Kaikki himoitsevat kunniaa – mitä se tarkoittaa?

13.12.2018

Lasse Leipola

Lasse Leipola on Vihreän Langan ilmastotoimittaja.

Keskiviikkoillan suurin uutinen Katowicen ilmastokokouksessa oli niin sanotun korkean kunnianhimon koalition paluu. Perinteisten neuvotteluryhmien väliset rajat ylittänyt maaryhmä edisti sovun syntyä Pariisin neuvotteluiden loppumetreillä joulukuussa 2015.

Ja nyt samankaltaisella koalitiolla yritetään ratkoa Katowicen kokouksen tiukimpia umpisolmuja. Koalitiossa on mukana edistyksellistä ilmastopolitiikkaa ajavia teollisuusmaita, pieniä saarivaltioita ja köyhimpiä kehitysmaita. Myös Suomi on mukana.

Kunnianhimo on yksi niistä sanoista, joita ilmastoneuvotteluissa ja ilmastonmuutoksesta käytävässä keskustelussa muutenkin toistellaan jatkuvasti.

Katowicen kokouksen alla lanseerattiin kunnianhimon kierre, jolla tarkoitetaan tilannetta, jossa politiikka ja yritysmaailma kirittävät toisiaan entistä tiukempaan ilmastopolitiikkaan.

Tällä viikolla joukko suursijoittajia kannusti päättäjiä kuromaan umpeen ”kunnianhimokuilun”. Kansalaisjärjestöt puolestaan vetosivat ilmastokokouksen isäntämaahan, jotta se perustaisi erillisen kunnianhimoon keskittyvän työryhmän.

Kunnianhimosta on puhuttu tänä vuonna Suomessakin. Huhtikuussa valtioneuvosto julisti, että ”Suomi ajaa EU:n ilmastopolitiikkaan lisää kunnianhimoa”. Ilmastopaneeli järjesti marraskuun alussa kokonaisen seminaaripäivän kunnianhimosta. Katowicen kokouksen alla suomalaisyritysten viesti ilmastoneuvottelijoille oli ”lisää kunnianhimoa”.

Kunnianhimolla voi myös pelotella. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho varoitti lokakuussa Suomen Uutisissa, että: ”jos Suomi savustaa liiallisella kunnianhimolla teollisuuden Kiinaan, siinä häviävät sekä Suomi että ilmasto”.

Kunnianhimo on joskus käyttökelpoinen sana, mutta ilmastokeskustelussa sen käyttö alkaa karata käsistä. Osittain se johtuu siitä, että kyseessä on sana, jota poliitikkojen on helppo rakastaa. Se on mahtipontinen sana, jonka merkitys on varsin epämääräinen.

Kunnianhimo maistuu suussa sulavalta eikä sido liikaa mihinkään mitattavaan, josta voisi joutua myöhemmin vastuuseen. Käytännössä ilmastopolitiikan kunnianhimon pitäisi tarkoittaa päästöjen vähentämistä, mutta asiaa halutaan harvoin sanoa niin suoraan.

Saman epämääräisyyden vuoksi sana on rasittavan tahmeaa töhnää journalismille. Journalismin pitäisi välittää maailmaa kirkkaasti ja selvästi, mutta kunnianhimon kaltainen tyhjänpäiväinen sana voi jättää muuten hyvään juttuun epämääräisyyden tahran. Ja samaan aikaan sitä on kuitenkin vaikea jättää jutusta pois, koska mitään sen konkreettisempaa ei välttämättä ole tarjolla.

Toki kunnianhimo määritellään toisinaan tarkemmin. Esimerkiksi alussa mainittu korkean kunnianhimon koalitio julkisti listan tavoitteistaan. Käytännössä tarkoitus on kiristää ilmastopolitiikka vastaamaan IPCC:n puolentoista asteen raportin tietoja.

Olisiko puolentoista asteen koalitio ollut parempi nimi? Vai olisiko se ollut liian konkreettinen saadakseen suuren joukon allekirjoittajia?

Erityisesti ensi kevään vaalien alla meiltä toimittajilta tarvitaan tarkkuutta siinä, että vaadimme poliitikoita todellisia ratkaisuja ilmastonmuutokseen.

Se tarkoittaa, ettemme saa tyytyä siihen, että ilmastonmuutosta luvataan torjua ”lisäämällä kunnianhimoa”.

ilmastopolitiikka  ilmastoneuvottelut