korkeammat kuin viime vuonna.

”Se on hämmästyttävä ja kammottava lukema hetkenä, jolloin vähentämistarve on kiireisempi kuin koskaan aiemmin.”

Olemmeko todella häviämässä taistelun?

Yksi IPCC:n lokakuisen raportin pääviesteistä oli, että jokaisella teolla on merkitystä. Raportti osoitti, kuinka suuri ero puolentoista ja kahden asteen lämpenemisellä.

Siitä voi johtaa, että jokainen asteen sadasosa tuolla välillä on merkityksellinen. Tämä puolestaan tarkoittaa, ettei yksikään päästövähennys valu hukkaan. Jokaisella teolla on merkitystä. Siinä mielessä IPCC:n viestissä on toivoa: yksikään päästövähennys ei ole turha.

Toivoa tarjoaa myös se tahti, jolla yhteiskunta muuttuu. Se on hidastanut päästöjen kasvua ja mahdollistaa sen, että päästöt kääntyvät ennemmin tai myöhemmin laskuun.

Myös asenteet ovat muuttuneet. Ilmastonmuutoksen hillintä ei ole enää ikävä velvollisuus, vaan monet yritykset, kunnat, kaupungit ja muut valtioita pienemmät yksiköt toimivat, koska ne haluavat olla osa ratkaisua eivätkä osa ongelmaa.

Marraskuun lopussa lanseerattiin kunnianhimon kierteen käsite (ambition loop). Kyseessä on käänteinen noidankehä, jossa hyvä ruokkii hyvää.

Yksinkertaisesti kyse on siitä, että valtioiden ilmastopolitiikka luo uusia markkinoita ja kannustaa yrityksiä kehittämään uusia tuotteita ja tekemään muutenkin enemmän, kuin niiltä vaaditaan. Tämä puolestaan antaa valtioille mahdollisuuden kiristää ilmastopolitiikaa entisestään.

Tällä viikon esimerkit osoittavat, että kierre on todellinen.

YK:n merenkulkujärjestö IMO sopi alkuvuodesta, että merenkulun päästöt puolitetaan 2050 mennessä. Alkuviikosta alan suurin toimija, tanskalainen Maersk ilmoitti nostavansa rimaa huomattavasti ja tavoittelevansa omalta osaltaan päästötöntä laivaliikennettä vuosisadan puoliväliin mennessä.

Käytännössä Maerskin tavoitteena on kehittää fossiilisille polttoaineille vaihtoehtoisia voimanlähteitä vuoteen 2030 mennessä.

Toinen esimerkki ovat EU-alueella myytävät henkilöautot. Unionissa päästiin lokakuussa vuoden väännön jälkeen sopuun siitä, että uusien henkilöautojen päästöt ovat vuonna 2030 vähintään 35 prosenttia alemmat kuin vuonna 2021.

Keskiviikkona saksalainen autovalmistaja Volkswagen ilmoitti, että sen seuraava, vuonna 2026 markkinoille tuleva, polttomoottoriautojen sukupolvi jää viimeiseksi.

Kun EU pohtii seuraavan kerran henkilöautojen päästöjä tai IMO linjaa laivaliikenteen päästöjen leikkaamista, Maerskin ja Volkswagenin ilmoitukset takaavat sen, että tiukemmat rajat on aiempaa helpompi saada sovittua.

On kuitenkin hyvä muistaa, että ambition loopin kaltainen mekanismi ei kata kaikkia päästöjä. Se on parhaimmillaankin hidas tapa kiristää ilmastopolitiikkaa.

EU ja IMO tuskin palaavat lähivuosina juuri tehtyihin päätöksiin. Volkswagenilta tulee vielä se yksi sukupolvi polttomoottoriautoja ja Maerskin uudet laivat alkavat vähentää päästöjä vasta joskus 2030-luvulla.

Optimismiin on kuitenkin syitä. YK:n ilmastoneuvotteluja Pariisissa johtanut Christiana Figueres ja joukko muista ilmastotutkijoita ja -vaikuttajia kommentoi keskiviikkoista uutista päästöjen kasvusta tiedelehti Naturessa.

He totesivat tiedon vahvistavan painetta siihen, että Pariisin sopimukseen annettuja päästövähennyssitoumuksia on kiristettävä.

Samalla he listasivat lukuisia lupaavia kehityskulkuja: Päästötön energiantuotanto kehittyy ja on usein fossiilivaihtoehtoja edullisempaa. Akkujen parantuminen edistää liikenteen sähköistymistä. Ilmansaasteiden torjunta edistää myös ilmastotoimia.

Paikallinen toiminta ja yritysten teot etenevät niissäkin maissa, joiden keskushallintoa ei ilmastopolitiikka kiinnosta.

Ja monet Pariisin sopimusta tulevista maista ovatkin jo ilmoittaneet olevansa valmiita kiristämään omia tavoitteitaan. Kierre pyörii kohti parempaa.

Planeetta on kuitenkin lämmennyt jo yli asteen ja tuhoisat vaikutukset näkyvät maailman eri kolkissa. Ilmaan jo päästetyt kasvihuonekaasut varmistavat sen, että lämpeneminen tuhoisine sivuvaikutuksineen jatkuu vielä, kun päästöt on saatu nollaan.

IPCC viesti siitä, että kaikilla teoilla on merkitystä tarkoittaa sitä, ettei yksikään päästövähennys valu hukkaan. Jokainen teko säästää joltain määrältä haitallisia seurauksia.

Siksi ei ole varaa tuomita yhtäkään toimea turhaksi tai tarpeettomaksi. Siksi ei ole varaa ajatella, että mikään, mitä tähän asti on tehty tai suunniteltu, riittäisi.

Greta Thunberg on sekä oikeassa että väärässä: Maailman johtajat – niin poliittiset, taloudelliset kuin muutkin vaikuttajat – eivät tee likimainkaan tarpeeksi. Mutta toisaalta se, mitä he ovat tehneet, muuttaa maailmaa jo nyt.

ilmastonmuutos  ilmastopolitiikka  ilmastoneuvottelut